DORRESTEIN, RENATE: Hyvä äitipuoli

Kustantaja: WSOY 2013
Alkuteos: De stiefmoeder
Suomennos: Sanna van Leeuwen

Hollantilainen Renate Dorrestein (s. 1954) on lukuisia palkintoja voittanut kirjailija, jota verrataan usein amerikkalaisiin Carol Shieldsiin ja Anne Tyleriin. He kuvaavat huumorin pilke silmäkulmassa arkipäiväisiä tapahtumia, jotka kätkevät alleen yllättäviä jännitteitä ja kerrostumia. Hyvä äitipuoli –teoksessa tilanteet nähdään kolmesta eri näkökulmasta eli Clairen (äitipuolen), Axelin (aviomiehen) ja Josefienin (Axelin 16-vuotiaan tyttären) vinkkelistä.

Nelikymppinen Claire herättää ihmisissä yleensä pelonsekaista kunnioitusta, mikä johtuu toisaalta hänen itsevarmasta käytöksestään ja toisaalta huomiota herättävän suuresta koostaan. Hän tekee verenkarvaisia moderneja tilkkutöitä, joista on saamassa kansainvälisen palkinnon. Palkintomatka Englantiin osoittautuu kuitenkin pettymykseksi, johtuen paljolti Clairen mielialasta. Kotona tapahtui ennen lähtöä jotain ikävää ja aviomies Axel lausui jotain syvästi loukkaavaa – mitä se oli, se selviää vasta myöhemmin. Varmaa on kuitenkin, että Claire katsoo kaiken aikaa toimineensa hyvässä uskossa ja oikein eikä siis ole ensimmäisenä hieromassa sovintoa.

Axel puolestaan uskoo tulleensa karkeasti petetyksi. Vaimo on toiminut salakähmäisesti ja vastoin Axelin selkeitä toivomuksia. Onko koko avioliitto samalla mennyttä? Axel vaikuttaa omien ajatustensa valossa melko omahyväiseltä, joustamattomalta ja sokealta. Ainakin tytär pystyy manipuloimaan häntä täysin.

Josefien on teini-ikäinen tyttö, joka hakee huomiota ja hyväksyntää. Hänen itsetuntonsa on heikko, kenties vanhempien avioerosta johtuen. Vaikka välit Claireen ovat kunnossa, on Josefienen suurimpana unelmana saada oma äiti takaisin ja perhe taas kokoon. Josefien ei välttämättä ole tarkoituksella epärehellinen tai julma, mutta on liian itsekeskeinen huomioidakseen toisten tunteita.

Hyvä äitipuoli pohdiskelee parisuhdetta ja vanhempana oloa. Teemat ovat vakavia, mutta Dorresteinin mustasävytteinen huumori keventää otetta. Henkilöhahmot eivät ole kovin mukavia, mutta uskottavia kyllä.

Juoni on niin helposti arvattavissa, että voi päätellä kirjailijan halunneen panostaa ennen kaikkea sisältöön. Hieman yllättävä on ”helppo” loppuratkaisu, mutta hyvää viihdettä tämä kaikesta huolimatta on.

DORRESTEIN, RENATE: Lainaa vain

Nettie saa lapsen 16-vuotiaana ja tulee isoäidiksi 32-vuotiaana. Lapsenlapsensa viralliseksi holhoojaksi hän joutuu 48-vuotiaana, kun tytär sortuu huumeisiin eikä enää pysty itse huolehtimaan kehitysvammaisesta pojastaan (mikä ei tarkoita sitä, että lapsesta luopuminen olisi hänelle helppoa). Igor on siinä mielessä vaikea tapaus, että hänellä kaiken pitäisi olla järjestyksessä ja suoraviivaisen selkeää. Epävarmuus saattaa laukaista hallitsemattoman väkivaltakohtauksen, mikä isokokoisen ja vahvan nuoren miehen kohdalla on jo osoittautunut kohtalokkaaksi. Nettien on siis oltava jatkuvasti valppaana tasoittamassa tilanteita. Hän huomaa pian, että Igor rauhoittuu parhaiten makeilla leivonnaisilla ja jälkiruoilla ja alkaa opiskella alaa. Vähitellen Igorista paisuu aikamoinen pullukka, mutta Nettielle uusi oppi saattaa merkitä uutta uraa. Nyt hän ansaitsee elantonsa yleisen käymälän valvojana – ei erityisen inspiroivaa…

Hetken aikaa asiat näyttävät olevan mallillaan. Igor pääsee työkeskukseen harjoittelemaan, löytää itselleen sopivan tehtävän ja tapaa uusia ihmisiä. Tytötkin alkavat kiinnostaa. Sitten hänen seuraansa lyöttäytyy miltei väkisin Lisa, joka Igorin tavoin kärsii jonkinasteisesta aivovauriosta. Kotoaan karannut Lisa toimii mielenjohteidensa mukaan ja sepittää koko ajan tarinoita itsestään ja elämästään. Niin nokkela hän on, että muut jäävät vastuuseen Lisan tempauksista. Mutta entä sitten, kun Lisa poimii puistosta mukaansa vauvan ja esittelee sitä omanaan?

Hollantilainen Renate Dorrestein kirjoittaa vakavista asioista, mutta mustaa huumoria viljellen. Lainaa vain -teos on paikoin todella hauska ja samalla osuva kuvaus erityislapsen kanssa elämisestä. Luvut on nimetty ruokareseptien mukaan.