KAKSI DEKKARIA AJANKOHTAISISTA AIHEISTA

HIEKKAPELTO, KATI: Tumma

Kustantaja: Otava 2016

Oulusta kotoisin oleva erityisopettaja Kati Hiekkapelto (s. 1970) on työskennellyt maahanmuuttajien opettajana ja asunut Serbian unkarilaisalueilla. Niinpä hänen rikostutkija Anna Feketestä kertova dekkarisarjansa pohjautuukin todelliseen asiantuntemukseen käsitellessään monikulttuurisuuden ja maahanmuuton ongelmia. Sarja aiempia osia Kolibri (2013) ja Suojattomat (2014) on jo käännetty usealle kielelle.

Anna Fekete (tai unkarilaisittain Fekete Anna) on syntyperältään Jugoslavian unkarilainen, mutta asunut Suomessa lapsesta asti, oppinut kielen ja kulttuurin ja kouluttautunut poliisiksi. Nyt hän on lomailemassa äitinsä luona Serbian unkarilaisalueella, pienessä maaseutukaupungissa. On kesäistä, odotellaan Tisza-joen ”kukintaa” eli miljoonien sudenkorentomaisten hyönteisten parveilua, jollaista ei voi kokea missään muualla. Ihmiset ovat tuttuja ja ystävällisiä ja muistelevat mielellään Annan isää – hyvää ja rehellistä poliisia, joka kuoli vuonna 1988 tutkiessaan mafian toimintaa. Iloisesta viinijuhlasta tulee kuitenkin käännekohta. Annan käsilaukku varastetaan ja varas itse löytyy seuraavana päivänä kuolleena Tiszan rannalta. Viranomaisten mukaan kyseessä oli liukastumisesta johtuva hukkuminen, mutta Annan vaistot kertovat muuta. Varoituksista ja pelotteluista huolimatta hän tutkii asioita omin päin ja törmää lopulta myös isänsä kuolemaan liittyviin epäselvyyksiin.

Tumma (nimi viitannee Tisza-jokeen) käsittelee monia kipeitä ja ajankohtaisia asioita. Miten suunnattomasti Annan äiti kärsi Suomessa ollessaan kylmyydestä ja pimeydestä ja kaipasi takaisin Serbiaan tuttujen asioiden pariin. Miten isoveli Ákos oli Suomessa vähällä joutua turmioon syrjäytymisen vuoksi. Miten Anna perheestä ainoana sopeutui Suomeen, mutta kärsii silti yksinäisyydestä ja juurettomuudesta. Miten unkarilainen vähemmistö menettää Serbiassa oikeuksiaan kiihtyvään tahtiin. Miten romanit ovat Serbiassa vailla oikeusturvaa ja sosiaalihuoltoa. Miten Lähi-idästä tulevien pakolaisten tulva kiristää tunteita ja nostattaa ennakkoluuloja. Annan silmin katsottuna Serbia näyttää melko byrokraattiselta ja korruptoituneelta.

… elämä tuntuu muuttumattomalta, lähes pysähtyneeltä, samalla kun valtio ympärillä vaihtaa nimeä, sotii, kituu notkahtelevan maailmantalouden reunavyöhykkeillä, piilottelee sotarikollisiaan, häpeää itseään ja on toisaalta liian ylpeä myöntämään virheitään. Tuo valtio pitää sisällään kymmeniä kansallisuuksia, vähemmistöjä, enemmistöjä, kymmeniä eri kieliä; se on tunnustanut YK:n ihmisoikeuksien julistuksen, mutta ei noudata sitä.

Hiekkapelto kuvaa hyvin pienen kaupungin tunnelmaa. Kaikki tuntevat toisensa, mutta silti jokaisessa tapaamisessa olisi noudatettava perinteisiä kohteliaisuussääntöjä. Naisen kuuluisi olla kaino ja kunnioittava miehiä kohtaan, nuoren vanhempia kohtaan. Pitäisi osata juhlia, tanssia, nauttia täysin sydämin ruuasta ja juomasta. Paikallistunnetta lisäävät unkarinkieliset lauseet, joita tekstissä on juuri sopivasti. Juoni on tässä kirjassa sivuosassa tunnelmaan nähden.

ZANDER, JOAKIM: Lähiö

Kustantaja: Tammi 2016

Alkuteos: Orten

Suomennos: Maija Kauhanen

Joakim Zanderin trilleri Lähiö on itsenäinen jatko-osa vuonna 2015 suomeksi ilmestyneelle Uimarille. Mukana on tuttuja henkilöitä kuten Klara Walldéen ja George Lööw, mutta tällä kertaa pikemminkin sivurooleissa, selvittämässä asioiden kansainvälisiä kytkentöjä.

Fadi ja isosisko Yasmine ovat tulleet lapsina Syyriasta Ruotsiin. He asuvat tukholmalaisessa Bergortin lähiössä, likimain omillaan, sillä väkivaltaisesta isästä ja sulkeutuneesta äidistä ei ole turvaajiksi eikä esikuviksi. Varhaiskypsä Yasmine yrittää suojella pikkuveljeään parhaansa mukaan, mutta tämä ajautuu silti tovereidensa – veljiensä – kanssa purkamaan turhautuneisuuttaan tappeluihin ja tihutöihin. Yksi erityisen typerä teko erottaa Fadin lopulta ryhmästään ja samalla Yasminesta, joka pakenee New Yorkiin etsimään uudenlaista elämää. Fadin tueksi tulee pieni muslimiveljien yhteisö, joka alkaa valmistella nuorukaista pyhään sotaan ja marttyyrikuolemaan Syyriassa.

Uusilla veljilläni on pelkät käyttäjänimet, ei oikeita nimiä, ja he ovat yhtä vihaisia kuin minä, yhtä valmiita räjäyttämään tämän paskan ilmaan kuin minäkin. Veljiä, joiden silmiltä huntu on riisuttu, niin kuin se on riisuttu minun silmiltäni, jotta he näkisivät maailman sellaisena kuin se on, kaiken sorron ja kolonialismin ja imperialismin ja epäoikeudenmukaisuuden. On käsittämätöntä etten nähnyt sitä, että olen elänyt sen keskellä. pakottanut itseni sopeutumaan siihen, yrittänyt jopa tulla osaksi sitä. Se täyttää minut vihalla ja itseinholla. Miten olen voinut olla niin sokea niin pitkään? Miten saatoin valita ruotsin sanakirjan arabian sanakirjan sijaan?

Me olemme viisi miestä eri puolilta Eurooppaa, mutta meillä kaikilla on sama väkinäinen välinpitämättömyys katseessamme, samat muistot mustistamaijoista ja tyhjistä asunnoista. Me olemme nyysineet samat farkut, polttaneet samat autot, unelmoineet samat unelmat. Me olemme eri kaupungeista mutta samasta Lähiöstä.

Syyria osoittautuu kohtalokkaaksi Fadille. Yasmine puolestaan palaa Ruotsiin selvittelemään veljensä vaiheita ja joutuu keskelle suurisuuntaisia mielenosoituksia. Lähiö on kuin ruutitynnyri, valmiina räjähtämään. Lietsooko joku paloa tahallaan? Miksi?

Zander käsittelee trillerissään varsin ajankohtaisia aiheita: maahanmuuttajien asuttamia lähiöitä, nuorten miesten radikalisoitumista ja vallassa olevien kulissientakaista hyödyntavoittelua. Lähiössä vallitsevat omat kunniakäsityksensä ja omat sääntönsä: petturuudesta rangaistaan ”silmä silmästä ja hammas hampaasta” -periaatteella. Ihan yksinkertaista ei kuitenkaan ole se, mikä lasketaan petturuudeksi ja milloin ystävyys ja veljeys muuttuvat kauppatavaraksi.

Lähiö edustaa samaa trillerityyppiä kuin esimerkiksi Jens Lapiduksen tai Stieg Larssonin teokset. Tapahtumat etenevät nopeasti ja sisältävät runsaasti jännitystä ja yllättäviä käänteitä. Zanderin kuvaamat henkilöt ovat uskottavia, eivät yli-ihmisiä eivätkä psykopaatteja. Etenkin nuoreen Fadiin kiintyy, sillä kaikista toilailuistaan huolimatta hänessä on viattomuutta, vastuuntuntoa ja pyrkimystä hyvään. Zander toistaa hänen kohdallaan runollista mielikuvaa lentämisestä vapaana ja keveänä, mutta löytyykö siipien alle ilmaa?

HIEKKAPELTO, KATI: Suojattomat

Kustantaja: Otava 2014

Kati Hiekkapelto (s. 1970) esitteli esikoisdekkarissaan Kolibri mielenkiintoisen henkilön, taustaltaan jugoslavialais- unkarilaisen Anna Feketen, joka toimii poliisina hyvin paljon Oulua muistuttavassa kaupungissa. Anna on pääosassa myös Hiekkapellon toisessa romaanissa Suojattomat, johon idea on tullut kirjailijan omasta elämästä. Hiekkapelto nimittäin tarjosi kodissaan suojan pakistanilaiselle perheelle, jonka turvapaikkahakemus oli Suomessa hylätty. Hylätty siitä huolimatta, että kristitylle perheelle paluu islaminuskoiseen Pakistaniin olisi merkinnyt todellista vaaraa. Lisäksi perheen lapsista toinen oli jo ennättänyt aloittaa koulunkäynnin Suomessa. Onneksi käännytyspäätöksestä tehty valitus tuotti tämän perheen kohdalla onnellisen lopputuloksen. Suojattomat -teoksessa Anna Fekete kritisoi voimakkaasti Suomen viranomaisten toimintaa turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten kohtelussa, koska joutuu esimiesten määräyksestä tekemään asioita, joita ei hyväksy.

Yksi Suojattomat-teoksen päähenkilöistä on afganistanilainen kristitty Sammy, joka on saanut käännytyspäätöksen, mutta painunut maan alle. Hän asuu kaduilla ja roskapöntöissä ja turruttaa vilua ja nälkää huumeiden avulla. Mitään rikollista Sammy ei halua tehdä, mutta on onnettomuudekseen väärässä paikassa väärään aikaan ja sotkeutuu liian suuriin huume- ja murhakuvioihin. Vanha mies kuolee tapaturmaisesti, huumediileri menehtyy epämääräisissä olosuhteissa ja moottoripyöräjengi uhkailee poliisia. Sammy vaikuttaa tapauksia yhdistävältä tekijältä, mutta Anna ei ole ihan vakuuttunut.

Lukija tietää vanhan miehen tapauksesta pitkän aikaa enemmän kuin viranomaiset, mutta kohta ratkaistavaksi tulee uusia mysteereitä, joissa lukija on samalla viivalla poliisin kanssa. Hiekkapelto ei onneksi herkuttele väkivaltakuvauksilla, vaan keskittyy toisaalta vetävään juoneen ja toisaalta henkilökuvaukseen. Anna Feketeä kalvaa yksinäisyys ja turhautuneisuus. Mihin hän voi ankkuroitua, jos koko suku asuu tuhansien kilometrien päässä? Onko hänen tekemästään työstä mitään hyötyä? Samaa ahdistusta kantaa Annan työtoveri Esko, joka edelleen onnistuu raivostuttamaan sovinismillaan ja muukalaisvihallaan, mutta yllättäen herättämään myös myönteisiä ajatuksia. Joitakin asioita Hiekkapelto jättää ärsyttävästi roikkumaan ilmaan, kuten esimerkiksi sen miksi unkarilainen au pair Gabriella herättää Annassa niin negatiivisia tunteita. Ehkäpä seuraava Anna Fekete -dekkari on jo suunnitteilla. 

HIEKKAPELTO, KATI: Kolibri

Kati Hiekkapelto (s. 1970) asuu Hailuodossa vanhalla maatilalla miehensä, kolmen lapsensa ja suuren eläinlauman kera. Hän on koulutukseltaan erityisluokanopettaja ja on työskennellyt mm. maahanmuuttajien opettajana. Kolibri on hänen esikoisteoksensa.

Millaista on olla nuori nainen, maahanmuuttaja ja poliisi? Anna Fekete (tai unkarilaisittain Fekete Anna) tietää vastauksen. Kymmenvuotiaaksi asti hän eli Serbiassa aivan turvallisesti, vaikka unkarilaistaustainen perhe kuuluikin etniseen vähemmistöön. Sitten alkoi sota, vähemmistöjen asema heikkeni ja Anna pakeni äitinsä ja veljensä kanssa Suomeen. Hän sopeutui, menestyi koulussa, kävi armeijan ja valmistui poliisiksi. Nyt hän on kolmekymppinen ja saanut viran rikospoliisina kotikaupungissaan (Oulussa?). Työpaikalla häneen suhtaudutaan enimmäkseen hyväntahtoisen uteliaasti, mutta miksikähän esimies on määrännyt Annan pariksi sovinistisen, rasistisen ja alkoholisoituneen Eskon?

Ensimmäiseksi Anna joutuu tutkimaan juttua, jossa vaaravyöhykkeessä tuntuvat olevan lenkkeilijät. Metsästyskiväärillä ammutaan lenkkipolulla seulaksi ensin nuori nainen ja sitten perheenisä, mutta miksi? Mikä yhdistää uhreja – vai yhdistääkö mikään? Miten kolibri-tatuointi liittyy tapauksiin?

Poliisia työllistää myös hätäkeskukseen soittanut kurdityttö, joka ilmoittaa olevansa hengenvaarassa. Poliisin kuulusteluissa 17-vuotias Dijar kuitenkin selittää soiton kostoksi isälleen, joka ei päästä tyttöä liikkumaan vapaasti kaupungilla. Virallisesti poliisitutkimus päättyy siihen, mutta huolestunut Anna ryhtyy omin päin vahtimaan perhettä öisin. Ei hän saisi kuitenkaan unta, sillä mieltä painavat työasioiden lisäksi monet huolet: isoveljen sortuminen huumeisiin, kaipuu kotiseudulle Serbiaan, menneisyyden painajaiset ja terveellisistä elintavoista lipsuminen.

Kolibri on dekkari, joka kestää kansainvälisenkin vertailun. Kirja on rakennettu taitavasti, sillä aina sopivin väliajoin tapahtuu jotain kiinnostavaa. Varsinaisen kertomuksen lomaan on sijoitettu erilaisella fontilla ja tyylillä kirjoitettuja tekstinkatkelmia, jotka paljastuvat Dijarin kirjoittamiksi ja jotka valottavat tapahtumia hänen näkökulmastaan. Tarina etenee sujuvasti ja ilman notkahduksia, jännitys säilyy hyvin. Ainoastaan jotkut lopun yksityiskohdat venyttävät uskottavuuden rajoja, mutta kirjailija on ilmeisesti halunnut asiat sievästi pakettiin. Poliisin työstä Hiekkapelto tuntuu tietävän paljon ja maahanmuuttajien ongelmiin hän on tutustunut oman työnsä kautta, joten siinäkin on tavallista enemmän ulottuvuuksia. Kirjan henkilöt ovat todellisen oloisia ja kiinnostavia. Etenkin Annaan kiintyy ja hänen vaiheistaan haluaa kuulla lisää. Ilmeisesti Kolibriin saadaankin jatkoa, hienoa!