28.6.2010

MAZZARELLA, MERETE: Matkalla puoleen hintaan : eläkkeellä olemisen taidosta

Filosofian tohtori, pohjoismaisen kirjallisuuden professori, kolumnisti ja kriitikko Merete Mazzarella jäi eläkkeelle pitkän akateemisen uran jälkeen ja julkaisi aiheesta kirjan Matkalla puoleen hintaan.

Teos alkaa ajasta, jolloin Mazzarellan henkilökohtainen eläkeikä vasta lähestyy, mutta nostattaa jo ristiriitaisia tunteita. Itse eläkkeelle jääminen tapahtuu pehmeästi ja vaiheittain, mutta sitten vastaan tulee sekä myönteisiä että kielteisiä yllätyksiä. Ajatukset käyvät yhä useammin myös kuolemassa. Kirjailija kommentoi asioita hyvin avoimesti ja itseironisesti, mutta samalla lämpimästi ja erilaisuutta ymmärtäen. Omien mietteittensä tueksi ja selventämiseksi Mazzarella tarjoilee kirjallisuussitaatteja ja eri lähteistä poimimiaan anekdootteja. Aiheesta ja tapahtumasta toiseen hän hypähtelee sujuvasti aina mielijohteiden mukaan, mutta rönsyily ei vaikeuta lukemista.

Mazzarella kannustaa nykyajan ikäihmistä pitämään puolensa, sillä nuoret ovat antiikin ajoista asti sanelleet sen, minkälaisia vanhusten kuuluisi olla. Toiseksi hän rohkaisee niin nuoria kuin vanhojakin elämään hitaasti eli luopumaan kiireestä – oli se sitten todellista tai kuviteltua. Toki Mazzarella myöntää olevansa etuoikeutettu eli hyvin toimeentuleva, hyväkuntoinen ja ”sosiaalista pääomaa” omaava. Hänen näköalansa on toinen kuin vähätuloisella, sairaalla ja yksinäisellä, mutta monet kokemukset ovat silti yhteisiä ja tuttuja. Kirja sopii erityisen hyvin eläkeikää lähestyvälle tai jo eläkkeellä olevalle, mutta kyllä Mazzarellan tyyliin ihastunut nuorikin saa tästä mielihyvää ja uutta ajateltavaa.

21.6.2010

GALLAY, CLAUDIE: Tyrskyt

Ranskalainen Claudie Gallay (s. 1961) saavutti arvostelu- ja myyntimenestyksen viidennellä teoksellaan Tyrskyt sekä kotimaassaan että muualla maailmassa. Kirjasta on suunnitteilla elokuva.

Tyrskyt-kirjan hitaaseen tempoon täytyy ensin hieman totutella. Nuoren naisen silmin seurataan meren ja tuulen muokkaaman normandialaiskylän vaiteliaita ihmisiä, karua arkielämää ja vaatimattomia huveja. Melko pian selviää, että nainen on menettänyt rakastettunsa ja sen vuoksi ottanut työn lintujen tarkkailijana kaukana tutuista seuduista ja ihmisistä. Voimistuva elämänhalu saa hänet kiinnostumaan kylän menneisyyteen liittyvistä arvoituksista. Johtuiko erään perheen hukkuminen 40 vuotta aiemmin siitä, että majakka oli sammutettuna? Ja miksi majakan valo ylipäätään olisi sammutettu? Millainen kolmiodraama johti yhden ihmisen mielenvikaisuuteen ja toisen eristäytymiseen? Kuka oli pieni poika, josta ei haluta puhua? Nykyhetkikin sisältää arvoituksen: kuka on kiehtovan salaperäinen mies, joka saapuu kylään myrsky-yönä? Onko luvassa romantiikkaa?

Kirjaa voisi luonnehtia tyyliltään ”ranskalaiseksi”. Se on toisaalta kepeä ja toisaalta villin mystinen. Kieleltään se on toisaalta hyvin runollinen ja elegantti ja toisaalta karun lakoninen. Tunnelma on käsin kosketeltavan vahva.

15.6.2010

FLETCHER, SUSAN: Irlantilainen tyttö

Irlantilainen tyttö on Susan Fletcherin esikoisromaani, jolla hän voitti Whitbread-palkinnon 2004. Aiemmin häneltä on suomennettu teos Meriharakat.

Kirjan kertoja on Eve Green, oikealta nimeltään Evangeline ja lapsena kutsuttu Evieksi. Eve odottaa esikoistaan, mikä herkistää hänet muistelemaan erästä käänteentekevää vuotta lapsuudessaan. Evie oli seitsenvuotias kun hänen alle kolmekymppinen äitinsä menehtyi yllättäen sydänkohtaukseen. Onneksi isovanhemmat ottivat tyttärentyttären avosylin vastaan ja opettivat kaupungin kasvatille, millaista kauneutta pienen walesilaisen kylän karun ulkokuoren alla piilee. Tosin jotkut ihmiset tuntuivat vihaavan Evietä heti ensi silmäyksellä, mutta miksi? Miksi kukaan ei halunnut puhua Evien isästä, josta tytöllä oli muistona vain kenkälaatikossa säilytetyt vaatimattomat tavarat? Ja irlantilaiselle tyypilliset punaiset hiukset, tietysti.

Kirjassa on salapoliisiromaanin aineksia. Evien koulutoveri oli Rosie – kaunis ja rikas tyttö, joka suhtautui Evieen kuin kilpailijaan ja tunkeilijaan. Olikohan syynä lammastilan sympaattinen työntekijä Daniel? Sitten Rosie katosi, mutta karkasiko hän kotoaan vapaaehtoisesti vai murhattiinko hänet? Eviellä saattoi olla aavistus tapahtumista, mutta henkilökohtaiset syyt saivat hänet kertomaan valheen. Eihän hän voinut aavistaa, miten traagiset seuraamukset tuosta valheesta olisivat!

Irlantilainen tyttö on lempeä kirja monissa eri muodoissa esiintyvästä rakkaudesta. Se vie lukijan keskelle sumuista ja surumielistä maisemaa ja kuvaa herkän yksityiskohtaisesti tuoksuja, ääniä, tunnelmia, ajatuksia, muistoja. Kenties sitä ei lue toistamiseen, mutta ainakin ensimmäisellä kerralla sitä oli vaikea laskea käsistään.

7.6.2010

ENRIGHT, ANNE: Valvojaiset

Irlantilainen Anne Enright oli vuonna 2007 Booker-palkinnon yllätysvoittaja neljännellä romaanillaan nimeltä Valvojaiset. Kirjassa on omalaatuista vetovoimaa, vaikka se onkin hidas, raskas ja paikoin suorastaan epämiellyttävä.

Valvojaiset kertoo Hagertyn kaksitoistalapsisesta suurperheestä, jonka kaikki jäsenet ovat joutuneet elämässään jollakin lailla harhaan. Yksi pojista, ihastuttava Liam, on ajautunut alkoholismiin ja lopulta itsemurhaan - luultavasti lapsuudessa koetun häpeällisen tapahtuman vuoksi. Ruumiin hakee Englannista Dubliniin Liamin läheisin sisar Veronica, joka matkan aikana ennättää mietiskellä sukunsa historiaa monelta kantilta. Hän yrittää olla mahdollisimman rehellinen, mutta huomaa muistojen ajan myötä vääristyneen ja sumentuneen. Tästä syystä kertomus on täynnä arveluita, vaihtoehtoja ja korjauksia. Voimakkain tunne on viha: Veronica vihaa niin aviomiestään, lapsiaan ja vanhempiaan kuin itseäänkin. Tunteiden läpikäyminen kuitenkin vapauttaa ja kirjan loppu on suorastaan toiveikas.

Kirjan voima on sen kielessä. Teksti on täynnä yksityiskohtia, huomioita ja mielleyhtymiä. Ne ovat hyvin fyysisiä: ruumis ja sen toiminnot, eritteet, aistit. Usein mennään kirjaimellisesti ihon alle ja kuvataan tunteiden vaikutusta kehon toimintaan. Seksin ja seksuaalisuuden osuus on korostetun suuri, mutta samalla pelätään kosketusta ja koskettamista. Haave romanttisesta rakkaudesta kytee kyynisyyden alla.