KALLIO, KATJA: Tämä läpinäkyvä sydän

Kustantaja: Otava 2021

Katja Kallion Tämä läpinäkyvä sydän -romaani on jatkoa vuonna 2013 ilmestyneelle teokselle Säkenöivät hetket, joka ajoittuu toisaalta vuoteen 1914 kuvaten hankolaisen Kreutzmanin perheen muodostumista ja toisaalta ajanjaksoon 1935–1936, jolloin perheen keskimmäinen tytär Beata saattaa itsensä vaikeuksiin merille kaipaavan Effen kanssa.

Vuonna 1940 Suomi vuokraa talvisodan jälkeisten rauhanehtojen mukaisesti Hankoniemen saarineen Neuvostoliitolle 30 vuodeksi sotilastukikohdaksi. Kaikki Hangon asukkaat joutuvat poistumaan kaupungista kymmenen päivän kuluessa, mutta taloista he jättävät venäläisille vain seinät. Esimerkiksi Elly Kreutzmanin rakas peilipöytä upotetaan viime hetkellä avantoon.

Loppuvuonna 1941 rintama on siirtynyt jo kauaksi Hankoniemestä ja sotilastukikohdan strateginen merkitys hävinnyt, joten Neuvostoliitto vetää joukkonsa pois alueelta. Yksi kuljetusaluksista kuitenkin ajaa miinaan ja osa haaksirikkoutuneista tuodaan Hankoon pystytetylle vankileirille. Entiset vallanpitäjät joutuvat elämään nälässä ja kurjuudessa ja työskentelemään raskaissa ja vaarallisissa tehtävissä kuten miinanraivauksessa.

Helmikuussa 1942 Hanko on saatu puhdistettua miinoista siinä määrin, että ensimmäiset paluumuuttajat voivat saapua. Heidän joukossaan on Kreutzmanin perhe, joka huristelee 36 asteen pakkasessa ensin kotinsa ohi. Ennen punainen talo on nyt räikeän sininen! Kiusaakin on tehty: kaivoon heitetty kissan- ja koiranraatoja, jauhosäkkeihin kaadettu paloöljyä. Isän tupakkaviljelmä on kuitenkin huolellisesti suojattu pakkaselta.

Kaikkien asukkaiden työpanos on tarpeen, jotta rauniot saataisiin raivattua ja elämä raiteilleen. Vain Beata on kieltäytynyt työpaikasta, koska hoitaa kotona viisivuotiasta lehtolastaan Agnesta. Tytär on toki rakas, mutta äitinä olo ei Beatalta oikein luonnistu – hän eläisi mieluummin vapaasti omaa elämäänsä. Yksinäisen sotavangin saapuminen talolle ruokaa anomaan lisää Beatan sisäistä levottomuutta.

Kävelit minua kohti yhtä kevyenä kuin pikkulintu. Komeus roikkui kasvoillasi väsyneenä ja nälkäisenä… Silmäsi olivat suuret ja ruskeat kuin leipä jota pyysit. Kukaan ei ole katsonut minua niin suurin silmin, niin pohjattomasti kuin sinä.

Vangista tulee Beatalle pakkomielle. Hän ajattelee miestä alinomaa kuin jotakin herkkua: silmät sacheria, tukka lakritsia ja solisluu marenkia. Hän väijyy leirin aitauksen takana vain nähdäkseen kaipauksensa kohteen pyyhkivän hikeä otsaltaan. Lähelle toisiaan Beata ja Ivan pääsevät vain pari kertaa, mutta kokemus on silloin huumaava.   

Ensimmäinen suudelmasi maistui nälältä ja huusi suussani. En ymmärtänyt mitä, sen kun vain huusi täyttä kurkkua. Pelosta ja himosta ja helpotuksesta varmaan tai vapauden takia.

Kesällä 1942 Hankoon perustetaan kauttakulkuleiri Lappiin meneville ja sieltä tuleville saksalaisille sotilaille. Epävarmuus valtaa ihmiset. Venäläisten vankien auttamisesta voi seurata jopa kuolemantuomio, mutta tuomittavana pidetään myös saksalaisten kanssa veljeilyä. Kreutzmanin tytöistä Beata on vaarassa ukrainalaisen ja pikkusisko Sylva saksalaisen rakastettunsa vuoksi ja isosisko Harrietkin sotkee asiansa.

Syksyllä 1944 tilanne muuttuu jälleen, kun Suomi ja Neuvostoliitto solmivat Moskovan välirauhan. Rauhanehtojen mukaan Suomen kuuluu karkottaa saksalaiset sotilaat alueeltaan ja luovuttaa venäläiset sotavangit Neuvostoliittoon. Sekavassa tilanteessa sekä Beatan että Sylvan on valittava tiensä ja sen vaatimat uhraukset.

Beata on kirjan kertoja ja tarinan kuuntelija on hänen ”sinäksi” puhuttelemansa Ivan. Beata on kiihkeä nainen, joka tuntuu janoavan elämältä paljon enemmän kuin lopulta voi saada ja olevan valmis riskeeraamaan kaiken halunsa vuoksi. Hän elää vaistojensa ja viettiensä varassa, mitä symboloivat hänen sisimmässään elävät linnutkin.

Minun lintuni sekosivat nähdessään sinut, alkoivat sirkuttaa ja hypähdellä ja räpistellä. Sinä pysähdyit ja katsoit minuun.

Tämä läpinäkyvä sydän on tärkeä ja mielenkiintoinen teos. Tapahtumapaikkana on Hanko, mutta kuvaus ihmisistä vaihtuvien valtasuhteiden avuttomina uhreina on yleismaailmallinen ja totta tälläkin hetkellä eri puolilla maailmaa. Kirja perustuu vahvasti faktoihin, mutta unenomainen kerronta ja runollinen kieli kohottavat sen pakahduttavaksi rakkaustarinaksi, jonka loppu jysähtää kohtalonomaisena.

KALLIO, KATJA: Yön kantaja

Kustantaja: Otava 2017

Katja Kallion (s. 1968) kuudes romaani Yön kantaja perustuu tositapahtumiin. Amanda Fredrika Aaltonen (1864-1918) oli omana aikanaan liian itsenäinen ja kapinoiva eikä sopeutunut perinteiseen naisen rooliin. Siksipä hänet suljettiin yhteiskunnan ulkopuolelle.

Amanda on jo lapsena ongelmallinen: joissakin asioissa yliherkkä ja yleensä ainakin levoton, vaativa ja uhmakas. Aikuisikään päästyään hän haluaa seikkailla, kokea jotain jännittävää ja erilaista. Hän pitää itseään muita älykkäämpänä eikä kestä määräilyä ollenkaan, mistä seuraa toistuva töistä erottaminen. Amanda elää irtolaisena ja prostituoituna ja joutuu ajoittain Hämeenlinnan naisvankilaan. Rettelöi ja saa silmittömiä kiukunpuuskia. Ja lisää rangaistuksia.

Laiska hän ei ollut, vaikka häntä siitä aina syytettiin. Kun hän halusi jotakin, hän ei laskenut vaivojaan eikä koskaan väsynyt. Nöyryyttä kyllä puuttui eikä hän ollut työpaikoista kiitollinen kuten maalta virtaavat tytöt. Elanto ei ollut asia jota hän etupäässä ajatteli, vaikka olisi kai pitänyt olla. Häntä ajoi eteenpäin tunne, joka muistutti pelkoa mutta myös palavaa halua. Oli kuin hän olisi koko ajan ollut täpärällä myöhästyä, vaikka hän ei tiennyt mistä.

Vuonna 1890 Amanda onnistuu ujuttautumaan ranskalaisen kuumailmapallolentäjän Duplessisin seuralaiseksi ja saa lentää! Hampuriin! Lontooseen! Pariisiin! Pitkään ei kuitenkaan onni jatku. Paluu kotiin, Turun lääninsairaalaan tutkittavaksi ja passitus Seilin saaren hospitaaliin. Amandalle uskotellaan hoidon kestävän vain kesän yli, mutta syksyllä hirvittävä totuus paljastuu: parantumattomasti mielisairaaksi luokiteltuna hän tulee viettämään saarella koko loppuelämänsä.

Unet laukkasivat villeinä koko yön ja jättivät joka askeleella peräänsä painavan rautajäljen kuin hevosenkengän. Aamulla kun hän koetti avata silmänsä, luomilla painoivat hevosenkengät. Suu oli teljetty hevosenkengällä, joka hiuksessa roikkui hevosenkenkä. Hauraan lasipään kuljettamiseen harjaantunut niska oli sortua tällaisen taakan alla.

Tästä ei ole helppo toipua, mutta ajan myötä sekin onnistuu. Amanda pystyy suurimman osan aikaa esittämään kuuliaista ja nöyrää ja kohoaa ”vapaakävelijäksi”, luotetuksi potilaaksi, joka pääsee liikkumaan ja työskentelemään laitoksen ulkopuolella. Hän saa ystäviä, joihin hellyydenkipeyttään ja turvattomuuttaan takertuu ehkä liiankin tiukasti. On lyhyt, hiljaisen kaunis rakkaustarina. Viimein lohduksi löytyvät kirjat.

Olot Seilin saarella olivat karut. Naisia määrättiin saarelle monista erilaisista syistä eivätkä kaikki olleet potilaiksi luokiteltavia ollenkaan. Ammattitaitoista henkilökuntaa ei eristyneelle saarelle ja sen melko alkeellisiin oloihin ollut helppo saada. Kuri oli kovaa ja lisäksi jotkut hoitajat saattoivat vallantunnossaan sortua pikkumaiseen kiusaamiseen. Naisten yksilöllisyys murrettiin, vaikka Amanda yritti kyllä ainakin jonkin aikaa pitää yllä naisellisuuttaan kauniisti pukeutumalla ja koristautumalla. Kaikki tämä kerrotaan Amandan ajatusten kautta, joten mukana on melkoista myrskyä ja myllerrystä. Kieli mukailee tilanteita ja tunnelmia oivaltavasti ja värikkäästi. Mielenkiintoinen ja koskettava kirja.