INGEMARSSON, KAJSA: Vettä vain

Stella Friberg on Ruotsin menestyksekkäin kirjailija. Hänellä on luksuskoti, luksusauto ja unelmien poikaystävä. Hän on nirso ja hyväksyy vain parasta, olipa kyse ruoasta tai vaatteista. Stella ei ole mukava ihminen, vaan ylimielinen, töykeä ja epäluuloinen.

Sitten luksusasunnossa paljastuu paha vesivahinko. Stellalla on onnea, kun saa palkattua remonttia tekemään tunnollisen ja empaattisen Johnnyn. Kulissit alkavat nimittäin sortua vähän joka rintamalla. Uusi kirja etenee kankeasti. Poikaystävällä on luuranko kaapissaan. Tiedotusvälineet vainoavat. Sukulaiset ovat ahneita. Stella on yksinäinen. Olisiko Stellalla kasvamisen paikka?

Vettä vain on kepeää viihdettä, mutta hyvin kirjoitettua. Kertomuksen lomaan sijoitetut otteet Stellan työn alla olevasta dekkarista valottavat kirjailijan työtä ja käsikirjoituksen kehittymistä hauskasti. Ja mitä on olla superjulkkis? Ajoittain loistokasta, mutta useimmiten rasittavaa ja pelottavaakin. Ihmisestä on tullut tuote, jonka on vastattava suurelle yleisölle markkinoitua mielikuvaa ja jonka yksityiselämä on kaikkien omaisuutta.

FRANZÉN, PETER: Tumman veden päällä

Näyttelijä Peter Franzénin omaelämäkerrallinen esikoisromaani on tarina, ”joka hänen oli pakko kertoa”. Tumman veden päällä – teosta lukiessa on aluksi hieman pettynyt, koska kirjan kieli on kovin lakonista ja pienen Pete-pojan silmin nähdyt tapahtumat kovin arkisia. Vähitellen tarinan kokonaisuus alkaa kuitenkin hahmottua ja jännite kasvaa.

Aluksi kuvataan hyvä ja onnellinen perhe: lempeä äiti, sankarihahmoinen isäpuoli ja hauska pikkusisko. On tovereita ja harrastuksia. Kake-niminen mies tuo hienon syntymäpäivälahjan ja paljastuu oikeaksi isäksi: onpa hienoa omistaa kaksi isää! Sitten kuvaan tulee tummia sävyjä: poliisi-isä haisee kummalliselta ja heiluu ase kädessä, äidillä on suu veressä ja sitten äiti ja lapset lähtevät yön selkään mummolaan. Aamulla isä on oven takana kyyneleet silmissä anomassa anteeksi ja taas tuntuu hetken turvalliselta.

Franzénin henkilöt puhuvat luontevasti murteella, suurin osa pohjoisella tavalla ja jokunen etelän slangilla. Herkullisimmat jutut ovat Peten isoisällä, jonka hahmossa on muutenkin ulottuvuuksia enemmän kuin muissa aikuisissa – ehkäpä 6-7-vuotias lapsi näkee isot ihmiset yksiulotteisina? Pete tuo mieleen Hannu Väisäsen teoksista tutun Anteron, vaikka Väisäsen kaltaiseen sanataituruuteen Franzén ei ainakaan vielä yllä. Hienovaraisesti hän osaa kuitenkin käsitellä arkaa ja kipeää aihettaan.

MARKLUND, LIZA & PATTERSON, JAMES: Postikorttimurhat

Kaksi kansainvälisesti tunnettua dekkaristia on lyönyt mielikuvituksensa yhteen ja saanut tulokseksi Postikorttimurhat. Teos on vauhdikas ja jännittävä, juonen kuviot karmeita ja yllättäviä. Mukaan on saatu myös raisu takaa-ajo Suomen puolelle.

Murhaajat kulkevat pitkin Eurooppaa ja viiltävät auki nuorten turistipariskuntien kurkkuja. Sitten he lähettävät irvokkaasti asetelluista uhreistaan Polaroid-kuvan paikallisen sanomalehden toimitukseen. Jo ennen tekoaan he ovat lähettäneet medialle postikortin ikään kuin varoitukseksi. Kestää kauan ennen kuin Euroopan poliisit osaavat yhdistää keskenään eri maissa ja kaupungeissa tapahtuneet raa’at rikokset – itse asiassa siihen tarvitaan amerikkalainen murhatutkija Jacob Kanon, jonka tytär on yksi kuolleista. Tämä Columboa muistuttava rähjäinen hahmo saa avukseen tukholmalaisen rikostoimittajan Dessie Larssonin. Miksi uhrit asetellaan niin teatraalisiin asentoihin? Mikä on murhien tarkoitus ylipäätään?

Murhaajakaksikkoa kohtaan ei voi tuntea sympatioita, he ovat liian kylmiä ja tunteettomia. Syy heidän häiriintyneisyyteensä löytyy kaukaa menneisyydestä. Eihän tarina ihan uskottava ole, mutta dekkarissa pieni pinnallisuus ei haittaa. Kyseessä on kuitenkin näppärä ja sujuvasti kirjoitettu teos, joka poikkeaa tavanomaisesta.

FRIMANSSON, INGER: Rotanpyytäjä

Inger Frimanssonin teos Rotanpyytäjä on sijoitettu kirjastossa dekkarihyllyyn, mutta oikeastaan se on psykologinen trilleri. Kirjassa ei ole verisiä murhia eikä salaperäisiä ilmiöitä, vaan kaikki myllerrys tapahtuu ihmisen pään sisällä. Teksti kuvaa tätä myllerrystä kiihkottomasti, miltei arkipäiväisesti.

Kirjankustantaja Titus Bruhn on saattohoidossa ja haluaa ennen kuolemaansa tavata ex-vaimonsa Rosen – lähinnä varmistuakseen siitä, ettei tämä kanna kaunaa. Titus kuvataan niin itsekkääksi ja viettien viemäksi mieheksi, että hänen vaimojaan käy pakostakin sääliksi. Ensimmäinen näistä tosin osasi itse ajoissa irtaantua avioliitosta ja pystyi jopa ystävystymään seuraajansa eli Rosen kanssa (mikä ei ilahduttanut Titusta). Rosen hyväksyivät kakkosäidikseen myös Tituksen tyttäret. Siksi miehen erkaantuminen perheestä ja uusi avioliitto Ingridin kanssa nostattaa tyttärissä suorastaan sairaalloista vihaa, joka purkaantuu syrjimisenä, kiusantekona ja piikittelynä. Lempeäluontoinen Ingrid suostuu kuitenkin lähtemään sanansaattajaksi Rosen luo. Vähänpä hän osaa aavistaa, mitä siitä seuraa!

Kirjan alussa Rose vaikuttaa rauhalliselta ja vahvalta naiselta, joka suhtautuu eroon Tituksesta lähinnä välinpitämättömäsi. Hänen eristäytymisensä muusta maailmasta rotat ainoina kumppaneinaan voi herättää ihmetystä ja lievää inhoa, muttei pelkoa. Vähitellen Rosen mielen pirstoutuneisuus alkaa kuitenkin näkyä. Jännitys tiivistyy sivu sivulta.

VÄISÄNEN, HANNU: Kuperat ja koverat

Hannu Väisäsen osittain omaelämäkerralliset teokset Vanikan palat (2004) ja Toiset kengät (2007) kertovat Antero-nimisen pojan elämästä Oulun kasarmilla. Kuperat ja koverat – kirjassa Anteron tie vie Savonlinnan taidelukion kautta Helsinkiin Kuvataideakatemian opiskelijaksi. Kirjan lopussa Antero pitää ensimmäisen oman näyttelynsä ja käy viimeisen välienselvittelynsä isän kanssa.

Eroottinen jännite väreilee kirjassa alusta loppuun. Antero etsii suuntaansa ja varmistuu siitä viimeistään siinä vaiheessa, kun pohtii, onko rakastunut duffelitakkiin vai takin sisällä olevaan mieheen. Hän tarkkailee maailmaa jonkinlaisena syrjästäkatsojana ja peittelee epävarmuuttaan hassuilla höpinöillä. Opintolainalla ei leveästi eletä, vaan välillä Antero joutuu turvautumaan tuttavien armeliaisuuteen. Kortteerit vaihtuvat tiheään ja välillä yövytään taivasalla, mutta onko kyseessä perimmiltään sitoutumisen pelko? Todellisen hätätilanteen uhatessa voi sentään palata Ouluun, missä Antero hyväksytään ukkokodin osaksi ilman vaatimuksia ja kommentteja.

Anteron kokemukset originelleista taiteilijoista - etenkin unisesta performanssitaiteilija-Ootlasta ja sokeasta Doris-nimisestä maalarista - valottavat ironisesti 1970-luvun taide-elämää Helsingissä. Laajemmalti maailmaa Antero pääsee näkemään stipendiaattina Budapestissä, mutta taide-elämykset jäävät vähäisiksi ja sydänsurut suuriksi. Lukija pääsee myös elämään sitä taiteilijalle raskasta tilannetta, kun inspiraatio ei ota millään tullakseen.

Väisänen näkee yksityiskohtia ja värejä kaikkialla ja osaa siirtää näkemänsä osuviksi sanoiksi. Hänen tyylinsä on humoristista, kekseliästä ja samalla hienovaraista. Trilogia muodostaa Suomen kirjallisuudessa ainutlaatuisen kokonaisuuden.

HIETAMIES, EVE: Yösyöttö

Yösyöttö kertoo miehestä, joka joutuu yllättäen pienen vauvan yksinhuoltajaksi. Toimittaja Antti Pasanen ei ole juuri vauva-asioihin perehtynyt – oletusarvohan on se, että vaimo tulee hoitamaan lapset ja kodin ja Antti jatkamaan elämäänsä entiseen tapaan niin töissä kuin vapaa-aikana. Käy vain niin, että Pia-vaimon henkinen kantti ei kestä äitiyttä eikä vaimoutta, vaan tarvitsee pitkän eristäytymisen sairaalaan. Pakon edessä Antin on hetkessä opittava muun muassa äidinmaidon ja äidinmaitovastikkeen ero. Onneksi hänellä on laajasydämisiä naapureita ja onneksi pikku-Paavo on ihanan rauhallinen lapsi.

Kirjan henkilöhahmot eivät ole kovin syvällisiä eivätkä tapahtumat maata järisyttäviä, mutta silti teksti vetää. Lukijan uteliaisuutta herättävät tekstin lomaan ripotellut keskustelunpätkät, joissa puhelevat Antti ja joku Enni – jossain tulevaisuudessa, hyvin tuttavalliseen sävyyn. Onko luvassa romantiikkaa?

Eniten Yösyöttö kiinnostaa tietenkin pienten lasten vanhempia. Voi olla, että Paavon miltei päivän tarkkuudella kuvatusta kehityksestä irtoaa uutta tietoa ja hoitoniksejäkin.

JAMES, P. D.:Yksityispotilas

Kuinkahan kauan vuonna 1920 syntynyt Lady James jaksaakaan vielä kirjoittaa? Hänen tähän asti viimeisin teoksensa Yksityispotilas ilmestyi 2008 ja on 14. osa sarjassa, jossa rikoksia ratkaisee sympaattinen Adam Dalgliesh. Tämä rikostarkastaja on myös runoilija ja syvällinen pohdiskelija, jota terävän älyn lisäksi on siunattu kollegoja ällistyttävällä intuitiolla.

Yksityispotilas – teoksen tapahtumat käynnistyvät tunnetun journalistin saapuessa plastiikkakirurgiseen leikkaukseen ylelliselle yksityisklinikalle, joka on perustettu vanhan maaseutukartanon siipirakennukseen. Hänet löydetään leikkauksen jälkeisenä aamuna kuoliaaksi kuristettuna. Tätä naista on vihattu ja pelätty brittiläistä yläluokkaa ruotivien kohuartikkeleiden takia, mutta onko hän löytänyt klinikalta aiheen uuteen skandaalijuttuun? Kenellä on siinä tapauksessa niin paljon menetettävää, että murhaaminen tuntuu oikeutetulta? Vai onko murhalla jotain tekemistä journalistin oman menneisyyden kanssa? Vai onko tarkoituksena tuhota klinikan maine?

Vaikka Yksityispotilas ei nousekaan Jamesin parhaitten teosten tasolle, pystyy psykologisten dekkareiden ystävä nauttimaan sen kiireettömästä ja hienostuneesta tyylistä ja turvallisen tutuista käänteistä. Tässäkin teoksessa on Jamesille tyypillinen monikerroksinen juoni ja vivahteikas henkilökuvaus. Lukija pääsee sisälle niin murhaajan ja uhrin kuin poliisien tai tapahtumien keskelle joutuneiden ulkopuolisten henkilöiden mielenliikkeisiin. Pohditaan hyvän ja pahan olemusta, syyllisyyttä ja syyttömyyttä. Yllättävä sen sijaan on kirjan loppu sopusointuisuudessaan.

SHAFFER, MARY ANN & BARROWS, ANNIE: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

Mary Ann Shaffer (1934-2008) työsti vuosia esikoisromaaniaan Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville, mutta kuoli pian sen jälkeen kun oli saanut kustantajalta julkaisupäätöksen. Käsikirjoituksen viimeisteli Shafferin sisarentytär Annie Barrows.

Ei kannata pelästyä kirjan pitkästä ja omalaatuisesta nimestä (johon löytyy kyllä täysin looginen selitys). Tämä kirjeromaani on hengeltään lempeä ja viehättävä, vaikka kuvaakin kaunistelematta vaikeita aikoja ja asioita.

Päähenkilö on kolmikymppinen Juliet Ashton, joka on saavuttanut mainetta sota-ajan kolumneillaan. Aiheen löytäminen uuteen teokseen osoittautuu vaikeaksi, joten Juliet innostuu saadessaan kirjeen tuntemattomalta mieheltä Guernseyn saarelta. Hän haluaa ehdottomasti lisätietoja kirjeessä ohimennen mainituista asioista: kirjallisesta piiristä, perunankuoripaistoksesta ja piilotetuista porsaista. Alkaa vilkas kirjeenvaihto Guernseyn asukkaiden ja Julietin välillä. Saarelaiset muistelevat saksalaismiehityksen aikaisia tapahtumia: nälänhätää ja pelkoa, petturuutta ja kekseliäisyyttä, rohkeutta ja myötätuntoa. Kaikkien kertomusten keskipisteenä tuntuu olevan Elizabeth – suoraselkäinen ja peloton Elizabeth, joka katosi jäljettömiin saksalaiselle keskitysleirille. Lopulta Juliet alkaa tuntea vastustamatonta vetoa saarelle, tapaamaan sen omalaatuisia asukkaita. Guernseyllä hän löytää ehkä aiheen uuteen kirjaansa, ehkä jotain muutakin…

Kirjeet vaihtelevat sävyltään kirjoittajansa mukaan ja kertovat silläkin tavoin henkilöistä paljon (puhumattakaan ystävien ja naapureiden kommenteista ja luonnehdinnoista). Julietin kirjeiden ilakoiva ja itseironinen tyyli tuo mieleen Jane Austenin, kirjemuoto taas Helene Hanffin teoksen Rakas vanha kirja. Guernseyn saari on suomalaiselle lukijalle uusi ja eksoottinen ympäristö. Eipä ole tullut mieleen, että saksalaiset miehittivät myös Kanaalin saaria kuvitellessan ponkaisevansa sieltä helposti Englantia valloittamaan!

CASHORE, KRISTIN: Syntymälahja

Yhdysvaltalaisen Kristin Cashoren esikoisromaani Syntymälahja sai vuonna 2009 Mythopoeic Fantasy – palkinnon parhaana nuorten fantasiakirjana ja oli ehdolla useaan muuhunkin palkintoon. Teos miellyttää varmasti fantasiasta kiinnostunutta nuorta, mutta sopii varttuneemmallekin lukijalle.

Syntymälahja-teoksessa eletään maailmassa, jossa ihminen voi syntyä jonkin erityisen lahjan eli leiviskän haltijaksi. Jotkut osaavat tanssia erityisen hyvin ja jotkut leipoa, mutta Katsa osaa taistella ja tappaa. Nautintoa hän ei teoistaan saa, sillä hän ainoastaan toteuttaa enonsa, Sydänmaan kuninkaan, määräyksiä. Tutustuminen Po-nimiseen nuoreen mieheen muuttaa Katsan elämän. Oman syntymälahjansa ansiosta Po taistelee lähes tasaveroisesti Katsan kanssa ja myös ymmärtää tyttöä paremmin kuin kukaan on koskaan aiemmin ymmärtänyt. Lukija odottelee tietenkin rakkaustarinaa, mutta vaikeaa on. Esteenä ovat niin ulkoa tulevat paineet kuin nuorten omat heittelehtivät tunteet. Tosin tunne-elämän kuvaus on muuten sujuvasti kirjoitetussa teoksessa aika kömpelöä.

Kirja käynnistyy hitaasti, mutta vähitellen vauhti kiihtyy, kun selvitellään seitsemää kuningaskuntaa ravisuttavaa tapahtumasarjaa. Toisaalta kyseessä on Katsan kasvutarinaa. Äkkipikaisesta ja epäluuloisesta tytöstä kehittyy vahva nuori nainen, joka huomaa syntymälahjansa sopivan myös elämän ylläpitämiseen ja heikompien suojeluun. Kertomukselle olisi ollut eduksi, jos Katsasta ei olisi tehty niin kovin monitaitoista ja ylivoimaista, vaan hänelle olisi suotu hieman inhimillisiä heikkouksia, mutta mielenkiintoinen hahmo Katsa joka tapauksessa on.

SANSOM, C. J.: Talvi Madridissa

Talvi Madridissa – teos käsittelee erästä Espanjan historian synkimmistä ajanjaksoista. 1930-luvulla maassa käytiin lähinnä oikeistoa edustavien kansallismielisten ja vasemmistoliikkeitä kannattavien tasavaltalaisten välillä katkera sisällissota, jonka kenraali Franco voitti pitkälti Saksan ja Italian avulla. Sisällissota ja sen jälkeinen aika olivat tavalliselle kansalle puutteen ja pelon aikaa, vaikka Espanja onnistuikin pysyttäytymään erossa toisesta maailmansodasta.

Kirjan päähenkilöinä on kolme englantilaista nuorta miestä, jotka jo lapsina ovat tutustuneet toisiinsa konservatiivisessa yksityiskoulussa. Bernie on idealisti, joka lähtee Espanjaan taistelemaan kommunismin puolesta, koska ”se taistelu on käytävä”. Tasavaltalaisten kärsittyä tappion hän katoaa eivätkä Barbara-morsiamen ponnistelut hänen kohtalonsa selvittämiseksi tuota tulosta. Sandy puolestaan on opportunisti, joka vainuaa Espanjan sekavissa oloissa hyötymismahdollisuuden. Murtunut Barbara löytää yllättäen turvapaikan hänen luonaan. Kolmikkoa koossapitävä jäsen on Harry - rehellinen ja kunnollinen herrasmies, joka aikuisenakin uskoo koulussa omaksumiinsa ihanteisiin. Hänet taivutellaan vakoilemaan Sandyn toimia, mutta pian hän on sekaantunut vallan muihin asioihin…

Talvi Madridissa ei ole oikein rakkausromaani eikä vakoilutrillerikään. Se pyrkii kuvaamaan ihmisten elämää poikkeustilanteessa historiallisiin tosiasioihin pohjautuen, mutta kuitenkin viihdyttävästi. Hieman liikaa pituutta teoksessa on ja jotkut juonenkäänteet ovat hieman liian helposti arvattavissa, mutta silti kertomus on elämänmakuinen ja silmiä avaava. Espanjan historiasta eivät suomalaisetkaan välttämättä kovin paljon tiedä.