HOOPER, EMMA: Koti-ikävän laulut

Kustantaja: Gummerus: 2019

Alkuteos: Our Homesick Songs

Suomennos: Satu Karhulahti

Koti-ikävän laulut -romaani sijoittuu pääasiassa Newfoundlandin saarelle Kanadan itärannikolla. Vanhan tarinan mukaan Newfoundlandin vesissä oli aikoinaan turskaa ja muita kaloja niin viljalti, että vedessä saattoi kävellä uppoamatta. Liikakalastus ja ilmastonmuutos kuitenkin muuttivat tilanteen. Kalat loppuivat ja jäävuoret liukuivat yhä eteläisemmillä vesillä. Töitä oli haettava muualta. Kylät autioituivat.

Kirjassa liikutaan kahdessa aikatasossa. Ensimmäisessä ollaan 1970-luvulla. Aidan Connor on yksinhuoltajaäidin poika, joka on merellä kalastajaveneiden ryhmittymässä aina laitimmaisena ja usein muista erillään. Yksinäisyyttään hän lievittää laulamalla

Meri aava on,

yli pääse en,

enkä myöskään,

mä lentää voi

ja tuulen mukana laulu kantautuu rannalla verkkoa kutovan Martha Murphyn korviin. Merenneito, uskoo Martha. Kun laulaja lopulta osoittautuu nuoreksi mieheksi ja uskottomuudestaan kuuluisan Connorin suvun jäseneksi, on Martha jo menettänyt sydämensä. Nuoret menevät naimisiin ja heille syntyvät lapset Cora ja Finn.

Toisessa aikatasossa on siirrytty 1990-luvulle. Kalastajakylässä asuu enää muutama asukas ja viimeisiäkin usutetaan lähtemään. Aidan ja Mary ovat monen muun tavoin joutuneet hakemaan työtä pohjoisen öljykentiltä, mutta eivät ole vielä irtaantuneet kokonaan saaresta. He ovat poissa vuorokuukausina ja toinen on aina paikan päällä pitämässä huolta lapsista. Samalla he kuitenkin menettävät yhteyden toisiinsa.

Ja sitten oli marraskuu ja Martha palasi kotiin ja Aidan lähti. Samalla kertaa lähti muitakin ja he kaikki sanoivat: Me tullaan takaisin, me tullaan takaisin. He jättivät jälkeensä lava- ja henkilöautoja, verhoja ja muropaketteja. Me tullaan takaisin, he sanoivat ja menivät lautalle mukanaan vain matkalaukku ja lentolippu, vain reppu ja tukevat kengät. Tuuli vei heidän äänensä länteen, pois.

Loppujen lopuksi Cora ja Finn ovat melko tavalla omillaan, kun vanhemmat eivät enää jaksa pitää kotikoulua. Cora omii autioituneet talot itselleen ja loihtii niistä uusia maailmoja kirjastoveneestä lainaamiensa matkaoppaiden avulla: Kiina, Texas, Filippiinit, Etelä-Afrikka, Italia, Suomi, Egypti… Yksitoistavuotias Finn ei kaipaa muille maille, vaan miettii kuumeisesti, miten saada kalat houkuteltua takaisin. Voisiko hyödyntää hankkimaansa taitoa soittaa harmonikkaa?

Koti-ikävän laulut sopii lukijalle, joka nauttii kauniista ja lempeästä kerronnasta ja mystiikan hipaisusta. Tarina on surullinen, sillä lukija tietää, etteivät Finnin yritykset tule tuottamaan tulosta. Kalat eivät palaa, vaan puhtaan luonnon ja omaperäisen kulttuurin kasvatit joutuvat sopeutumaan meluisiin kaupunkeihin ja saastuttaviin öljykenttiin.

Me siis opetellaan koti-ikävän lauluja?

Kaikki laulut ovat koti-ikävän lauluja.

Onko iloisetkin?

Etenkin iloiset.

SALMINEN, TUULI: Rannalla poika

Kustantaja: Like 2019

Psykiatri Olga muuttaa syksyllä kahden lapsensa kanssa Helsingistä pieneen merenrantakaupunkiin. Syitä muuttoon on useita: mielenterveyspotilaiden huonot hoito-olosuhteet Helsingissä, avioero, kiehtova talo rannalla ja jokin asia josta ei puhuta.

Kaikki ei mene Olgan suunnitelmien mukaan. Vanhasta talosta löytyy koko ajan uutta remontoitavaa ja rahaa menee laskettua enemmän. Toivottaman epäkäytännöllinen Olga joutuu ottamaan vastuun kotitöistäkin, kun niitä jo pitkään hoitanut tytär Meri lähtee au pairiksi Italiaan. Lukiota käyvä Johannes-poika taas säikkyy uudessa ympäristössä kaikkea mahdollista eikä uskalla lähteä edes kouluun.

Uusi kaupunki ei ota avosylin vastaan muutenkaan. Paikkakunnan ainoa suuri työllistäjä on ollut tehdas, joka nyt on suljettu. Lisää katkeruutta ihmisissä aiheuttaa se, että tehtaan omistamista asunnoista häädetään entiset asukkaat pois turvapaikanhakijoiden tieltä. Avoimesti maahanmuuttajien puolelle asettuva Olga saa osakseen rajua vihapuhetta ja fyysinenkin väkivalta on uhkaamassa.

Hän imee itseensä sitkeää vihaa. Hän huohottaa sitä sisäänsä eikä päästä sitä itsestään pois. Miten vaivatonta olisi päästää viha kehkeytymään aina toiminnaksi asti. Ketä hän potkisi ja löisi. Kenestä tämä alkoi ja keneen tämä päättyisi.

Työpaikalla taas tulee kiistaa kollegoiden kanssa, kun Olga tarjoaa palveluksiaan alehinnoin. Hänen näkökulmastaan hinnoista on silloin joustettava, kun ihmiset tarvitsevat psykiatrin apua, vaikka eivät pysty työttömyyden vuoksi siitä maksamaan. Kotikäyntejäkin Olga olisi valmis tekemään.

Lopulta kaikki vastoinkäymiset lannistavat Olgan itsensä niin, että työnteko tuntuu mahdottomalta. Yksi hoidettava hänellä kuitenkin on kotona: rannalta pahoinpideltynä ja pahoin nälkiintyneenä löytynyt syyrialaisnuorukainen. Waelin pelon ja epäluulon voittamisessa on lopulta Johanneksella suuri osuus. Nuoret miehet löytävät toisistaan ymmärtäjän.

Tuntuu epätodelliselta olla suomalaisen perheen kodissa. Sellaisten, jotka ovat syntyneet tässä maassa ja joiden ei tarvitse joka hetki yrittää vakuutella että tämä on hyvä maa ja kiitellä siitä että saavat olla täällä. Ei miettiä ketä saa katsoa silmiin, kenen viereen istus ja kuinka lähelle. Ei arvailla saako rahasta puhua tai sodista, joissa tämä maa on ollut.

Salminen on tarttunut varsin ajankohtaisiin asioihin. Jokainen päähenkilöistä valottaa jotain nyky-yhteiskunnan piirrettä: koulukiusaamista, someraivoa, rasismia, mielenterveyspotilaiden heitteillejättöä, köyhyyttä, masennusta… Näkökulma vaihtelee mukavasti Olgan, Johanneksen, Waelin ja naapurin Ednan välillä. Olgasta on tehty ehkä hieman liian tumpelo, mutta kyllä hänkin lopussa terhakoituu. Kaikki ei valkene kuin taikaiskusta, mutta parempaan suuntaan mennään samalla kun kevät etenee.

CHABON, MICHAEL: Kuunkajo

Kustantaja: Tammi 2018

Alkuteos: Moonglow

Suomennos: Aleksi Milonoff

Kuunkajo-romaanissa Mike Chabon -niminen henkilö kertoo suvustaan, ennen kaikkea juutalaisesta isoisästään ja ranskalaissyntyisestä isoäidistään. Kirjailija Chabon on ehkä käyttänyt kertomuksen pohjana omaelämäkerrallisia aineksia, mutta varoittaa jo alkukommentissa ottaneensa vapauksia tietojen suhteen ”asiaankuuluvan vallattomasti”.

Isoisä on jääräpäinen ja salavihkainen mies. Vasta tietäessään olevansa kuolemassa syöpään hän alkaa kertoilla elämästään ja kokemuksistaan. Mike laskeekin kuulleensa isoisänsä viimeisen kymmenen elinpäivän aikana suunnilleen 90 % tämän muistoista, mikä tietenkin asettaa kyseenalaiseksi niiden oikeellisuuden ja tarkkuuden.

Isoisän elämää määrittävät pari asiaa. Ensinnäkin hän on varsin varhaisessa vaiheessa kiinnostunut kuusta ja raketeista. Tämä innostus seuraa isoisää niin tiedustelujoukoissa toisessa maailmansodassa kuin pahoinpitelytuomion saaneena vankilassa. Myöhemmin hän ansaitsee rahaa rakentamalla NASA:lle ja yksityisille keräilijöille henkeäsalpaavan yksityiskohtaisia pienoismalleja. Oman perheen turvapaikaksi isoisä suunnittelee pientä kuuasemaa.

Kosmisen säteilyn vuoksi hän sijoitti rakennukset kraattereihin ja tunneleihin maan alle. Varmistaakseen, että auringonvaloa tuli riittävästi, hän sijoitti isoäidin kuupuutarhan valoisaan paikkaan lähelle Pohjoisnapaa. Mutta kahdesta periaatteesta, kahdesta pelisäännöstä hän piti kiinni: kuussa ei ollut kuun työläisiä alistavaa pääomaa. Eikä kuussa, 380 000 kilometrin päässä historian löyhkästä, ollut hulluutta eikä muistoja menetyksistä.

Toinen tärkeä asia isoisän elämässä on hänen vaimonsa. Euroopasta Yhdysvaltoihin maailmansotaa tyttärensä kanssa paennut nuori nainen on eksoottisen rohkea ja erikoinen. Hän on näyttelijätär ja outojen tarinoiden kertoja. Hän on myös henkisesti hauras ja epävakaa ja viettää pitkiä jaksoja mielisairaalassa.

Isoisä seisoi hetken paikallaan ja katsoi äitiä. Hän mietti, oliko suurempi epäonni, että äitinä oli hullu nainen vai että isä oli niin hullu että rakasti tätä naista.

Kirjan sävy on pääosin ilkikurinen. Hauskimpia tapauksia on isoisän pikkutarkka varustautuminen asuinyhteisön lemmikkejä syövän pytonkäärmeen metsästykseen. Henkilöistä värikkäin on isoisän veli Ray, joka muuttuu arvostetusta rabbista epäilyttäväksi uhkapeluriksi ja niljakkaaksi naistenmieheksi.

Vakavista asioista puhutaan niiden vaatimalla kunnioituksella. Isoisän suurimpia järkytyksiä on joutua ensimmäisten joukossa näkemään natsien Mittelbau-Dora-keskitysleirin käsittämätön painajainen, etenkin koska se on valjastettu tuottamaan isoisän ihaileman Wernher von Braunin suunnittelemaa V-2-rakettia. Keskitysleirin näkemisen jälkeen hänen sydämessään on pelkkää raivoa ja murhanhimoa. Kaiken kukkuraksi von Braun pääsee Yhdysvaltoihin ja nousee siellä avaruusohjelman päätekijäksi!

Jo kirjan alussa mainitaan lyhyesti tärkeimmät isoisän elämään liittyvät tapahtumat, mutta tarkemmin niihin palataan vasta myöhemmin. Kertomus on kuin ihmisen harhaileva mieli – hyppelyä ajasta ja paikasta toiseen, asiasta toiseen. Ei aina helppoa hahmottaa, mutta kirjoittajan sujuvan tyylin ansiosta silti vetävää.

ALDERMAN, NAOMI: Voima

Kustantaja: Gummerus 2019

Alkuteos: The Power

Suomennos: Marianna Kurtto

Voiman muoto on aina sama: puun muoto. Juuresta latvaan. Keskellä kasvava runko haarautuu yhä uudestaan ja uudestaan. Voima muodostaa ääriviivat elävälle, ulospäin kurottuvalle olennolle, joka lähettää hienosyisiä rihmastojaan yhä pidemmälle, ja vielä sitäkin pidemmälle.

Mullistuskausi on tulollaan. Teini-ikäiset tytöt eri puolilla maailmaa huomaavat yhtäkkiä kehonsa tuottavan sähköä solisluiden ympärille kehittyneen lihassäikeen eli vyyhden avulla. He pystyvät siirtämään sähköä eteenpäin ja tuottamaan näin nautintoa, puolustautumaan tai jopa tappamaan. He pystyvät myös aktivoimaan aikuisissa naisissa sähköntuotannon.

Keskustelu käy kiivaana. Onko tämä piirre uinunut ihmisissä aina ja jostain syystä aktivoitunut juuri nyt? Ovatko tytöt maailmanlopun airuita? Millaisin menetelmin tutkia ilmiötä? Voiko vyyhden irrottaa ja siirtää toiseen ihmiseen, vaikkapa mieheen? Pitääkö tytöt sulkea telkien taakse leireille ja odottaa, että saadaan kehitettyä rokote, joka palauttaa tytöt normaalitilaan?

Alkaa syntyä arvoasetelmia. Naiset, joilla ei ole voimaa tai jotka eivät pysty sitä hallitsemaan, saavat pilkkanimiä: tossu, vanha akku, subi, näpsy, pehmis, tsst… Erikseen ovat vielä pojat, joille jonkin kromosomimuutoksen takia kehittyy vyyhti – he ovat todella pilkattuja.

Tapahtumia seurataan muutaman kertojan avulla. Rikollisperheen neljätoistavuotias Roxy-tytär havaitsee voiman itsessään puolustaessaan äitiään murhaajia vastaan. Allie taas on kasvattiperheestä toiseen heitelty lapsi, pahoinpidelty ja hyväksikäytetty. Hänet havahduttaa toimintaan sisimmässä kuuluva salaperäinen ääni. Tyttäreltään voimansa saanut Margot hyödyntää tilannetta poliittisessa pelissä.

Ulkopuolinen tarkkailija on Tunde-niminen mies, joka sattuu taltioimaan valokuviinsa voiman ensimmäiset välähdykset ja jatkossa matkustaa ympäri maailmaa todistamaan ihmeen laajenemista, sen herättämää yhteisöllisyyttä ja toivoa ja lopulta myös varjopuolia.

Naisten voiman kasvaessa kääntyvät sukupuoliroolit nopeasti ylösalaisin. Valta ja vastuu siirtyvät yhteiskunnan joka rintamalla naisille ja sen myötä uskontokin muuttuu. Isä Jumalan tilalle astuu Äiti Jumala.

Äiti meidän… joka olet yllämme ja meissä. Sinusta yksin on kaikki hyvyys, kaikki laupeus ja kaikki armo. Oppikaamme toteuttamaan tahtosi, jonka päivittäin meille teoillasi osoitat…. Ja olkoot sydämemme puhtaat edessäsi… ja olkoon tahtosi lähettää meille voimaa kestää meitä odottavat koettelemukset ilman katkeruutta tai itsetuhoisuutta.

Monet naisista käyttävät voimaansa hyvän tekemiseen, mutta jotkut organisoivat rikollista toimintaa ja toiset taas kostavat miehille. Miehet alistetaan naispuolisen holhoojan alaisiksi kotihengettäriksi ja paikoin suunnitellaan koko miessukupuolen hävittämistä muutamaa siitosyksilöä lukuun ottamatta. Luonnollisestikin miehet perustavat puolustuksekseen Miesvoima-liikkeen, jonka keinot eivät rajoitu pelkkään some-keskusteluun tai mielenosoituksiin. Onko edessä suuri sota?

Voima on ahdistava teos. Sen tarkoitus on näyttää, mitä kaikkea naiset ovat miesten hallitsemassa maailmassa saaneet kokea ja kokevat yhä, mutta silti äärisuuntauksen raakuus puistattaa. Naisdiktaattori Tatiana on kuin toisinto sellaisista afrikkalaisista hirmuhallitsijoista kuin Bokassa, Mobutu, Idi Amin.

Alderman on kerännyt teokseen kaikki mahdolliset asiat, jotka naisten uuden voiman myötä tulisivat muuttumaan. Yksityiskohtia on paljon ja kertojia on monta, mikä vähentää teoksen tiiviyttä ja helppolukuisuutta, mutta lisää moniulotteisuutta. Symboliikka on mielenkiintoinen. Voimalla on puun muoto ja voiman käyttö tuoksuu märiltä lehdiltä ja puilta tai kypsiltä hedelmiltä. Viittaus Paratiisiin?

Ihan ansiosta Voima sai vuonna 2017 Bailey’s Women’s Price for fiction -palkinnon. Kirjan luettuaan seuraa taas eri tavalla uutisia naisten kohtelusta esimerkiksi Intiassa ja Saudi-Arabiassa.

FORSBLOM, SABINE: Betinka

Kustantaja: S&S 2018

Alkuteos: Betinkan

Suomennos: Helene Bützow ja Laura Kulmala

Niin pitkä aika. Vielä pitäisi jaksaa muutama vuosi sitä pikkuruista kaupunkia mukulakivikatuineen, mutta vanhassa talossa kaupungin laitamilla ei asunut mikään Peppi Pitkätossu vaan pieni huligaani…

Ollaan 1970-luvulla ja Hurriganes on suurta huutoa. Pikkuruisessa eteläsuomalaisessa kaupungissa elää viisitoistavuotias Betinka, työläisperheen tytär. Perhe on vähävarainen, vaikka yrittääkin pitää julkisivua yllä. Isä on katkera, koska on joutunut pakkonaimisiin ja äiti on katkera, koska tuntee olevansa alakynnessä. Perheen elämä on yhtä taistelua ja huutoa eikä Betinkasta tunnu välittävän kumpikaan vanhemmista. Silti Betinka kaipaisi etenkin isän huomiota:

Minulla on tummat renkaat silmien alla koska haluan kovasti olla isän poika, se kaikkein reippain ja kovin. Se joka juo eniten, kiroilee eniten, tappelee kovimmin ja on jalkapallossa paras. Ja Betinka oli tehnyt edellisenä yönä kaikkea, jos jalkapallo jätetään laskuista…

Betinka-Tina-Tinka liittyy siis kovisnuoriin, vaikka lahjakkaana tyttönä voisi kuulua myös ”kilttien” joukkoon. Hän lintsaa koulusta, provosoi opettajia, käy tansseissa ja juo viinaa ollakseen iloinen – ja silti ahdistuksen susi on aina valmiina hyökkäämään. Ukki ja mummi olivat ainoat ihmiset, jotka rakastivat Betinkaa ehdoitta ja estottomasti, mutta kumpikin on kuollut.

Toki Betinkalla on ikioma unelmien kohde, mutta turhaan hän tulkitsee tämän katseita ja satunnaisia hipaisuja kiinnostuksen merkeiksi. Älä suotta elätä toiveita, Betinka, olet vain hätävara! Turhaan laittaudut ja meikkaat, otat hyviä asentoja tai seisot varpaillasi jotta jalat näyttäisivät pidemmiltä - olet vain joukon hännänhuipun ihastus!

Nuorisojoukossa on omat sääntönsä. Kavereita kierrätetään, aletaan olemaan jonkun kanssa ja vaihdetaan seuraavaan. Mikään suhde ei ole pitkäkestoinen. Tytöillä ovat vielä omat ongelmansa: epämieluisaan kumppaniin tyytyminen, ehkäisy, teiniraskaus, abortti. Myös jatkuva taiteilu veitsenterällä siitä, kuuluuko huoriin vai niihin muihin.

Kirjassa ollaan koko ajan Betinkan pään sisällä. Lukijan mieleen välittyy uskottavana nuoren tytön herkkyys, kaipaus, epävarmuus ja suru. Mutta ei Betinka ole pelkkä haaveilija, vaan hänessä on myös määrätietoisuutta ja sisukkuutta. Hän ei aio kulkea suvun naisten perinteistä tietä, vaan odottaa pääsyä pois pienistä kuvioista. Helsinkiin, uudenlaiseen elämään.

Olisi turvallista antaa periksi, unohtaa haaveet omasta elämästä, asua lähellä muita ja asettua omalle paikalleen työläisakkojen jonoon, niiden naisten joukkoon joilla oli luisevat kädet ja paksut käsivarret. Olisi helppoa antaa kaiken tutun ja turvallisen pedata makuupaikka muiden viereen. Mutta Betinka ei halua. Hän haluaa jotakin muuta jossakin muualla. Mutta mitä, siinäpä kysymys.

Sabine Forsblom on suomenruotsalainen kirjailija, jonka romaani Maskrosgudens barn (2015) oli Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Betinka on ensimmäinen Forsblomilta suomennettu teos. Vaikka sen aihe on moneen kertaan käsitelty, on kirjassa tuoreutta persoonallisen tyylin ja mustahkon huumorin ansiosta.

KÄRKI, KATJA: Jumalan huone

Kustantaja: Bazar 2019

Katja Kärjen (s. 1985) esikoisteos Jumalan huone on kolmen sukupolven tarina 

pohjoiskarjalalaisessa lestadiolaisyhteisössä. Uskonto ei ole teoksen varsinainen pääteema, vaan kolmen eri ikäpolven naisen kapina sääntöjä ja rajoituksia vastaan. Häviävätkö uskonyhteisön turvallisuus ja perhepiirin yhteys taistelun, kun vastassa on yksilön vapauden- ja itsenäisyydenkaipuu?

Vuonna 1922 syntynyt Aili on nuorena niin rehevä ja eläväinen, että äiti eli Ämmä-Eeva katsoo asiakseen varoittaa häntä niin kirkkouskovaisista kuin työväenaatteesta ja niin tansseista kuin nuorten miesten kosiskeluista. Yhden miehen Aili todella haluaisi, mutta joutuu tyytymään korvikkeisiin ruumiin paloa sammuttaakseen. Lopullisen rauhan Aili saa vasta seuroissa kokemastaan herätyksestä. Hänestä tulee tiukka ja joissakin asioissa jopa ahdasmielinen uskovainen.

Ailin sisarentytär Maria syntyy vuonna 1960. Pieni Maria näkee ja kuulee paljon, mutta ei kaikkea näkemäänsä ja kuulemaansa pysty lapsen kokemuksella ymmärtämään. Hämmennystä lisäävät aikuisten välttelevät ja joskus jopa valheelliset vastaukset Marian kysymyksiin. Syntyy painajaisia. Aikuisena koulutus, työ ja oma koti toisella paikkakunnalla vieraannuttavat Marian vähitellen uskonyhteisöstä, vaikka hän seuraväen kahvitteluun ja iänikuisiin pullatalkoisiin vielä osallistuukin. Ehkä tilanne olisi toinen, jos eräs tietty saarnaaja vastaisi Marian lähettämiin signaaleihin?

Nuorisoa edustaa kirjassa vuonna 1985 syntynyt Elsa, joka on Marian siskontytär ja kummilapsi. Elsa on hieman kapinallinen jo lapsena ja nuorena hän heittää herätysliikkeen säännöt ja odotukset romukoppaan. Ero on täydellinen, kun Elsa poistaa kännykästään jopa perheenjäsenten yhteystiedot.

Menen sinne, missä on uutta happea, jota hengittää, ja keuhkorakkulani laajenevat, ilma on ilokaasua. Menen sinne, missä taivaalla siintää himmeä sateenkaari ja ihmisillä on unelmia, eikä minun tarvitse kuunnella enää yhtäkään tärisevin äänin tulkittua saarnaa, kohdata teidän katsettanne, jolla syljette päälleni viimeisen tuomion. Te itse olette kuin käärmeet. Te olette kuin katalat käärmeet, jotka mustina matelette mieleeni ja myrkytätte kaiken mitä on. Haluaisin nauraa, mutta naurua ei tule. Ja jos itken, itken ilosta ja pyyhin teidät pois kuin kyyneleet.

Opiskelukaupungissa Elsan elämä on suorastaan itsetuhoista, yhtä biletystä, alkoholin ja huumeiden käyttöä ja yhden yön seksisuhteita. Vaatiiko irtiotto lestadiolaisuudesta kaiken tämän vai onko takana jotain muutakin?

Kirjan kertojina vuorottelevat Elsa, Maria ja Aili. Kunkin oma tarina etenee kronologisesti, mutta esimerkiksi vanhasta Ailista saadaan Elsan ja Marian kuvaus paljon ennen kuin hän itse pääsee kertomaan lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Suvun sisällä on piinaavia salaisuuksia, joista monet tietävät mutta joista kukaan ei puhu. Jotka kuitenkin vaikuttavat elämään sukupolvesta toiseen.

Meidän perheen virheet ja synnit mumistaan Jeesukselle, joka antaa anteeksi. Eikä ole tarpeen pyytää anteeksi siltä, kenelle on sanottu pahasti tai kenelle on tehty väärin. Kuvitellaan vaan, että kaikki on hys hys hyvin ja voidaan aloittaa puhtaalta pöydältä.

Lukijalle suvun salaisuudet paljastuvat vähän kerrassaan pienien vihjeiden avulla. Täysin auki ei asioita selitetä missään vaiheessa, vaan lukija saa itse oivaltaa. Aina ei tiedä, miten pitkälle meneviä päätelmiä vihjeistä uskaltautuisi tekemään.

Katja Kärki on kotoisin Nurmeksesta, joten hänelle kirjan ympäristöt, tapahtumat ja kieli ovat tuttuja. Kirjassa on yli 460 sivua, mutta monipolvinen tarina pitää hyvin otteessaan. Kuvauksia Elsan opiskeluaikaisista toilailuista olisi ehkä voinut hieman vähentää, vähemmälläkin hänen kapinansa ja kiukkunsa olisivat tulleet ymmärretyiksi. Tämä ei kuitenkaan himmennä sitä, että kyseessä on todella lupaava esikoisteos ja hieno lukukokemus.

EKBERG, ANNA: Uskottu nainen

Kustantaja: Minerva 2019

Alkuteos: Kærlighed for voksne

Suomennos: Katarina Luoma

Vanha poliisi Holger Andreasen alkaa kertoa kahvilassa tyttärelleen Josefinelle rikoksesta, joka ei ole jättänyt häntä rauhaan. Hän kertoo, miten eräs mies päätti tappaa juoksulenkillä olevan vaimonsa ajamalla autolla tämän päälle. Varmuuden vuoksi mies ajoi naisen yli jopa kahdesti ja hävitti sitten todisteet teostaan. Holger on melko varma syyllisestä ja tapahtumien kulusta, mutta ei pysty esittämään konkreettisia faktoja. Josefinea miltei etoo, mutta silti hän pyytää isää kertomaan lisää.

Holger kertoo, että kyseinen mies, Christian, omistaa veljensä kanssa menestyvän ja hyvämaineisen rakennusfirman. Hän on kaksikymmentä vuotta kestäneen avioliittonsa aikana keskittynyt tienaamaan rahaa, kun taas Leonora-vaimo on hoitanut kotiasiat. Myös ainokaisen lapsen, Johanin, vakavasta leukemiasta aiheutuneet ongelmat ovat jääneet täysin vaimon kannettaviksi. Nyt Johan on kalliiden hoitojen ansiosta parantunut ja aloittelemassa itsenäistä elämää. Uuden elämän mahdollisuus on aukeamassa myös Christianille nuoren naisarkkitehdin Zenian muodossa.

Leonora pääsee vihille miehensä suhteesta yöllisen tekstiviestin ansiosta ja firman juhlissa hänen epäilynsä vahvistuvat. Viha etenkin Zeniaa kohtaan vie Leonoran hulluuden partaalle.

Jos tulee rakastamansa ihmisen hylkäämäksi, se on pahempaa kuin vanhemman, veljen tai siskon menetys. Kuolemasta pääsee yli, kunhan se ei koske omaa lasta. Mutta tämä on pahempaa kuin kuolema.

Hylätyksi tuleminen nuoremman vuoksi olisi Leonoralle nöyryyttävää, mutta myös taloudellinen katastrofi. Hän luopui loistavasta viulistin urastaan hoitaakseen lastaan, taisteli tiikeriemon lailla ja voitti – palkkioksi siitä ei kelpaa yksinäinen ja ankea loppuelämä. Keinoja Christianin kiristämiseen hänellä on, mutta on myös ikävä salaisuus omassa menneisyydessä. Rumia otteita on luvassa puolin ja toisin, kuten heti kirjan alussa kerrottu yliajokin todistaa. Nykyaikaan sopivasti älykännykät ovat ratkaisevassa roolissa.

Kumpikaan puolisoista ei ole rakastettava ihminen.  Leonora vaikuttaa häikäilemättömältä, kovalta ja lähes pakkomielteiseltä. Christian taas paljastuu heikkoluonteiseksi mieheksi, joka tarttuu jokaiseen mahdollisuuteen keplotella itsensä kuiville. Kumpikin tuntee joutuneensa toimimaan toisten aiheuttamassa pakkotilanteessa eikä ota vastuuta teoistaan.

Uskottu nainen sopii sellaiselle lukijalle, joka ei pidä raakuuksista vaan nauttii psykologisesta jännityksestä. Kirja on niin taitavasti kirjoitettu, ettei missään vaiheessa voi tietää, mihin suuntaan juoni seuraavaksi tulee kääntymään. Hyytävä tarina jatkuu senkin jälkeen, kun Holger ja Josefin ovat jo päättäneet juttutuokionsa.

Teoksen takana ovat tanskalaiset kirjailijat Anders Rønnow Klarlund ja Jacob Weinreich, jotka julkaisivat vuonna 2016 ensimmäisen yhteisen trillerinsä Den hemmelige kvinde käyttäen pseudonyymiä Anna Ekberg. Kirjasta tuli bestseller, joten kumppanukset ovat jatkaneet yhteistyötä.

NESSER, HÅKAN: Café Intrigo

Kustantaja: Tammi 2019

Alkuteos: Intrigo

Suomennos: Aleksi Milonoff

Café Intrigo -teos sisältää viisi kertomusta siitä, miten menneisyys aina tavoittaa ihmisen tavalla tai toisella. Café Intrigo on myös yhteisnimike Daniel Alfredsonin ohjaamalle kolmelle elokuvalle, jotka pohjautuvat kirjan neljään viimeiseen kertomukseen. Elokuvat ovat nimeltään Dear Agnes, Death of an Author ja Samaria ja niiden pääosissa nähdään Ben Kigsley ja Gemma Chan.

Kirjan ensimmäisessä novellissa Tom näkökulma on paljolti Judith Bendler -nimisen naisen. Hän on aikoinaan mennyt naimisiin itseään yksitoista vuotta vanhemman miehen kanssa ja adoptoinut samalla tämän seitsemänvuotiaan pojan Tomin. Tom on ollut todellinen harminkappale jo kouluiässä ja myöhemmin sortunut huumeisiin. Seitsemäntoistavuotiaana hän on selittämättömästi kadonnut. Nyt kaksikymmentäkaksi vuotta myöhemmin joku soittaa Judithille keskellä yötä ja väittää olevansa Tom. Judith on varma, että Tom on kuollut, mutta soitto huolettaa häntä silti. Aviomies Robert on kuolemansairas – kuvitteleeko huijari pääsevänsä perinnönjakoon?

Kertomuksessa Rein käännöstöitä tekevä David Moerk kuuntelee radiosta konserttitaltiointia, kun juuri ennen ohjelman päättymistä joku konserttiyleisöstä yskähtää. Selvääkin selvemmin miehen kadonnut vaimo Ewa! Vain pari viikkoa radiokonsertin jälkeen alkaa levitä huhu, että kuuluisa kirjailija Rein on kadonnut. Hän on kuitenkin ennen katoamistaan toimittanut uudenuutukaisen käsikirjoituksen luottokääntäjänsä Davidin kustantajalle ohjeistuksella, että teosta ei saa julkaista alkukielellä Reinin kotimaassa eikä käsikirjoitusta luovuttaa kirjailijan omalle kustantajalle. Reinin kirjoitustyyliin tottunut David löytää tekstistä vähitellen outoja paljastuksia, jotka johtavat hänet salapoliisiretkelle. Samalla on tilaisuus etsiä kadonnutta vaimoakin.

 Rakas Agnes -novellissa alkavat nuoruusaikojen ystävykset kirjoitella kirjeitä toisilleen vuosien vaikenemisen jälkeen. Agnes on juuri jäänyt leskeksi ja jonkinlaisissa taloudellisissa vaikeuksissa. Henny-ystävä tarjoaa auttavaa kättä ja pyytää vain pientä palvelusta vastineeksi. Agnes suostuu, mutta onkohan hän hieman hätiköivä ja varomaton?

…minut valtasi suru; mutta en surrut ensisijaisesti Erichiä vaan elämää. Sen vinouksia ja sokeita heijastumia. Väärennöksiä, jotka lakaisemme maton alle ja torjumme mielestämme mutta jotka saavat meidät kiinni, kun olemme kääntäneet niille selkämme tarpeeksi pitkäksi aikaa. Kun olemme olleet liian varomattomia.

Samarian käärmeenkukkakin kertoo mystisestä katoamisesta. Jumalaisen kaunis lukiolaistyttö Vera Kall oli jokaisen pojan unelma, mutta lahkolaisyhteisön jäsenenä tiukasti valvottu. Lakkiaisiaan hän kuitenkin pääsi juhlimaan ja kunnolla juhlikin, kunnes lähti kotiin ennen puoliyötä – ja katosi. Nyt vuosien perästä Veran parin luokkatoverin tapaaminen nostaa tapauksen uudelleen esiin ja menneisyyden salat paljastuvat.

Kirjan viimeinen novelli Kaikki tiedot tapauksesta on melko lyhyt.  Herra S:n oppilas Sofia kuolee liikenneonnettomuudessa kolme viikkoa ennen koulun päättäjäisiä, mutta tulee silti saamaan yläkoulun päättötodistuksen. Nuori opettaja S on ensimmäistä kertaa tekemässä arvosteluja ja pohtii pitkään Sofian äidinkielen arvosanaa. Ehkäpä onnettomuuden vuoksi palauttamatta jäänyt lisätehtävä ratkaisisi asian? Keskustelu Sofian perheen kanssa on S:lle kuitenkin järkytys.

Nesser on taituri kasvattamaan jännitystä ja yllättämään lukijansa. Kertomusten alussa henkilöt elävät nykyhetkeä tyytyväisinä ja luulevat kaiken olevan hallinnassa, kunnes menneisyys palaa muistuttamaan itsestään. Vähä vähältä kirjailija kuorii pois elämän kerrostumia ja näyttää ihmiset aivan uudessa valossa. Arkinen ja silkoinen pinta saattaakin kätkeä alleen pelkuruutta, petturuutta, laskelmointia tai pakkomielteisyyttä. Miten oikeaan osuva mahtaa lopultakaan olla Hennyn tunnuslause:

Jos vain on kiltti ja hyvä, saa ennen pitkää palkinnon.

RATINEN, SUVI: Matkaystävä

Kustantaja: Otava 2019

Suvi Ratinen (s. 1977) kasvoi vanhoillislestadiolaisessa perheessä, mutta erosi herätysliikkeestä parikymppisenä. Omasta lestadiolaistaustasta kirjoittaminen oli mielessä jo silloin ja vuonna 2000 syntyi ensimmäisiä luonnoksiakin. Vei silti vielä vuosia hioa tekstiä ja kerätä voimavaroja julkisuuden kestämiseen.

Matkaystävä-romaani sijoittuu vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön Keski-Suomessa 1980- ja 1990-luvuilla. Tarinaa kertova tyttö jää nimettömäksi, mutta kasvaa silti lähelle lukijaa rohkeudessaan ja ehdottomuudessaan. Myös epäilyissään ja heikkoudessaan.

Uskovien keskellä tytön on hyvä olla, mutta kaikkialla muualla – koulussa, kaupoissa, väkijoukoissa – hän yrittää sulautua mahdollisimman hyvin ”tavallisten suomalaisten” joukkoon. Läheisin ystäväkin on maailmallinen Raisa, jonka tempauksista tytön sisin pyrkii pahentumaan, vaikka tietoinen ääni huutaa olemaan hyväksymässä.

Lestadiolaiset nuoret yrittävät parhaansa mukaan vältellä maailmallisuutta, mutta saada silti jotain hauskuutta elämäänsä. Vanhaa häävideota katsellaan yhä uudestaan ja uudestaan, kaiutetaan soittimissa sodanaikaisia isänmaallisia marssilauluja ja korvataan kirosanat hokemalla ”voi raato”. Käydään seurojen jälkeen iltakylässä, missä tytöt ja pojat voivat tutustua toisiinsa ja alkaa ehkä seurustellakin.

Ajan kuluessa kertojaa alkaa yhä enemmän ahdistaa lestadiolaiseen maailmankuvaan liittyvä epäoikeudenmukaisuus. Kuinka kadotukseen voivat joutua kaikki nekin, joilla ei koskaan ole ollut edes mahdollisuutta opista kuulemiseen ja uskon omaksumiseen?

- Ootko sä koskaan miettiny…, alan takellella. – Että kaikkien muiden uskontojen ihmiset joutuu helvettiin… kaikki noi hellarit ja jehovat ja kaikki eriseurat, esikoislestadiolaiset ja rauhansanalaiset… ja kaikki kirkkouskovaiset, kaikki papitkin.

- Joo, mut sehän on ihan oikein niille, Marko sanoo… - Ne on valinneet niinku väärän tien, omavanhurskauden… ja kadotuksen.

Vähitellen tytössä vahvistuu päätös: hän eroaa yhteisöstä heti ylioppilastutkinnon jälkeen. Päätöstä ei horjuta äidin suunnaton suru, ei ystävien kauhistelu eikä saarnaajien varoittelut siitä, että kaikille uskonsa kieltäneille käy lopulta huonosti.

Kirjan nykyhetkessä eli vuonna 2006 nuori nainen asuu Helsingissä ja opettelee kaikkea tavalliseen suomalaisuuteen liittyvää: alkoholinkäyttöä, biletystä, tietoutta elokuvista ja erilaisista bändeistä sekä Trivial Pursuit -pelin pinkkien korttien oikeista vastauksista. Hän on vanhempien paheksunnasta huolimatta avoimesti avoliitossa ja remontoimassa omaa kotia. Ura Tilastokeskuksessa on nousussa.

Elämä ilman lestadiolaisuuden leimaa tuntuu kertojasta vapauttavalta, mutta samalla hän uupuu joutuessaan koko ajan pelkäämään paljastavia lipsahduksia. On yksinäistäkin, kun ei voi turvautua kehenkään, ei kumppaninsa taustasta tietämättömään poikaystävään eikä nykyään edes Raisaan. Muistoja uskonyhteisön turvallisuudesta ja lämmöstä ei ole helppo tukahduttaa, tietoutta yhteiseen laumaan kuulumisesta. Matkaystävyydestä.

Äiti ja isä, kaikki sukulaiseni, serkut, vanhat kaverit perheineen, lapsineen ja puolisoineen… Kaikki sisareni ja veljeni, rakkaat matkaystäväni, jotka ovat pikkuserkkujani tai ainakin naimisissa jonkun serkkuni tai pikkuserkkuni kanssa, kaikkihan me lopulta kuulumme samaan sukuun, kierrymme yhteen, koko Suomen suuri siioni, Helsingistä Rovaniemelle ja pohjoisemmaksi, jääkää Jumalan rauhaan, te pienet talitintit ja kottaraiset, joita tämän maailman nokkimisjärjestelmä ei tunnusta.

Matkaystävä-teos tuo hieman erilaisen näkökulman lestadiolaisuuteen. Keski-Suomessa vanhoillislestadiolaisia on Pohjois-Suomeen verrattuna vähän, joten nuorten kokemat häpeäntunteet ovat aivan ymmärrettäviä. Raikkaalla otteella, ymmärtäen ja hieman humoristisestikin Ratinen kuvaa lestadiolaisnuorten kipuilua uskonnon asettamien rajojen ja kasvukipujen kurimuksessa. Hieman jännitystäkin on. Minkä tien kirjan minäkertoja lopulta valitsee? Mitä on tapahtunut hänen lapsuudenystävälleen ja uskonveljelleen Järvisen Markolle?

FRANCK, MIA: Pommipuutarha

Kustantaja: Teos & Förlaget 2018

Alkuteos: Bombträdgården

Suomennos: Lauta Beck

On vuosi 1942. Helsinkiä pommitetaan ja ruuasta on pulaa. Äiti päättää lähettää kahdeksanvuotiaan Lissu-tyttärensä Ruotsiin turvaan, mutta myös jonkin hirveän tapahtuman vuoksi. Matkan aikana Lissu toteaa pystyvänsä näkemään ihmisten sisimmässä piilevän pelon sovinnaisen naamion alla ja vaistoamaan vaaran merkit. Korvissa kuiskailee ohjeita Lissulle niin rakas Lennis-serkku: sulje silmät, älä katso, lähde pois. Lissu on kuitenkin rohkea tyttö ja haluaa katsoa vaaraa silmästä silmään. Ja selviääkin tilanteesta kuin tilanteesta.

Ruotsissa Lissusta tule Liselott ja hän pääsee asumaan smoolantilaiseen Pappilaan. Simon-sedästä, Ruth-tädistä ja ikätoverista Maria-Gretasta tulee hänen perheensä viideksi vuodeksi. Perheen sisällä on pahoja jännitteitä ja salaisuuksia, mutta Liselott yrittää parhaansa mukaan auttaa ja tukea kaikkia sen jäseniä. Ainoastaan kylällä noitana pidetty parantajanainen Sofia ymmärtää, miten raskasta vastuuta pieni Liselott kantaa ja miten vahva hän on.

Aikanaan Suomessa koittaa rauha ja Lissun äiti alkaa kaivata tytärtään takaisin. Liselott ei ole kovinkaan halukas muuttumaan taas Lissuksi ja palaamaan nyt jo täysin vieraalta tuntuvaan maahan ja kotiin. Kaiken lisäksi äiti on isän kaatumisen jälkeen mennyt uudelleen naimisiin ja saanut pienen Sture-vauvan. Jotain muutakin on, mikä Lissua kotiinpaluussa pelottaa. Ehkä kuitenkin hänen voimiaan ja kykyään nähdä ihmisten läpi tarvitaan myös Suomessa, omassa perheessä.

Pommipuutarhassa näkökulma on pääasiassa Liselotten, mutta mukana on myös kirjeitä joita Ruth-täti on kirjoittanut Liselotten äidille Esterille ja Ester puolestaan Ruthille. Niissä vaihdetaan kuulumisia ensin varsin viralliseen sävyyn, mutta ajan kuluessa yhä luottamuksellisemmin ja avoimemmin. On myös pari Liselotten äidilleen kirjoittamaa kirjettä tai kirjeluonnosta. Todellisiin tapahtumiin verrattuna kirjeistä on aistivinaan jonkinlaista kaksinaamaisuutta ja laskelmointia.

Varislintu vilahtelee kirjassa varsin usein. Välillä kyseessä on todellinen lintu, johon saattaa liittyä ikäviä muistoja. Välillä varis on symboli jostakin ihmisen sisimpään padotusta, joka pyrkii purkautumaan. Muistot ja kaipaus vai jokin paha ja vääristynyt? Särkyykö ihminen, jos varis pääsee vapauteen?

Hänen rinnassaan takoo varis, tiedän miten kovasti se takoo, ja liian lähellä sydäntä. Voin tuntea variksen omassakin rinnassani. Se nokkii ja rikkoo siellä sisällä. Sitä ei näe ulkoapäin.

Pommipuutarha tuo mieleen Asko Sahlbergin teoksen Irinan kuolemat. Molemmissa teoksissa suomalaistyttö joutuu Ruotsissa jollakin lailla nyrjähtäneeseen yhteisöön, kohtaa suomalaisiin kohdistuvaa ennakkoluuloisuutta ja alentuvuutta ja todistaa vakavaa kiusantekoa. Tunnelma on mustanpuhuva ja jopa uhkaava, sillä tapahtumien kehitystä ei pysty ennakolta arvaamaan.

Olen Liselott Lindvall ja osaan nähdä ihmisten oikeat kasvot. Omat kasvoni minua pelottavat. On niin helppoa ylittää raja, tulla hulluksi, tulla ilkeäksi, tulla vaaralliseksi. Mutta minä en sulje silmiäni. En aio ikinä enää sulkea silmiäni.

Mia Franck (s. 1971) on turkulainen kirjailija, kirjastonhoitaja, lasten- ja nuortenkirjallisuuteen erikoistunut kirjallisuudentutkija ja yliopistonopettaja. Hänen äitinsä oli yksi niistä yli 70 000:sta lapsesta, jotka lähetettiin sotaa pakoon Suomesta Ruotsiin. Tarkoitus oli hyvä, mutta monelle kokemus muodostui traumaattiseksi.