Alexandra Salmela voitti Helsingin Sanomien vuoden 2010 parhaan esikoiskirjan palkinnon romaanillaan 27, eli kuolema tekee taiteilijan. Teos oli ehdokkaana myös Finlandia-palkintoon ja aiheutti pienen skandaalin, kun ehdokkaiden julkistamisen jälkeen havaittiin, ettei Salmela ole Suomen kansalainen. Tämän seurauksena Finlandia-palkinnon sääntöjä muutettiin eli jatkossa palkinnon voi saada suomalainen romaani kirjoittajan kansallisuudesta riippumatta. Vuonna 1980 Bratislavassa syntynyt ja kasvanut Salmela on asunut Suomessa neljä vuotta, mutta opiskellut sitä ennen jo neljä vuotta suomea. Hän on valmistunut Suomen kielen ja kirjallisuuden maisteriksi Prahan Kaarlen yliopistosta.
Kirjan ulkoasu näyttää ensisilmäyksellä aika levottomalta, mutta vähitellen idea selviää. Lukujen otsikot ja sivunumerot (hyvin suurikokoiset) vaihtuvat aina sen mukaan, kuka on kertojana. Tärkein kertoja on Angie (oikeasti Marta), joka on päättänyt saada aikaiseksi jotain suurta ennen kuin täyttää 28 vuotta – ja kuolla sen jälkeen. Hän nimittäin uskoo, että kaikki suuret legendat (Janis Joplin, Jimi Hendrix, Jim Morrison…) ovat olleet kuollessaan 27-vuotiaita. Paha vain, ettei Angiellä taida olla tarpeeksi lahjoja ja sielunpaloa vuosisadan suurimman romaanin tai merkittävimmän näytelmän kirjoittamiseen. Viimeinen keino inspiraation nappaamiseen on matka Suomeen, metsäläiskansan pariin. Yllätyksiä on luvassa.
Kirjan muut kertojat valottavat puolestaan suomalaisen lapsiperheen elämää. Herra Possu on perheen kuopuksen pehmolelu, hysteerisen pirteä ja positiivinen kuin amerikkalaisen tv-ohjelman juontaja. Pahantahtoinen Kassandra osoittautuu kodittomaksi mustaksi kissaksi. Astra on perheen auto, joka kirjaa teknisellä tarkkuudella muistiin matkustajien keskustelua ja ajajan toimia. Tästä kaikesta rakentuu eloisa näkemys luomuelämää harrastavasta perheestä ja perheenjäsenten suhteesta uuteen naapuriinsa eli Angieen.
Salmelan kirja on omaperäinen ja taiten rakennettu. Ulkopuolisen silmin nähtynä suomalaisuuden ominaispiirteet ovat aika hykerryttäviä. Joitakin pieniä kielellisiä lipsahduksia on, mutta myös tarkoituksellista sanojen vääntelyä. Mielenkiintoista nähdä, mitä Salmela seuraavaksi kirjoittaa!
Kirjan rakenne ja erikoiset kertojat (auto, pehmolelu) olivat hauskoja ratkaisuja. Kirjan juoni taas puolestaan ei ollut kovinkaan kummoinen, ainakaan minun mielestäni...
VastaaPoista