MANTEL, HILARY: Susipalatsi / SANSOM, C. J.: Luostarin varjot

Tänä vuonna on ilmestynyt pari romaania, jotka käsittelevät Englannin historian tärkeää käännekohtaa eli reformaation aikaa 1500-luvulla. Englannissa uskonpuhdistuksen syyt olivat puhtaasti poliittiset. Kuningas Henrik VIII halusi erota ensimmäisestä vaimostaan Katariina Aragonialaisesta, koska tämä ei pystynyt synnyttämään miespuolista perillistä. Kun vielä hovinainen Anne Boleyn alkoi odottaa Henrikin lasta, oli avioero entistä tärkeämpi: jos lapsi olisi poika, sen tulisi mahdollisena kruununperijänä syntyä avioliitossa. Paavi ei kuitenkaan eroa myöntänyt. Ratkaisuksi tuli Englannin kirkon irrottaminen katolisesta kirkosta ja kuninkaan nostaminen kirkon johtajaksi. Avioliitto Katariinan kanssa julistettiin mitättömäksi ja Anne kruunattiin Englannin kuningattareksi. Koko touhu meni kuitenkin hukkaan, sillä kovasti odotettua poikaa ei Annekaan synnyttänyt.

Kummassakin teoksessa on yhtenä tärkeänä henkilönä kuninkaan käskynhaltija Thomas Cromwell (1485–1540). Mielenkiintoista kyllä, näkemykset hänestä poikkeavat toisistaan hyvin paljon. C. J. Sansomin teoksessa Luostarin varjot hänestä puhutaan häikäilemättömänä ja ahneena pyrkyrinä – mikä lienee jo vuosisatoja ollut yleisesti hyväksytty käsitys. Palkitussa romaanissaan Susipalatsi Hilary Mantel sen sijaan esittelee Cromwellin poliittisena nerona ja sivistyneenä monitoimimiehenä.


MANTEL, HILARY: Susipalatsi

Hilary Mantel (s. 1952) on juristi, kirjailija ja kriitikko. Hänen 12. teoksensa Susipalatsi voitti vuonna 2009 yhden maailman merkittävimmistä kirjallisuuspalkinnoista eli Man Booker -palkinnon ja myi laatukirjaksi epätavallisen hyvin.

Susipalatsi kuvaa sitä, miten alkoholisoituneen sepän poika nousee Englannin vaikutusvaltaisimmaksi mieheksi ja Henrik-kuninkaan uskotuksi. Thomas Cromwellin käsialaa ovat ne lait ja sopimukset, joiden ansiosta kuninkaasta tulee ”Englannin kirkon ainoa päämies” ja Anne Boleynin synnyttämästä tyttärestä Elisabetista kruununperillinen. Thomas Cromwell on ”murhamiehen näköinen”, alhaista syntyperää ja salaperäinen nuoruusvuosiensa suhteen, joten hän on otollinen panettelujen ja huhujen kohde. Oikeasti hän on älykäs, kielellisesti lahjakas ja avarakatseinen mies, joka pitää hellästi huolta omistaan, kaihtaa turhaa väkivaltaa ja luottaa sanan voimaan. Toki hän on ovela juonittelija, joka osaa hyödyntää tilaisuutensa kilpailussa kuninkaan suosiosta. Yksi katkerimmista kamppailuista on Thomas Cromwellin ja Thomas Moren välinen tahtojen taistelu, joka päättyy Moren mestaamiseen. Jälkipolvet ovat julistaneet Moren pyhimykseksi ja ihailleet häntä tinkimättömänä periaatteen miehenä, mutta Mantel esittää hänet itsekeskeisenä ja omahyväisenä fanaatikkona. More ei kärsi sielunvaivoista kiduttaessaan harhaoppisia ja lähettäessään näitä roviolle, kun taas Cromwell unelmoi yhteiskunnasta, joka suvaitsisi erilaisia uskontoja ja mielipiteitä. Tosin Mantel myöntää, että hänen näkökulmansa olisi todennäköisesti ollut toinen, jos kirjan sankariksi olisi valikoitunut Thomas More eikä Thomas Cromwell. Eli kirjailija pystyy taivuttamaan tosiasioita…

Susipalatsissa on paljon henkilöitä (joista usealla vielä sama etunimi), mutta onneksi kirjan alussa on kattava henkilöluettelo. Ihmiset vaikuttavat aidoilta ja todellisilta, esimerkiksi Anne Boleynin voi uskoa käyttäytyneen juuri näin tukalassa tilanteessaan. Tapahtumia katsotaan Cromwellin näkökulmasta: hän on se henkilö, josta tekstissä ovelasti puhutaan hän-muodossa. Lähes 800-sivuinen teos on yllättävän jännittävä, vaikka näiden historiasta tuttujen henkilöiden kohtalot ovat jo etukäteen hyvin tiedossa. Dialogi on eloisaa ja sisältää usein kuivaa (brittiläistä) huumoria. Kieli on nykykieltä, mutta kuka kaipaa keskiajalla käytetyn kielen ja puhetyylin jäljittelyä?

Susipalatsi jää askarruttamaan mieltä, siinä on syvyyttä ja kerrostumia. Toivottavasti siihen saadaan pian jatkoa.

SANSOM, C. J.: Luostarin varjot

Christopher John Sansom (s. 1952) väitteli tohtoriksi historia pääaineenaan. Hän toimi mm. huono-osaisten lakimiehenä, kunnes päätti jättäytyä kokopäiväiseksi kirjailijaksi. Luostarin varjot on ensimmäinen osa kiitetystä ja palkitusta jännitysromaanisarjasta, joka sijoittuu 1500-luvun Englantiin.

Luostarin varjot – teoksen päähenkilö on Thomas Cromwellin lähipiiriin kuuluva lakimies Matthew Shardlake. Hänet lähetetään Scarnsean benediktiiniläisluostariin selvittämään kuninkaan edustajan murhaa, seuranaan yksi ainoa palvelija. Skandaali luostarissa merkitsisi sen välitöntä tyhjentämistä ja varojen siirtämistä valtiolle, joten apua munkkien taholta ei ole paljon odotettavissa eikä hengenvaarakaan ole pois suljettu. Vähitellen Shardlakelle paljastuu hurskaan pinnan alle kätkeytyvä mädännäisyys: irstaus, ahneus, pahansuopaisuus, mukavuudenhalu ja henkinen laiskuus. Pahemmin häntä kuitenkin järkyttää se, mitä hänelle kerrotaan Cromwellista. Tuo Shardlaken palvoma suurmies onkin vallan- ja rahanhimoinen pyrkyri, joka häikäilemättä käyttää päämääriensä saavuttamiseen kidutusta ja valheita. Shardlake joutuu miettimään uudestaan suhtautumistaan johtajaansa.

Matthew Shardlake on hyvin inhimillinen hahmo. Hän on terävä-älyinen, mutta joskus täysin sokea sille, mikä on ihan nenän edessä. Hän kärsii kyttyräselkäisyyden takia alemmuudentunteesta ja häpeästä ja uskoo rakkauden olevan tavoittamaton unelma. Herkkyys, rehellisyys ja oikeudenmukaisuus saattavat osoittautua kohtalokkaiksi ominaisuuksiksi tuona ajankohtana, jolloin käydään kiivasta poliittista ja uskonnollista kamppailua.

Luostarin varjot -teosta on verrattu Umberto Econ romaaniin Ruusun nimi. Toki niissä on samankaltainen aihepiiri, mutta Econ rinnalla Sansom on selkeästi viihteellisempi. Samaa voi sanoa myös vertailussa Hilary Mantelin romaaniin Susipalatsi. Ajankuva on kuitenkin mielenkiintoinen ja todenmukainen. Juoni on hyvä ja vääriä johtolankoja runsaasti, joten pohdittavaa riittää.