HIETAMIES, EVE: Tarhapäivä

Toimittaja Antti Pasanen jää täysin valmistautumattomana yksinhuoltajaksi, kun vaimo lähtee suoraan synnytyslaitokselta omille teilleen. Tästä kerrottiin Hietamiehen teoksessa Yösyöttö, joka ilmestyi vuonna 2010. Tarhapäivä-teos jatkaa tarinaa. Nyt Paavo-poika on viisivuotias ja pienperheen elämä on löytänyt tutut raiteensa: aamuherätys ja aamupuuhat, Paavo tarhaan ja Antti töihin juttuja tekemään, Paavo tarhasta, ruokailu, iltapuuhat ja nukkumaanmeno. Ovat tietyt kirjat, tietyt lelut ja tietyt rutiinit. Välillä isä ja poika ottavat yhteen kiivaasti ja itkevätkin, mutta luottavat silti keskinäiseen kiintymykseen. Välillä Antti ahdistuu vastuun määrästä ja omasta riittämättömyydestään: miten ihmeessä hän pystyy kasvattamaan lapsestaan terveen ja itsetunnoltaan vahvan ihmisen? Suurin ristiriita Paavon ja Antin välillä syntyy suhteessa ex-vaimoon, jota Antti kutsuu Pia-Perkeleeksi. Mielenterveydeltään horjuvassa Piassa herää välillä äidintunteita ja hän haluaa osallistua lapsensa elämään, muttei tosipaikassa jaksakaan pitää huolta tai kantaa vastuuta. Paavo kuitenkin antaa anteeksi kaikki hylkäämiset ja laiminlyönnit ja kaipaa jatkuvasti äitinsä luo. Hänen mielestään isä on TY (= tyhmä) rajoittaessaan tapaamisia.

Antin elämä mutkistuu entisestään, kun hän yhtäkkiä on vastuussa myös ystävänsä Ennin Terttu-tyttärestä. Miten tilanteessa voi pärjätä mies, joka ei tiedä edes mekon ja tunikan eroa? Terttu taas on supernaisellinen pieni tyylitaituri.

Tarvitsin tonniviisisataakuutioisia prätkiä, laskuvarjojääkäreiden selviytymisleirejä, raskasta rokkia, nahkartosin, sylitanssin, lautasellisen makkaraa, pihviä ja pekonia, hävittäjän… Sen sijaan sain osakseni pinnejä, pompuloita, prinsessoja, perhosia, hileitä, hamstereita mekoilla ja hamstereita ilman mekkoja.

Enni on Antille rakas ja läheinen kuin sisar – vai olisiko sittenkin kehittymässä ihan muunlainen suhde? Epäröintiä ja väärinymmärtämistä riittää.

Hietamies osaa kirjoittaa arkipäivän asioista niin hauskasti ja vetävästi, että teos pitää otteessaan loppuun saakka. Kaikki tapahtumat ovat lapsiperheessä ihan mahdollisia, joten kirjailijan ei tarvitse turvautua liioitteluun eikä turhaan dramatisointiin. Henkilöhahmoista jää mieleen vaikkapa lehtikuvaaja Peippo, joka tuntuu kaiken aikaa elävän jossain muussa ulottuvuudessa, mutta osoittautuu silti kullan arvoiseksi perheen elämässä.