ALKESEJEV, TIIT: Pyhiinvaellus : kertomus ensimmäisestä ristiretkestä

Kustantaja: Sammakko
Alkuteos: Palveränd
Suomennos: Hannu Oittinen

Virolainen Tiit Aleksejev (s. 1968) on saanut historioitsijan koulutuksen Tarton yliopistossa ja toiminut diplomaattina Pariisissa ja Brysselissä. Vuonna 2010 Aleksejev voitti Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon ristiretkeläisten vaiheita käsittelevällä teoksella Pyhiinvaellus. Taustojen kartoitus vei lähes kymmenen vuotta, mutta niinpä tuloksena onkin todentuntuinen romaani, jota voisi verrata vaikkapa Mika Waltarin ja Umberto Econ teoksiin. Jatkoa Pyhiinvaellukseen lienee tulossa, sillä ristiretkeläiset ovat kirjan loppuessa vasta valloittaneet Antiokian. Jerusalemiin on vielä matkaa.

Kirjan kertoja on provencelaisen luostarin puutarhuri Dieter, joka ”joskus aikoinaan oli eräs toinen”. Kertomuksen aikana selviää, kuka hän oli ja miksi hän muuttui. Kirja noudattaa toisaalta dokumenttiromaanin muotoa, mutta on myös veijariromaani. Se on matkakuvaus, mutta myös terävä näkemys ristiretken takana piilevistä poliittisista ja kaupallisista intresseistä. ”Jumalan sotajoukot” on sekalainen kokoelma ihmisiä, jotka eivät suinkaan aina etene sovussa eteenpäin.

Kirjassa on ronskeja miesten puheita ja tekoja, mutta myös yllättävän herkkä rakkaustarina. Ystävyyttä on kuvattu kauniisti. Uuvuttavaa vaellusta ja verisiä taisteluja keventää huumori. Dieter ei itse näe niitä enteitä ja ihmeitä, joista kuulee puhuttavan ja joita kronikoitsijat kirjaavat muistiin tulevien sukupolvien luettavaksi. Ovatko tiedot ristiretkistä siis valhetta?

Pyhiinvaellus on seikkailutarina, joka imaisee mukaansa. Se voi myös lisätä lukijan tietoutta erään aikakauden tapahtumista, aatemaailmasta ja kulttuureista. Kirjan lopussa on selvennyksiä käsitteistä, sanastoa ja ensimmäisen ristiretken kronologia vuosilta 1095–1098. Kirjan henkilöt eivät ole kirkasotsaisia sankareita, vaan tavallisia ihmisiä, jotka muuttuvat olosuhteiden puristuksessa.

Saatanan legioona, ajattelin: italialainen, frankki, provencelainen, juutalainen. Kaikki valmiina hyökkäämään: tuli, tuhka ja kipinät, summa summarum, raks-raks. Päämäärän nimessä, joka tosin ei ollut ihan se mistä papit hourivat. Päämäärä oli itse asia: olkapäitä kiristävät nahkahihnat, kahtaalta ristinmerkkinä pakottavat teräslehti ja jousenkaari, aavikkotuuli, korvissa humiseva veri, jano, vielä kovempi jano, ja yhä kasvava levottomuus: nyt, nyt, nyt? Pelko että elossa olemisen tunne ei tästä enää vahvistu. Oivallus että vahvistuu sittenkin. Se onkin päämäärä, ajattelin, koko loppuelämän ajan kestävä, katkeava, hiuskarvan varassa roikkuva.