Kustantaja:
Tammi 2014
Alkuteos:
Quiet Dell
Suomennos:
Kersti Juva
Yhdysvaltalainen
Jayne Anne Phillips (s. 1952) nousi yleiseen tietoisuuteen novellikokoelmallaan
Mustat kuviot (1979, suomeksi 1982)
ja vakiinnutti sen jälkeen teos teokselta asemansa amerikkalaisen
proosakirjallisuuden kärjessä. Hän toimii Rutgers-Newarkin yliopistossa New
Jerseyssä englannin kielen professorina ja johtaa luovan kirjoittamisen opetusohjelmaa.
Murhenäytelmä pohjautuu todelliseen
rikokseen, joka tapahtui vuonna 1931 Quiet Dellissä Länsi-Virginiassa. Phillips
kuuli tästä tapauksesta ensimmäisen kerran omalta äidiltään, joka oli
kahdeksanvuotiaana viety kävelylle murhien tapahtumapaikan ohi. Kirjassa
henkilöistä käytetään heidän oikeita nimiään ja todellisuuden tuntua lisätään
vielä aidoilla valokuvilla, dokumenteilla ja lehtileikkeillä. Vain neljä kirjan
henkilöistä on täysin keksittyjä. Näistä sovinnaissäännöksiä vieroksuva mummi Lavinia
Eicher ja tarmokas lehtinainen Emily Thornhill ovat kunnianosoituksia
Phillipsin omalle äidille, kun taas Emilyn älykäs suojatti Mason on isän
muistoksi. Emilyn huumorintajuinen kollega Eric Lindstrom on saanut innoituksen
Phillipsin ystävistä.
Kirja
alkaa vuoden 1930 jouluaatosta, jota vietetään vastikään leskeksi jääneen Asta
Eicherin ja hänen kolmen lapsensa kodissa Park Ridgessä Illinoisissa. Huolellisesti
valmisteltuun juhlaan osallistuu myös perheen ystävä ja entinen vuokralainen
Charles O’Boyle, joka elättelee toiveita Astan suhteen. Astalla on kuitenkin jo
omia suunnitelmia: avioliitto kirjeenvaihtokerhon avulla löydetyn varakkaan ja sielukkaan
Cornelius Piersonin kanssa takaisi hänelle itselleen luotettavan aviomiehen ja
lapsille turvallisen elämän. Unelma muuttuu hirveäksi murhenäytelmäksi. Koko
perhe katoaa.
Uhrien
löytymistä ja Harry Powersin (alias Cornelius Piersonin, alias Joe Gildawin, alias
Harm Drenthin) oikeudenkäyntiä seurataan Chicago Tribunen toimittajan Emily
Thornhillin silmin. Emily onnistuu saamaan tutkimuksia johtavan poliisin
puolelleen ja pääsee seuraamaan tapahtumia muita median edustajia läheisemmin.
Hän liikuttuu Eicherin perheen kohtalosta kenties liikaakin ja eläytyy
taiteellisesti lahjakkaan Annabelin ajatusmaailmaan. Annabel edustaa muuten
realistisessa romaanissa mystiikkaa, sillä hän jää vielä kuolemansa jälkeen
seuraamaan ja osittain ohjaamaan tapahtumia.
Kirjassa
pohditaan sitä, miksi niin moni järkevänä pidetty nainen lankesi Harry Powersin
kaltaisen liukaskielisen ”auervaaran” uhriksi. Ainakin Astan kohdalla syy oli
suurimmaksi osaksi taloudellinen, sillä aviomiehen äkillinen kuolema oli jättänyt
perheen tyhjän päälle. Toisaalta Harry Powersissa tuntui olevan hypnoottista
säteilyä.
Murhenäytelmä alkaa synkän pahaenteisesti ja jatkuu
voimakkaita vihan ja murheen tunteita herätellen. Murhajutun vastapainona kertomus
lempeästä ja epäitsekkäästä rakkaudesta ja suuresta ystävyydestä helpottaa hieman.
Phillipsin teksti vetoaa kaikkiin aisteihin ja osoittaa suurta tietämystä
vaikkapa musiikista:
Annabel rakastaa puhdasta viileää lunta ja
hurjaa tuulta; hän tempaisee myrskyn mukaansa, kiertele hotellia, sokaisee
kadut ja niiden kulkijat, täyttää aution kujan. Lumi on fuuga ja kontarpunkti,
kontrapunktinen jyskytys; hän soittaa pianissimo, staccato, forte, glissando; puuskainen tuuli on matala
lavea fraasi ja mummi säestää oikealla kädellä, heittelee putoavia sivuja. Da
capo, hän nyökkää, kääntyen, pyörien; hän asettaa metronomin tik tik
ja kuiskaa alla vaeltavien tuntien ja päivien yli: diminuendo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti