Kustantaja: Gummerus 2014
Alkuteos: Les jardins de lumière
Suomennos: Anna-Maija Viitanen
Kirjailija Amin Maalouf syntyi vuonna 1949 Beirutissa, kävi
ranskankielistä jesuiittakoulua ja opiskeli sosiologiaa ja taloustiedettä
Beirutin ranskalaisessa yliopistossa. Libanonin sisällissodan sytyttyä vuonna
1975 perhe muutti Pariisiin. Maalouf ille on myönnetty Suomen Leijonan I luokan
ritarimerkki tunnustuksena yhteistyöstä säveltäjä Kaija Saariahon kanssa.
Vuonna 2011 Maalouf kutsuttiin jäseneksi Ranskan akatemiaan eli neljänkymmenen
”kuolemattoman” joukkoon.
Valon puutarhat -romaanin päähenkilö on Persiassa
200-luvulla elänyt Mani, kuvataiteilija, filosofi ja lääkäri. Hän joutui jo kolmevuotiaana
poikasena fanaattisen isänsä mukana varhaiskristilliseen valkokaapujen
yhteisöön ja eroon äidistään koko loppuiäkseen. 12-vuotiaasta lähtien Mani
alkoi saada näkyjä, joissa ”jumalaiseksi kaksoseksi” kutsuttu henki paljasti
hänelle uskonnollisia totuuksia. Näistä muotoutui manikealaisen opin perusydin,
jota profeetta lähti levittämään ympäri Aasiaa. Hän sai uskollisia seuraajia ja
ystäviä, joista läheisin lienee ollut oma isä.
Manikealaisuus pyrki yhdistelemään itseensä parhaita piirteitä
ajan valtauskonnoista eli zarathustralaisuudesta, kristinuskosta ja
buddhalaisuudesta. Manin näkemyksen mukaan uskontojen ei kuulu kilpailla
keskenään kannattajista eikä vallasta, jolloin myöskään sotia ei saisi käydä
uskontojen nimissä. Persian suuri ”kuningasten kuningas” Šapur suosi Mania, mikä
herätti pappien ja maagien kateuden ja vihan. Heidän yllyttämänään seuraava
hallitsija tuomitsikin Manin harhaopin levittäjänä piinalliseen kuolemaan. Baabelin
pojan henkeä eivät maalliset kahleet sitoneet, vaan viimeisessä saarnassaan hän
lausui:
Se joka eläessään on
hallinnut muita saa kokea ettei häntä enää totella; se joka on ollut pelkkää
ulkokuorta menettää sen; se jolle omistaminen on ollut tärkeintä ei omista enää
mitään, hänen kätensä haroo vain tyhjää. Se mikä ennen oli hänen kuuluu nyt
muille. Kuin koira kahleissaan hän kiertää entisiä asuin sijojaan pääsemättä
irti… Valon puutarhat kuuluvat niille jotka ovat eläneet vailla kahleita.
Profeetta Manin kirjoituksista ja maalauksista suurin osa on
hävinnyt tai hävitetty, mutta Maalouf on onnistunut luomaan säilyneistä
sirpaleista hienon ja uskottavan kokonaisuuden. Lukija saa syvällisen
katsauksen manikealaisuuteen, joka nykyisin on vain nimi, mutta oli aikoinaan
yksi maailman valtauskonnoista. Manin elämäntarina kerrotaan niin
sydämellisesti ja mukaansatempaavasti, että lukija tuntee todella käyneensä
valoisassa puutarhassa.
Valon puutarhat ilmestyi alun perin jo vuonna 1991, joten aika kauan on kestänyt saada
se suomeksi. Manin suvaitsevainen ja rauhanomainen sanoma ei ole tänäkään
päivänä vanhentunut.
PS. Maaloufin näkemys profeetta Manista ja
manikealaisuudesta on valoisa ja myönteinen. Toisin on Michael Axworthyn
teoksessa Iranin historia : mielen
valtakunta (Into, 2013). Siinä Mania luonnehditaan synkäksi profeetaksi,
jonka näkemys olemassaolosta oli lohduton ja ruma.
… hän tuntuu olleen
poikkeuksellisen tehokas levittämään erilaisia uskomusjärjestelmiä, joihin
sisältyy eräitä kaikkien aikojen vahingollisimpia ja masentavimpia ajatuksia epäpuhtaudesta,
aineellisen olemassaolon rappeutuneisuudesta ja sukupuolisen nautinnon
synnillisyydestä…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti