VÄISÄNEN, HANNU: Piisamiturkki ja muita kertomuksia

Kustantaja: Otava 2015

Hannu Väisästä (s. 1951) voi luonnehtia sanalla ”monitaiteellinen”. Hän on saanut Taiteen valtionpalkinnon ansioistaan kuvataiteilijana, Finlandia-kirjallisuuspalkinnon romaanillaan Toiset kengät ja toiminut sekä graafikkona että teatterin lavastajana. Ainutlaatuinen on maailmalaajuisestikin Väisäsen omaelämäkerrallinen romaanisarja Anterosta, joka tiedostaa jo lapsena taiteilijankutsumuksensa. Kertomuskokoelmassa Piisamiturkki ja muita kertomuksia Antero esiintyy niminovellissa, jossa hän kertoo ensimmäisestä äitipuolestaan ja tämän ylpeydenaiheesta, piisamiturkista. Äitipuoli turkkeineen jättää perheen melko pian ja ryhtyy elämään erakkona omassa talossaan. Hän kuolee vuosia myöhemmin onnettomuuden seurauksena, nyt jo rispaantuneen turkin jäännökset ympärillään.

 Kokoelman kaksitoista novellia kertovat niistä merkillisistä ihmisistä, joita Väisänen on tavannut matkustaessaan eri puolilla maailmaa. Tapahtumien näyttämönä on milloin Suomi tai Ranska, milloin Yhdysvallat, Karibia, Norja tai Japani, joita Väisänen kuvailee taiteilijan silmää hyödyntäen, paikalle ominaisia yksityiskohtia ja tunnelmia esille nostaen. Etenkin omaperäisillä adjektiiveilla maalailu on Väisäselle ominaista.

On sellainen helmikuun puolivaloton, kangistava päivä jonka läpi ei pääse kuin torkkumalla. Sellainen päivä jolloin väreillä ei ole arvoa eikä merkitystä. (Mies Kouvolasta)

Ihmisiä ja heidän tekojaan Väisänen kuvailee ironiseen sävyyn ja hieman paisutellen, mutta samalla myötätuntoisesti ja ymmärtäen. Ihmisen sisimpään voi kätkeytyä paljon murhetta ja yksinäisyyttä, vaikka teot olisivat ulkopuolisen silmin katsottuna omituisia tai huvittavia. Amerikkalainen mies menestyy yrittäjänä, mutta olisi oikeasti halunnut vaihtaa sukupuoltaan. Yrmeä mutta luotettava kassaneiti saa ylennyksen, kun kollegoita sanotaan irti. Syntyy koston kierre. Japanilainen asunnonvälittäjä rakastuu muuttohaukkaan ja mullistaa koko elämänsä. Toisesta japanilaismiehestä taas tulee nukkemestari bunrakuteatteriin, koska on nuoruudessaan kokenut musertavan tunne-elämyksen Suomessa – tähän liittyy myös rakkaus Sibeliusta kohtaan.

Brooklynin korkein kohta -novellissa kertoja ja hänen ranskalainen ystävänsä tapaavat New Yorkin nähtävyyksiin tutustuessaan avuliaan miehen, joka kutsuu heidät kotiinsa juomaan raparperimehua ja katsomaan komeaa näköalaa. Miehen ylpeydenaihe on laaja kokoelma nimikirjoituksilla varustettuja oopperatähtien valokuvia, mutta lopulta paljastuu myös valikoima vanhoja pornoelokuvia. Miksi kaikki kauniit menneisyyden äänet vaihtuivat ajan hampaan runtelemiin filmikalvoihin, ihmettelee kertoja ja toteaa sitten, ettei ole ihmisen vika jos hän saa huomenlahjakseen myös kiiman.

Kertomuksessa Ilotulitus kerrostalossa asuvat yksinäiset vanhukset, Nellie ja George, ystävystyvät pienoismalleja rakennellessaan ja alkavat viettää yhä enemmän aikaa keskenään. Omaiset ja naapurit hermostuvat, päättävät lopettaa moisen säädyttömyyden ja saattaa vanhukset holhouksen alaisiksi. Nämähän ovat selvästikin suurempi uhka yhteisön rauhalle ja aineelliselle hyvinvoinnille kuin vapaana juoksentelevat joukkomurhaajat:

Ja kerrostalokin, talo tyyten vailla luonnetta alkaa sekin valittaa, sen tiilet rutisevat ja kaari-ikkunat naukuvat, kun sen on siedettävä sisällään kahta vanhusta jotka naimattomina istuvat hyvin likellä toisiaan… (Ilotulitus)