MURAKAMI, HARUKI: Maailmanloppu ja ihmemaa

Kustantaja: Tammi 2015

Alkuteos: Sekai no owari to hadoboirudo wandarando

Suomennos: Raisa Porrasmaa

Japanilainen Haruki Murakami (s. 1949) on monilla palkinnoilla palkittu kirjailija, jota etenkin nuoret lukijat rakastavat. Hänen tyyliään leimaavat kafkalainen surrealismi ja alakuloinen fatalismi yhdistettyinä vieraantumisen ja yksinäisyyden tunteisiin. Suomeksi Murakamin teoksia on saatu hieman takaperoisessa järjestyksessä, sillä Raisa Porrasmaan suoraan japanista kääntämä teosMaailmanloppu ja ihmemaa ilmestyi alun perin jo vuonna 1985.

Kirjan joka toinen luku sijoittuu Kovaksikeitettyyn ihmemaahan ja joka toinen Maailmanloppuun. Ihmemaa on toisaalta 1970-luvun maailma, jossa Duran Duran -yhtye on kova sana ja c-kasetit uusinta tekniikkaa. Toisaalta se on maailma, jossa utopististen tieteellisten keksintöjen avulla valtaa tavoittelevat virallinen Systeemi ja sen kanssa kilpaileva Tehdas. Kirjan päähenkilö on yksi Systeemille työskentelevistä Laskijoista, jolle salaperäinen tohtori on asentanut aivoihin jotain erikoista:

Sinulle antamaani laskudataan oli piilotettu kutsusignaalina kolmannen ajatusjärjestelmän aktivoimiskomento. Toisin sanoen sen jälkeen kun olit siirtynyt toiseen ajatusjärjestelmään, tapahtui vielä yksi siirtymä ja suoritit laskelmat kolmannella ajatusjärjestelmällä.

Vaikka ajattelun piirit pitäisi miten erillään hyvänsä, käytävän katkaiseminen ei käy päinsä, sillä sinun tajuntasi pintakerrokset, toisin sanoen ykköspiiri, on kehittynyt imemällä ravintonsa alitajunnastasi eli piiri numero kahdesta. Yhdyskäytävä on siis sekä puun juuri että maaperä. Jos sitä ei olisi, aivot eivät toimisi. Sen vuoksi säilytimme sen. Jos tila on normaali, ei tarpeettomia vuotoja tai vastavirtauksia ilmene. Sähköpurkausten energia on nyt kuitenkin aiheuttanut yhdyskäytävälle epänormaalin sokin, koska liitäntä B on sulanut. Aivosi ovat sen yllättämiä aloittaneet korjaavan toiminnan.

Näitä tieteelliseltä kuulostavia tekstejä tuskin on tarkoitettu ymmärrettäviksi? Joka tapauksessa Laskija-parka joutuu erityisominaisuutensa vuoksi suureen vaaraan, josta tohtorin lapsenlapsi – pulska neiti – häntä pelastelee. Ketkä Laskijaa uhkaavat? Onko kaikki yhtä suurta peliä, jossa eri osapuolia ei oikeastaan olekaan olemassa?

Maailmanloppu puolestaan on korkean muurin ympäröimä kalsea paikka, jonne saapuva ihminen erotetaan oitis omasta varjostaan. Ihminen ja varjo elävät sitten kumpikin omalla tahollaan, kunnes varjo kuihtuu vähitellen pois. Muistot haipuvat. Ihmisten sijasta kaduilla liikuskelee yksisarvisia, sielujen kantajia. Vähitellen oivaltaa, että tämä maailma onkin vain päähenkilön pään sisällä ja luultavasti seurausta aivoihin tehdyistä muutoksista. Mutta onko Ihmemaakaan todellinen? Mihin maailmaan sijoittuu Laskijan rakastettu, kirjastonhoitaja?

Maailmanloppu ja ihmemaa on Murakamin romaaneista helppolukuisimpia. Ihmemaassa se vie vauhdikkaaseen seikkailuun, josta ei absurdeja käänteitä puutu, ja Maailmanlopussa elämän ja kuoleman saloja pohtivaan mietiskelyyn.  Olisiko kirjailijan tarkoitus näiden kahden maailman avulla kuvata ihmisen alitajunnan virtoja? Kiehtova tarina ainakin on, vaikkei sen kaikkia syvyyksiä ymmärtäisikään.