Kustantaja:
S&S 2018
Alkuteos:
Har døden taget noget fra dig så
giv det tilbage – Carls bog
Suomennos: Katriina Huttunen
Kesken hauskan illanvieton puhelin soi. Perheen toiseksi
vanhin poika, 25-vuotias Carl, on nauttinut hallusinogeenistä sientä, joutunut
psykoosiin ja hypännyt viidennen kerroksen ikkunasta. Hän on sairaalassa
hengityskoneessa. Vähäisintäkään toivetta toipumisesta ei ole.
Carl: miehen etunimi, merkitsee aikuista
mieshenkilöä, pojan vastakohtaa, etenkin nuorta miestä, joka ei enää ole lapsi
mutta on kuitenkin vielä naimaton; nuorukainen
Carlin äiti, Grönlannissa syntynyt tanskalainen runoilija ja
kirjailija Naja Marie Aidt, muistelee mennyttä. Mieleen juolahtaa sekalaisessa
järjestyksessä Carliin liittyviä asioita. Syntymä, näky tiikerinpennusta.
Kasvuvuodet, lempeä nuorukainen. Miehuuden alku, lahjakkuus kokkauksessa ja
elokuvien leikkaamisessa. Carl liittymässä vain viikkoa ennen kuolemaansa suvun perinteeseen ja tekemässä elämänsä
ensimmäisen šamaanimatkan.
Yhä uudestaan, uudestaan ja uudestaan se hetki, kun puhelin
soi ja painajainen alkaa. Kun pitää päättää, milloin hengityskone suljetaan.
Kun pitää päättää, mitkä Carlin elimistä luovutetaan. Sydäntä ei, ei missään
tapauksessa sydäntä! Hautajaiset, muistopuheet. Asunnon tyhjentäminen.
Yllätyksekseen Aidt löytää Carlin jäämistöstä tämän
kirjoittamia runoja, jotka hyvin usein käsittelevät kuolemaa. Valmistautuiko
hän jollakin tapaa? Entä Aidtin oma runo, jonka hän kirjoitti Carlin ollessa
16-vuotias?
Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin
anna se takaisin
anna takaisin se
minkä sait kuolleelta
kun seisoitte sateessa lumessa
auringossa ja kuollut oli elävä
ja käänsi kasvonsa sinua kohti
kuin haluaisi kysyä jotakin
mitä et enää muista ja myös hän
on unohtanut sen ja siitä on
ikuisuus
nyt jo ikuisuus
Aidtin omien mietteiden väliin lomittuu tekstejä muilta
kirjailijoilta kuten Walt Whitman, Inger Christensen, Stephane Mallarmé, Emily
Dickinson, C. S. Lewis ja Jacques Roubaud. Nämä kaikki ovat kokeneet surun
omakohtaisesti ja löytäneet sanat sen kuvaamiseen. Niistä on apua, kun oma kyky
katoaa. Erilaiset fontit erottavat toisistaan erilaiset mietteet,
tekstikatkelmat ja määritelmät.
USEIN EN POISTU ASUNNOSTA KOKONAISEEN PÄIVÄÄN NÄEN
AURINGON NOUSEVAN NÄEN SEN LASKEVAN ISTUN PIMEÄSSÄ EN LUE EN KIRJOITA EN
KUUNTELE MUSIIKKIA AJATTELEN HALVEKSIEN IHMISIÄ JOTKA KIRJOITTAVAT KUOLEMASTA
Aidtin pieni kirja on syvästi vaikuttava kirja suuresta
surusta. On vahvoja tunteita: ulvotaan tuskasta, heittäydytään kiljuen
lattialle, raivotaan koko maailmalle, mykistytään. Toisaalta teksti on kiehtovan
kaunista ja kuulasta. Yksityiskohdat osuvat suoraan sydämeen: äiti suutelemassa
lapsensa kylmenevää kättä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti