Kustantaja: Sitruuna 2022
Alkuteos: American Dirt
Suomennos: Elina Salonen
Jeanine Cumminsin teos Amerikan maa herätti
ilmestyessään kysymyksiä lähinnä siitä, voiko ja saako yhdysvaltalainen
kirjailija käsitellä meksikolaiseen yhteiskuntaan ja Latinalaisen Amerikan
siirtolaisiin liittyviä asioita. Onko hän ominut toisten tarinoita? Onko hän
hyötynyt kaupallisesti toisten hädästä? Loppusanoissa kirjailija kertoo itsekin
epäilleensä pätevyyttään tämän tarinan kertomiseen, mutta rohkaistuneensa
hänelle lausutuista sanoista: Näiden tarinoiden kertomiseen tarvitaan kaikki
mahdolliset äänet.
Kirja alkaa Meksikon Acapulcossa tapahtuneesta verilöylystä:
syntymäpäivien viettoon kokoontuneen suvun jäsenistä ammutaan kaikki pihalla juhlineet
kuusitoista henkeä. Ainoastaan sattumoisin sisälle tulleet kahdeksanvuotias
Luca ja hänen äitinsä Lydia onnistuvat piileskelemään teloittajilta. Syy
hirmutyöhön on Lydian aviomiehen lehdessä julkaisema artikkeli kaupunkia
hallitsevan huumekartellin johtajasta La Lechuzasta eli ”Pöllöstä”, jonka Lydia
on tuntenut kirjakauppansa asiakkaana Javierina, runoja kirjoittavana herrasmiehenä.
Poliisit saapuvat paikalle, mutta heidän läsnäolonsa on
lähinnä muodollinen: moni on huumekartellin lahjoma eikä edes yritä selvittää
tapausta. Lydia ymmärtää olevansa poikansa kanssa edelleen vaarassa, joten
ainoa mahdollisuus on lähteä pakoon ja kohti pohjoista, el nortea.
Mukaan otetaan vain rahaa, ruokaa ja tarvikkeita – Lydialle äitinsä
kullanväriset tennarit ja Lucalle isänsä punainen Yankees-lippalakki, jossa
vielä viipyy isän tuoksu.
Hänen sydämessään kamppailee halu muistaa ja tarve
unohtaa. Seuraavina kuukausina Luca tulee toivomaan, että olisi surrut näinä
varhaisina päivinä perinpohjaisemmin, antanut tuskan raadella itseään enemmän.
Unohdukseen antautuminen tulee tuntumaan petokselta.
Pelko ja huoli ohjaavat Lydian toimintaa, murheelle ei voi
nyt antaa sijaa. Kohti pohjoista menevistä kulkuneuvoista valikoituu käyttökelpoisimmaksi
juna – eikä suinkaan mukava matkustajavaunu, vaan tavarajunan La Bestian katto,
jonne kiipeäminen vauhdissa voi pienenkin erehdyksen sattuessa osoittautua kohtalokkaaksi.
Muitakin vaaroja matkalla on: huumekartellien kätyreitä, raiskaajia, sieppaajia,
suojelurahan vaatijoita. Lydiasta ja Lucasta on tullut siirtolaisia.
He näyttävät samalta kuin muutkin matkustajat, vaikka se
tuntuu Lydiasta mielettömältä. Näillä ei ole aavistustakaan, millaisia
hirveyksiä he ovat vastikään kokeneet, vaikka Lydiasta tuntuu kuin hänen päänsä
päällä välkkyisi neonvalomainos. Hänen sisällään sykkivä huuto pyrkii
ulkomaailmaan kuin elävä olento.
Meksikon ja Yhdysvaltain rajalle päässeillä siirtolaisilla on
vielä yksi koettelemus edessään, sillä heidän
pitää ylittää kameroiden ja partioiden valvoma rajavyöhyke jalkaisin. Turvallisesti
se onnistuu vain palkkaamalla luotettava ja alueen hyvin tunteva opas eli
kojootti, mutta autiomaassa luontokin koettelee: päivällä polttava kuumuus,
yöllä kylmyys, rankkasateet, tulvat… Perillä Yhdysvalloissakaan paperiton ei
ole täysin turvassa, sillä maassa vuosikausia eläneitä voidaan yhtäkkiä
karkottaa ja vanhempia erottaa Yhdysvalloissa syntyneistä lapsistaan.
… Ihmisparat ovat joutuneet hylkäämään kotinsa,
kulttuurinsa, perheensä ja jopa kielensä ja antautumaan suunnattomaan vaaraan,
vaarantamaan henkensä, vain päästäkseen johonkin kaukaiseen unelmien maahan,
joka ei edes halua heitä luokseen.
Kirjassa vuorottelevat Lydian ja Lucan näkökulmat.
Turvallisissa oloissa eläessään Lydia kuunteli siirtolaisia koskevia uutisia
säälien, mutta matkalla el norteen hän on valmis poikansa turvallisuuden
vaarantuessa uhraamaan kaikki muut. Luca sen sijaan nousee urheasti
puolustamaan vaikeuksiin joutuneita ystäviään, koska hänen oikeudentajunsa
vaatii niin.
Vauhdikas ja jännittävä Amerikan maa pitää lukijan tiukasti
otteessaan. Suomesta katsoen ei voi päätellä, miten oikeita kirjailijan
kuvaukset ja tulkinnat ovat, mutta vakuuttavilta ne kyllä vaikuttavat. Inhimillisen
kärsimyksen määrän ymmärtää, kun kirjassa yhä uusia yksilöitä astuu esiin omine
tarinoineen. Nuo äänet ansaitsevat tulla kuulluiksi!
TANBIÉN DE ESTE LADO HAY SUEÑOS. Tälläkin puolella on
unelmia.
Minusta on pöyristyttävää, että nykyään yritetään rajata sitä, kuka saa kirjoittaa mitäkin. Kaikkien pitää saada kirjoittaa kaikesta.
VastaaPoistaOlet ihan oikeassa - sananvapaus kuuluu kaikille! Kuinka paljon klassikoita olisi jäänyt julkaisematta, jos omakohtaisuus olisi ollut tärkein kriteeri?
Poista