22.8.2011

JONASSON, JONAS: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi

Jonas Jonasson (s. 1961) on entinen journalisti ja mediayrittäjä. Hänen esikoisteoksensa Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi oli vuonna 2010 Ruotsin myydyin romaani ja siitä on tulossa sekä elokuva että tv-sarja.

Kirjan päähenkilö on Allan Karlsson, joka karkaa vanhainkodin ikkunasta juuri ennen satavuotiskahvejaan. Sisätossut jäävät jalkaan, mutta lompakko on sentään povitaskussa. Kiireessä ei ole varaa valikoida, vaan asemalta ensimmäisenä lähtevä bussi kelpaa ja määränpääksi puolestaan kelpaa se, mihin pääsee 50 kruunulla. Näin Allan katoaa – mukanaan rikollisliigalle kuuluva matkalaukku, joka sisältää viidenkymmenen miljoonan kruunun edestä seteleitä. Pian Allania jäljittävät sekä poliisit että rikolliset, mutta vetreä satavuotias pysyy aina askeleen edellä osittain rahojensa, osittain uusien ystäviensä ja osittain onnekkaiden sattumusten avulla. Ruumiita valitettavasti syntyy (yhden saa aikaan norsu).

Kirjassa kuljetaan vuorotellen kahdessa aikatasossa. On nykyhetken huikea pakomatka ja on yhtä huikea menneisyys. Allan Karlsson on kouluja käymätön mies, jolla kuitenkin on erikoinen tuntuma räjähteisiin ja melkoinen kielipää (hän oppii kiinan kielen kahdessa kuukaudessa). Nämä ominaisuudet ovat avuksi vaikkapa Espanjan sisällissodassa, vaelluksella Himalajan yli tai siperialaisella vankileirillä. Seikkailujen välissä Allan käy aterioimassa niin Francon, Stalinin, Maon ja Kim Il Sungin kuin myös muutaman Yhdysvaltain presidentin kanssa ja selviytyy joistakin kiperistä tilanteista luomiensa suhteiden avulla. Allan on kuin kissa ja putoaa aina jaloilleen. Ehkä asiassa auttavat myös järkkymätön rauhallisuus ja tietynlainen fatalismi.

Humoristisuudessaan Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi tuo eittämättä mieleen Arto Paasilinnan (joka myös mainitaan tekstissä). Toisaalta Allan Karlsson muistuttaa Forrest Gumpia siinä suhteessa, että osuu aina olemaan siellä, missä tapahtuu. Kenties muistumia on myös Sara Gruenin romaanista Vettä elefanteille. Jonasson kirjoittaa vauhdikkaasti ja hauskasti ja hänen mielikuvituksensa on huima. Kaikessa absurdissa mylläkässä on kenties myös asiaa. Kohdistuuko jokin piikki sosiaalihuoltoon ja oikeuslaitokseen päin?

1 kommentti:

  1. Minä haluaisin lukea tämän jossain vaiheessa. Kiitos vinkistä:)

    VastaaPoista