LIPASTI, ROOPE: Halkaisukirvesmies : elämä ja vähäisemmät teot

Kustantaja: Atena 2014

Kirjailija, toimittaja, pakinoitsija ja kolumnisti Roope Lipasti (s. 1970) on julkaissut viisi lastenromaania ja kolme aikuisten romaania. Nyt häneltä on ilmestynyt kokoelma omaelämäkerrallisia tekstejä nimellä Halkaisukirvesmies : elämä ja vähäisemmät teot. Osa kirjan tarinoista on ilmestynyt aiemmin lehdissä, muun muassa Kotivinkissä, Turun Sanomissa, Expressissä ja Lapsemme-lehdessä, mutta niidenkin kohdalla kirves on viuhunut ja muotoillut tekstejä uuteen uskoon.

Halkaisukirvesmies on jaettu osiin viikonpäivien mukaan. Lipastille jokaisella päivällä on oma värinsä ja oma tunnelmansa, jotka saattavat herättää hieman yllättäviäkin ajatuksia. Kuinka monen muun mielestä maanantai on punainen ja toivoa täynnä (John Steinbeck ilmeisesti ainakin erehtyi)? Sunnuntai puolestaan on Lipastin näkökulmasta tummanharmaa:

Sunnuntai on välitila, eräänlainen aikomusten aamuyö. Siinä ei ole vapaapäivän hauskuutta, mutta ei arjen uutteruuttakaan. Sunnuntai on viikonpäivien vanhus.

Oma perhe tarjoaa pakinoitsijalle loputtomasti aineistoa, onhan lapsiakin neljä kappaletta. Jokainen lapsi on oma persoonansa, mutta yritteliäisyyttä, luovuutta ja sanallista lahjakkuutta näyttää löytyvän jokaiselta. Osa luottaa vielä lujasti vanhempiensa kykyyn ratkaista ongelmia, mutta osa on jo lähestymässä teini-ikää ja itsenäistymistä. Talon ainoa todellinen aikuinen tuntuu olevan järkähtämättömän tyyni vaimo, jolla on kaikki langat vahvasti käsissään. Kirjailija itse ahertaa tuottamalla tekstiä (jollei ole päivätorkuilla) ja remontoimalla vanhaa omakotitaloa. Tosin amatöörinikkaroijalla on suoraan mennyt vain ränni ja se ainoa pitävästi kiinnitetty lauta jouduttiin irrottamaan vesivaurion vuoksi. Mutta toiveikkuus ja usko eivät katoa! Koti on paras paikka ja tarjoaa yhtä paljon elämyksiä ja seikkailuja kuin maailman kaukaisimmat kolkat.

Junttius kasvattaa lapsista myös luonnonläheisempiä kuin kaupunkilaisista verrokeistaan. Vaikka voihan se johtua myös siitä, että nuorimmat ovat ainakin aikuisiin verrattuna noin metrin lähempänä luontoa. Neljävuotiaalla on lähtökohtaisesti paremmat mahdollisuudet kuin vanhemmillaan tutkia erilaisia ötököitä, kasveja, muovipusseja, traktorinrenkaita ja muuta kivaa, mitä maasta kasvaa. Ei tarvitse kuin vähän kumartua ja nenä on jo maassa kiinni. 

Lipastin kirjaa lukee hymy suupielessä. Huumori on ihan omanlaistaan, hiukan liioittelevaa ja hiukan vinoa, mutta samalla laajakatseista, ymmärtäväistä ja lempeää. Jotain opettavaistakin saattaa jutuista löytyä, mutta mitään ei tyrkytetä. Esimerkiksi listaus siitä, mitkä pienet asiat herättävät harmia:

  Kun kengässä on kivi, mutta ei jaksa ottaa sitä pois, vaikka se on ollut siellä jo päiväkausia… Kun kivi kengässä on henkistä sorttia.

  Kun ei ymmärrä iloita asioista, joista olisi syytä iloita. Kun iloitsee asioista, joista riemuitseminen ei olisi niin väliksi, kuten muiden epäonnistumisesta.