Kustantaja: Otava 2015
MITÄ MÄÄ TIÄRÄN
LÄHTEMISEST?
Kun ammattinimekkeenä on ”sanamaija”, on kaikkea olemista, tulemista ja
lähtemistä vastustavan Heli Laaksosen lähdettävä runokiertueelle ympäri Suomea
ja hieman Suomenmaan ulkopuolellekin. Auto nimeltä Vappu vie perille, vaikkei
kuskin tai kyytiläisten kartanlukutaito olisikaan kaikkein parhaimmasta päästä
eikä navigaattori käytössä ihan periaatteellisista syistä. Kaikenlaisia
kommelluksia voi esiintyessä sattua, mutta viihdyttämäänhän sitä on tultu! Pääasia
on, että yleisö nauttii, liikuttuu ja riemastuu. Ja jopa miehet nauravat!
Monenlaisissa paikoissa tulee käytyä, erikoisimpana varmaan Hämeenlinnan
vankila. Samanlaisia ovat kuulijat sielläkin, mutta esiintyjä itse murhettuu
heidän puolestaan.
Jos vankilan haju
saatais purkki ja joku ex-vanki lähtis purkin kanssa kiärtämä Suamen kouluis,
vois monelt haihtu luulo alamailman hohrokkuurest yhrel nuuhkauksel. Haju ei
tyrmä, see vihja. Sommelieri vois erotta siit tunkka, suru, kainalohike,
kotoikävä ja kylmi kivi.
On Laaksosella muitakin murhetuksen hetkiä. On paniikkia ennen esitystä
ja painajaisunia aina silloin tällöin. On huolta kuntaliitosten aiheuttamasta
kotiseuturakkauden ja paikallistuntemuksen katoamisesta. Ja murteiden.
Misä enne luk
Elimäki, Valkeala, Sippola, Kuusankoski, luke nyy Kouvola, Kouvola, Kouvola,
Kouvola.
MITÄ MÄÄ TIÄRÄN
KELTUAISEST?
No, ainakin sen, että tämä on Fölikirjan viimeinen luku. Sitä ennen on
käsitelty niin sielua kuin syömistä, niin rekkoja kuin runoautoja, niin
räntäsadetta kuin auringonlaskua. Kirjan keskellä on kartta, jonka perusteella
perille löytäminen kyllä saattaa olla oikeasti kyseenalaista. Turku on
siirtynyt itärajan tuntumaan (Monacon eteläpuolelle) ja Helsinki Suomen
vyötärön paikkeille lähelle Frankfurtia. Tuleepa tässä kirjassa tunnetuksi
sekin, että Heli Laaksonen osaa kirjoittamisen lisäksi myös piirtää.
Lähtisiks föli? -kokoelma rakentuu
lyhyistä luvuista, joiden otsikko alkaa sanoilla MITÄ MÄÄ TIÄRÄN ja jatkuu jollakin
paikannimellä tai asialla. Laaksonen kertoo sitten niistä kaiken, minkä tietää
ja hyvin avomielisesti kertookin. Sanamaija hallitsee värikkään ja eloisan
kielenkäytön, lauseet lentävät ja lounaissuomalainen murre hykerryttää.
Hauskuuteen liitetty ripaus vakavuutta rikastuttaa kirjan antia.
Et sorsan sinine
siipsulk on taivaankappala. Et elämä on kallis ja harvinaine ko ponin päiv
kaurapellos. Et o runo arvost, ko miältiätty sano ruakpöyräs, et ei mul köyhäl
miähel ol vara viärä sunt ulos syämä, mut mää olen kuarinu sul peruna.
PS. Heli Laaksosen sanoin: Kiitos ja syrämekuva teil kaikil, ketkä
kirjoi luvette!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti