Kustantaja: Siltala 2015
Alkuteos: Purity
Suomennos: Raimo Salminen

Kirjan nimi Purity on monitulkintainen. Pip-neiti on
oikeasti nimeltään Purity (mitähän äiti on oikein ajatellut?), mutta tottunut
jo lapsesta helpompaan Pip-versioon. Se puolestaan tuo mieleen Dickensin
teoksen Suuria odotuksia, jossa
sankari uskoo saaneensa rahat opiskeluun äveriäältä ikäneidolta, mutta saakin
ne tosiasiassa rangaistusvangilta. Rahat eivät siis ole puhtaat. Franzenin
kirjassa kaikki yrittävät olla puhtaita, pestä pois hairahduksiaan tai ainakin
vaikuttaa puhtailta muiden silmissä. Anabel ei halua liikemiesisänsä rahoja,
koska ne ovat hänen mielestään verisiä. Annagret työskentelee
hyväntekeväisyysyhdistyksissä hyvittääkseen nuoruutensa tapahtumia. Andreas
kaivelee esiin muiden syntejä voidakseen peittää omansa.
Yksi Franzenin kantavista teemoista on velvollisuudentunne
ja velvollisuuden täyttämisen vaikeus. Toisten asettamat odotukset voivat olla
joskus kohtuuttoman suuret, mutta ihminen voi itsekin vaatia itseltään liian
paljon. Kaiken aikaa myös menneisyyden painolasti mutkistaa tilannetta. Siksi
kertomus liikkuu ajassa edestakaisin, koska vain siten pystytään paljastamaan
vähän kerrassaan syyt henkilöiden käyttäytymiseen ja myös heidän välillään
risteävät yllättävätkin yhteydet.
Ajankohtaisuuttakin Purity-romaanissa
on, sillä Franzen pohdiskelee tiedonkulkua ja tiedottajien moraalia. Onko
lehtien pengottava skandaaleja menestyäkseen kilpailussa? Miten suhtautua
internetin paljastuksiin?
Uudessa Järjestelmässä
oli iso joukko mahdollisia snowdoneita, työntekijöitä joilla oli pääsy
algoritmeihin joiden avulla Facebook teki rahaa käyttäjien yksityisyydellä ja
Twitter muokkasi omaehtoisiksi kuviteltuja meemejä. Älykkäät ihmiset kuitenkin
pelkäsivät todellisuudessa paljon enemmän Uutta Järjestelmää kuin sitä, mitä
järjestelmä oli saanut vähemmän älykkäät ihmiset pelkäämään: NSA:ta, CIA:ta –
kaikkihan oli kuin suoraan totalitarismin taktiikkakirjasta: kiistä omat
sortomenetelmäsi väittämällä vihollisesi käyttävän niitä ja tarjoavasi ainoana
suojan niitä vastaa – ja useimmat mahdollisista snowdoneista pitivät suunsa
kiinni.
Purity-romaani on
jotenkin hämmentävä. Juoni on varsin viihteellinen monimutkaisine
ihmissuhdekoukeroineen ja sattumuksineen, mutta toisaalta tarina etenee
verkkaisesti ja paikoin lähes saarnaavasti. Kerronta on pelkistetyn eleetöntä,
kunnes Franzen läväyttää ilkeän osuvia luonnehdintoja henkilöistään, joista jokaisen uuden yksityiskohdan myötä kasvaa entistä inhimillisempiä ja todempia. Kaiken
kaikkiaan kyllä lukemisen arvoinen teos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti