28.5.2018

ST AUBYN, EDWARD: Loistava menneisyys : Patrick Melrosen tarina I-III


Kustantaja: Otava 2018
Alkuteokset: Never Mind, Bad News ja Some Hope
Suomennos: Markku Päkkilä

Yläluokkaisesta perheestä lähtöisin oleva brittikirjailija Edward St Aubyn (s. 1960) oli lapsena kaltoin kohdeltu ja nuorena pahasti huumeriippuvainen. Kaksikymmentäviisivuotiaana St Aubyn turvautui psykoterapiaan, minkä seurauksena hänestä tuli ammattikirjailija. Nykyisin hän asuu kahden lapsensa kanssa Lontoossa.

St Aubynin viisiosainen Patrick Melrose -romaanisarja (1922-2012) perustuu paljolti kirjailijan omiin kokemuksiin. Suomeksi sarjan kolme ensimmäistä osaa on nyt julkaistu yksissä kansissa nimellä Loistava menneisyys ja loput kaksi osaa ilmestyvät syksyllä 2018 yhtenä teoksena nimellä Toivoa sopii. Romaanien pohjalta on tehty tv-sarja, jossa nimiosaa näyttelee loistava Benedict Cumberbatch.

Loistava menneisyys -teoksen ensimmäinen osa (tai oikeammin romaanisarjan ensimmäinen kirja) on nimeltään Mitäs pienistä. Se kertoo kesäisestä päivästä viisivuotiaan Patrickin elämässä Etelä-Ranskassa. Isän tausta takaa perheelle sijan yläluokkaisissa piireissä ja amerikkalaisen äidin ansiosta sillä on varaa ylelliseen elämään. Ulkokuori on siis loistava, mutta sisus mätä.

Isä, David, on alkoholisti ja sadisti, joka jostain syystä katsoo olevansa kaikkien muiden yläpuolella ja siksi oikeutettu muiden loukkaamiseen ja manipulointiin. Vaimonsa Eleanorin David on onnistunut muuttamaan alkoholi- ja pillerihumalassa hortoilevaksi nukeksi, joka ei jaksa enää välittää edes pienestä pojastaan. Tuona kesäisenä päivänä David löytää Patrickista uuden uhrin ja uuden tavan lievittää sisimmässään kiehuvaa kiukkua. Patrickin elämän se vinouttaa vuosikausiksi.

"Minusta kasvatuksen tulee olla luonteeltaan sellaista", David sanoi, "että aikanaan lapsi voi todeta: jos minä selvisin siitä, selviän mistä tahansa."

Kirjan toisen osan nimi on Ikävä juttu. Onko Davidin kuolema tuo ikävä juttu? Patrick, nyt jo 22-vuotias, joutuu lentämään New Yorkiin hakeakseen sieltä isänsä tuhkat. Korskea isä on viimeiset vuotensa elänyt köyhyydessä ja vakavasti sairaana, menettänyt kuuluisan ilkeytensäkin. Patrickin vihaa se ei ole liennyttänyt.

Nyt se vihdoin koitti, suuri hetki: hänen päävihollisensa ruumis, hänen luojansa jäännökset, hänen kuolleen isänsä tomumaja; kaiken sanomatta jääneen ja sanomattomaksi tarkoitetun raskas taakka; paine sanoa se kaikki nyt kun ketään ei ollut kuulemassa…

Patrick itse ei ole enää aikoihin selvää päivää nähnyt. Ääniä mellastaa pään sisällä ja ulkopuolinen maailma vääristyy kummalliseksi. Olo tuntuu tyhjältä. Patrick tiedostaa kyllä vaarat, mutta kyseessä onkin flirttailu kuoleman kanssa.

Paitsi että kuolema huokui uhmakasta dekadenssiaan tässä loputtomassa nuoruuden varieteessa, paitsi että se viekoitteli tutuilla väkivallan ja itsetuhon mielikuvilla, siitä oli lisäksi tullut jossain määrin hyvätapainen, vähän niin kuin työpaikka perheyrityksessä. Sillä oli totisesti tarjottavanaan kaikki mahdolliset edut.

Kolmannessa osassa Toivon mukaan Patrick on kolmekymppinen. Omaisuus on huvennut huumeisiin ja vieroitushoitoihin, mutta Patrick on lopultakin kuivilla. Taistelu himoa vastaan on kuitenkin jatkuvaa ja olo usein alakuloinen ja uupunut. Auttaisiko, jos päättäisi vihdoinkin lakata vihaamasta isää? Hämmentävä ajatus: maailma saattaa oikeasti olla olemassa!

Vasta kun hän saisi vihansa ja tukahdutetun rakkautensa jonkinlaiseen tasapainoon, kun hän ei enää suhtautuisi isään jojo säälien tai kauhuissaan vaan näkisi tämän ihmisenä, joka ei ollut ollut kovin hyvin sinut persoonallisuutensa kanssa; vasta kun hän oppisi sietämään sitä ristiriitaa, ettei voisi ikinä antaa anteeksi isän rikoksia mutta antautuisi silti kosketuksiin sekä rikosten taustalla olevan epätoivon että niiden aikaansaaman toivottomuuden kanssa, vasta sitten hän kenties vapautuisi elämään uutta elämää, sen sijaan että pelkästään oli elossa. Kukaties hän oppisi jopa nauttimaan elämästään.

Romaanisarjassa on kyse Patrickin elämästä ja kehityksestä, mutta näkökulma ei suinkaan ole aina hänen itsensä. Toisinaan Patrick on vain varjo taustalla ja etualalle nousevat henkilöt, joiden välityksellä nähdään millaisessa maailmassa Patrick elää ja mitkä tavat ja asenteet häntä muokkaavat.

Sarja on melko häijy kuvaus brittiläisen yläluokan elämästä. Snobismi elää yhä rappiosta huolimatta. Elostelijat, erikoisuuden tavoittelijat ja vetelykset katsovat voivansa halveksia kaikkia ulkopuolisia ja pilkata armotta niitä, jotka haksahtavat kirjoittamattomissa (mutta kaikkien yläluokkaan kuuluvien tietämissä) säännöissä. Ironialta ei säästy kuningasperhekään. Eikä Patrick itse, jonka ylimielistä asennetta tavallista kadunmiestä kohtaan ei yhteinen huumekeikkakaan lievitä – eli onko hän juuri isäänsä parempi?

St Aubynin romaanisarjan herättämät tunteet ovat sekavat. Toisaalta siinä on kuivaa brittihuumoria ja lähes absurdeja kuvauksia esimerkiksi hautaustoimistosta tai kartanon juhlista. Toisaalta kirja kuvaa pahuutta, petollisuutta ja rappiota liiankin kouriintuntuvasti. Kahdenlaisia tunteita herättää myös päähenkilö Patrick. Toisaalta säälii ja ymmärtää lasta, joka menettää viattomuutensa ja turvallisuudentunteensa kaikkein lähimpien ihmisten vastuuttomuuden vuoksi. Toisaalta ärtyy päihteiden kanssa sekoilevaan nuoreen mieheen, joka ei välitä sen enempää lähimmäisistään kuin itsestäänkään. St Aubyn osaa sukeltaa ihmissielun syövereihin ja kuvata sieltä löytämäänsä muutamalla osuvalla sanalla ja lauseella. Tyyli on lennokasta; kaunista ja rujoa.

Jatkoa jää odottamaan kiinnostuneena. Olisiko Patrickilla loistavan menneisyyden lisäksi vielä loistava tulevaisuuskin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti