Kustantaja: Tammi 2020
Alkuteos: Afuta Daku (2004)
Suomennos: Antti Valkama
Pimeän jälkeen -teoksessa eletään erään yön hetkiä
puoliyöstä aamunkoittoon. Tapaamamme ihmisiä vuorokaudet läpeensä palvelevissa ravintoloissa,
kahviloissa ja hotelleissa, joissa he kohtaavat hetkeksi ja eroavat taas.
Pimeän tunteina mitä tahansa voi tapahtua ja todellisuus nyrjähtää pois
paikaltaan.
Öisin aika virtaa öistä uomaansa… Turha sitä vastaan on
pyristellä.
Yhdeksäntoistavuotias Mari istuu ravintolassa, lukee kirjaa,
juo kahvia ja tupakoi. Häntä pelkää paluuta kotiin ja isosiskonsa Asai Erin
luo, sillä Eri on lyhyitä valveillaolon hetkiä lukuun ottamatta ollut syvässä
unitilassa jo kaksi kuukautta. Syytä tai parannuskeinoa ei ole keksitty.
Aamuyön tuntien aikana Marin tapaamista henkilöistä
vetopasuunan soittaja Takahashi saattaa osoittautua tulevaisuudessa hyvinkin
merkitykselliseksi. Mielenkiintoisia ovat Marin mielestä myös erään
tuntihotellin työntekijät, joiden kanssa hän ryhtyy ratkaisemaan asiakkaansa
mukiloiman ja ryöstämän nuoren kiinalaisnaisen tapausta.
Samaan aikaan itseään pronominilla ”me” kutsuva taho
tarkkailee nukkuvaa Eriä kuin kameran linssin läpi. Huoneen seinällä olevasta
televisiosta naista katselee naamioitunut hahmo. Ja hups! yhtäkkiä Eri onkin televisiossa
olevassa huoneessa, valveilla, pääsemättä pois!
Ehkäpä sitä maailmoja erottavaa muuria ei ole oikeasti
olemassa. Ja vaikka olisikin, niin se saattaa olla hutaisten kyhätty,
pahvinohut tekele. Sellainen, johon ei tarvitse kuin vähän nojautua niin heti
rysähtää läpi ja putoaa toiselle puolelle. Tai ehkä jopa niin, että se toinen
puoli on jo livahtanut itse kunkin sisään ja väijyy siellä, emmekä me vain ole
huomanneet.
Lukijalle on jo paljastettu, kuka kiinalaisen ilotytön
mukiloija on. Nyt vaikuttaa siltä, että Eri on nimenomaan hänen työhuoneessaan.
Vaihtoivatko huoneet paikkaa vai liukuivatko ne toisiinsa? Ovatko ne ihan eri
todellisuuksissa toisiinsa nähden? Mystistä ja vaikeasti miellettävää, kuten sekin,
että ihmisen peilikuva jää vielä hetkeksi peiliin ihmisen itsensä jo
poistuttua. Putoaako ihminen yön tunteina johonkin pimeään aukkoon?
Kaikki on loppujen lopuksi tapahtunut kaukana otteen
ulottumattomissa, jonkin syvän halkeaman pohjalla. Sydänyön ja aamunkoiton
välisenä aikana sen paikan sysimusta sisäänkäynti avautuu jossakin. Paikan,
jossa kaikki meidän perustotuutemme menettävät tehonsa. Eikä kukaan osaa
ennakoida, missä ja milloin tuo syvyys nielaisee jonkun, tai missä ja milloin
sylkäisee ulos.
Kirjassa on jotain pelottavaa, vaikka mystisten tapahtumien
rinnalla eletään ihan normaalia elämää. Mukiloijaksi paljastunut mieskin työskentelee
kaikessa rauhassa tietokoneellaan, keskustelee puhelimessa vaimonsa kanssa
arkipäiväisistä asioista ja joogaa klassisen musiikin soidessa. On helpottavaa,
kun aamu alkaa sarastaa ja elämä palaa normaaliin uomaansa.
Pimeän jälkeen on ohuempi kuin Murakamin teokset
yleensä, mutta kyllä siitäkin löytyvät kirjailijalle ominaiset teemat:
yksinäisyys ja pyrkimys toisen ihmisen luo, kohtalonomaisuus ja selittämättömyys,
muistojen ja muistamisen merkitys, musiikki klassisesta iskelmään. Ei ehkä
mieleenpainuvinta Murakamia, mutta silti lukemisen arvoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti