Kustantaja: Otava 2021
Alkuteos: The Push
Suomennos: Oona Nyström
Lapsi rakas -romaanin ”minä” eli kertoja on
Blythe-niminen nainen ja ”sinä” puolestaan hänen aviopuolisonsa Fox, jolle
kertomus on suunnattu. Kursiivilla kirjoitetut luvut valottavat Blythen
taustaa. Näkökulmat vaihtuvat vilkkaasti ja lukeminen etenee joutuisasti, sillä
luvut ovat lyhyitä. Kirjassa on jännitystä ja häivähdys kauhuakin, mutta
mitenkään sietämättömän jännittävä se ei ole.
Blythellä on sukurasitteita. Sekä hänen isoäitinsä Etta että
äitinsä Cecilia ovat olleet ympäristön määritelmän mukaan ”hermoheikkoja”,
tehneet kiukunpuuskissa lapsilleen pahaa ja lopulta hylänneet nämä. Kuinka
Blythestä siis saattaisi tulla hyvä äiti? Aviopuolisonsa vuoksi hän kuitenkin
yrittää.
En enää nähnyt itseäni äitini tyttärenä. Näin itseni
sinun vaimonasi. Olin teeskennellyt vuosikausia sopivani sinulle täydellisesti.
Halusin pitää sinut tyytyväisenä. Halusin olla kuka tahansa muu kuin oma
äitini. Joten minäkin halusin lapsen.
Tytär, Violet, osoittaa pienestä pitäen, ettei voi sietää
äitiään. Blythen kosketus saa pienokaisen hillittömän raivon valtaan ja iän
lisääntyessä lapsen ilkeys tuntuu vain kasvavan ja olevan yhä
tarkoituksenmukaisempaa. Fox-isä kuittaa Blythen puheet väsymyksen
aiheuttamiksi väärinkäsityksiksi, mutta tyttö kohteleekin isäänsä aina
mallikelpoisesti ja palvovasti.
… hän sulautui ihoosi ja näytti siltä kuin olisi halunnut
jäädä siihen, osaksi sinua. Minun lämpöni ja tuoksuni eivät tuntuneet
merkitsevän hänelle mitään. Ihmiset puhuvat siitä, miten lapsi tunnistaa äidin
sydämen sykkeen ja kohdussa kuulemansa tutut äänet, mutta minä tunnuin olevan
hänelle kuin vieras manner.
Tilanne on aivan toinen, kun perheen toinen lapsi,
Sam-poika, syntyy. Blythe antautuu nyt äitiydelle täysillä, omii pojan
itselleen ja sulkee kuplan ulkopuolelle niin miehensä kuin tyttärensä. Violet vaikuttaa ensin kiinnostuneelta
pikkuveljestään, mutta rupeaa sitten taas etääntymään. Selvästikin isä
riittäisi hänen perheekseen. Muiden ihmisten ollessa paikalla hän kuitenkin
osaa taidokkaasti esittää suloista ja huolehtivaista isosiskoa.
Hänen halveksuntansa oli muuttunut uuvuttavista
raivokohtauksista, jotka olivat aiemmin saaneet minut itkemään, harkitun
laskelmoivaksi kylmyydeksi. Se, miten tyynesti ja päättäväisesti hän jätti
minut huomiotta oli jotain, mihin melkein seitsemänvuotiaan ei olisi uskonut
kykenevän. Hyiset katseet. Pohjaton halveksunta. Passiivinen vastarinta
kaikkeen, mitä pyysin häntä tekemään…
Kirjan mittaan lukijan mielessä vaihtelevat kysymykset. Onko
Violet oikeasti jo pienestä pitäen kykenevä suunnitelmalliseen pahuuteen ja
vahingontekoon? Vai onko niin, että Violet aistii äitinsä epäluulot ja
torjuvuuden ja peittää haavoittuvaisuutensa kylmyydellä? Onko hän vain
surullinen ja yksinäinen tyttöressu, jota tulisi sääliä? Onko Blythe itse tasapainoton
ja arvaamaton nainen, jonka puheisiin ei kannata luottaa? Lopullista vastausta
kysymyksiin joutuu odottamaan kirjan viimeiseen lauseeseen saakka.
Kanadalainen Ashley Audrain (s. 1982) on työskennellyt
tiedotuspäällikkönä Penguin Books -yhtiössä. Lapsi rakas on hänen
esikoisteoksensa. Se on luokiteltu jännitysromaaniksi, mutta enemmän se on
kuitenkin kertomus äitiydestä. Joskus äitiys tuottaa onnea ja tyydytystä, mutta
joskus asiat eivät suju yrityksestä huolimatta. Toisaalta kirjassa on myös
lapsen näkökulma, kaipaus saada äidiltä huomiota ja rakkautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti