JÄRVELÄ, JARI: Aino A.

Kustantaja: Tammi 2021

Tumma, kookas nainen, jota Italiassa luultiin venäläiseksi aristokraatiksi. Lahjakas nainen, jonka ansiosta Alvar Aallosta tuli kuuluisa. Nainen, joka jäi vaille ansaitsemaansa arvostusta. Rouva Alvar Aalto. Aino A.

Ai kyllä kannatti saada syöpä ja kuolla, kun sai elää sellaisen miehen rinnalla. Tai jos ei rinnalla niin ainakin samassa talossa, siinä jonka minä suunnittelin… Anteeksi, nyt lipsahti. Talossa jonka Hän suunnitteli. Kaikki minkä minä suunnittelin, oli yhden nukutun yön jälkeen hänen suunnittelemaansa.

Aino Marsio (1894–19949) osoitti melkoista rohkeutta lähtiessään opiskelemaan arkkitehdiksi, sillä ammattia ei 1900-luvun alussa pidetty naiselle ollenkaan sopivana. Professorikin varoitti: miesarkkitehdit tulisivat saamaan useimmat merkittävät suunnittelutyöt, vaikka heidän suunnitelmansa olisivat kuinka epäkäytännöllisiä ja hengettömiä rumiluksia tahansa. Samaa sanoi myöhemmin Suomen ensimmäinen oman toimistonsa perustanut naisarkkitehti Wivi Lönn:

… mitä tahansa naisarkkitehtina teetkin, sinulle annetaan kunniaa vain sisustajana, koristelijana, ornamenttien tekijänä, lautasliinan taittelijana.

Ainon avioliitto Jyväskylään toimistonsa perustaneen Alvar Aallon (1898–1976) kanssa tuskin perustui suureen rakkauteen. Ennemminkin taisi olla kyse yhteisen ammatin luomasta ymmärtämyksestä ja yhteistyön tarjoamista mahdollisuuksista. Alvar ideoi ja Aino piirsi hänen lennokkaat suunnitelmansa ymmärrettävään muotoon. Ainolla olivat etunaan epätavalliset taidot: kokemus puusepän ja muurarin töistä.

Järvelä ei Alvarin maineelle kumartele. Mies on äärettömän huomionhakuinen – aina esiintymässä kuin näyttelijä yleisölleen. Itsetunto on suunnaton. Toisaalta Alvar on kuin lapsi, jonka on aina voitettava kilpailut, joita muut eivät ehkä tiedä olevan käynnissäkään, ja joka siksi kieltäytyy nostamasta Ainoakaan tasavertaiseksi rinnalleen.

Alvarin päässä suunnitelmat sinkoilevat. Aino oppii pian, että vaikeneminen on viisautta toteutuskelvottomien ideoiden kohdalla – tällä tavalla ne unohtuvat Alvarilta nopeasti ja tekevät tilaa uusille suunnitelmille. Syntyneistä raakileista kehittyy sitten Ainon ansiosta uutta suomalaista arkkitehtuuria, kunhan Alvar vain ei pääse tekemään piirustuksiin muutoksia.

Alvar ei ole helppo työtoveri eikä myöskään helppo puoliso. Naissuhteita hänellä riittää, oonhan Alvaillar hurmaamisen lahja. Hurmaamistaidollaan hän onnistuu hankkimaan myös tukijoita, mutta tolkku rahankäytössä puuttuu kokonaan ja vie perheen välillä pahaan ahdinkoon. Kauniita lupauksia mies suoltaa keveästi, mutta unohtaa ne hetkessä.

Alvar on sinitiainen. Kaikille rintahöyheniään pörhistelevä ja ympäriinsä äkeilevä, reviiristään tietoinen. Tiainen, joka matkustaa lastulla soljuvan virtani päällä ja tiitittää jokaisen joenmutkan jälkeen, että tsii-tsii, minä voitin, olen ensimmäinen… Minä ole Aino. Minä olen tuli ja vesi ja maa ja ilma. Ja niiden kaikkien kultainen leikkaus. Ainakin olen kaikkea tuota enemmän kuin herra Tsii-tsii.

Aino on eittämättä luova ja lahjakas ja omaa myös pelisilmää. Yksi Ainon lempi-ideoista on tehdä kodista rajaton eli yhdistää sisätilat suurilla ikkunoilla ja liukuovilla ulkotilaan. Kaarevat muodot ovat toinen hänen kehittelemänsä oivallus: aaltoilevat sisäkatot, aaltoilevat seinät ja kaartuvajalkaiset tuolit. Kaikkea tätä palvotaan yhä Alvar Aallon nerokkuuden tuloksena.

Tätä on arkkitehtuuri. Toisten ideoiden varastamista ja uudelleen keksimistä ominaan. Jos haluaa olla suuri arkkitehti, pitää olla myös suuresti huonomuistinen, jotta voi vakuuttavasti kieltää napanneensa ideansa muilta.

Ilmeisesti Jari Järvelän tympeytyminen Alvar Aaltoa kohtaan on alkanut Jyväskylän yliopiston päärakennuksen käyttökelvottomista vessoista ja johtanut aiheeseen perehtymisen jälkeen lopulta Aino Aallon jäljille. Taustatyön määrä on jälkisanojen perusteella ollut suunnaton, mutta sen tuloksena on syntynyt teos, jossa yhdistyvät hyvä ajankuva ja hykerryttävän satiirinen henkilökuvaus.

Ainon jääminen miehensä varjoon ja vaille tunnustusta tuntuu pahalta. Toisaalta vaikuttaa siltä, ettei Aino tehnyt työtään maineen vuoksi, vaan ihmisläheisen arkkitehtuurin ja käytännöllisten tavaroiden luomiseksi. Järvelälle kiitos siitä, että tämä lahjakas, ahkera ja järkevä nainen pääsee nyt viimeinkin esiin!