SOLLA, GIANNI: Ystävyyden oppimäärä

Kustantaja: Otava 2024

Alkuteos: Il ladro di quaderni (2023)

Suomennos: Helinä Kangas

Ystävyyden oppimäärä -romaanin kertoja on teini-ikäinen Davide, joka asuu Napolista pohjoiseen sijaitsevassa Tora e Piccillin pikkukylässä. Muut nuoret pilkkaavat Davidea, koska hän on syntynyt toinen jalka viallisena ja työskentelee isänsä sikatilalla. Fasismin miehisyyttä ihannoiva isä puolestaan häpeää poikaansa. Poika ei ole päässyt käymään edes kansakoulua, koska luku- ja kirjoitustaidoton isä pitää sitä tarpeettomana.

Davide on kuitenkin tiedonhaluinen ja suorastaan imee sanoja itseensä. Köysitehtailijan tytär Teresa opettaa hänelle salaa aakkosia ja numeroita ja rohkeasti myös puolustaa poikaa kiusaajia vastaan. Tyttö on päässyt näkemään maailmaa kotikylänsä ulkopuolella eikä enää oikein viihdy kylän takapajuisessa, Mussolinin ja kirkon ohjailemassa ilmapiirissä.

Todellinen käänne Daviden elämässä tapahtuu vuonna 1942, kun hallitus määrää joukon juutalaisia peltotöihin Toraan. Kyläläiset suhtautuvat asiaan torjuvasti – onhan heitä opetettu vihaamaan juutalaisia, vaikka he eivät oikeasti tiedä näistä yhtään mitään. Koko kylä on vastaanottamassa juutalaisia kuljettavaa kuorma-autoa, josta ensimmäisenä ulos astuu Nicolas ja häikäisee Daviden.

En ollut eläessäni nähnyt kauniimpaa poikaa. Ajatus tuntui minusta kielletyltä monestakin eri syystä, jotka olivat toinen toistaan raskauttavampia: hän oli poika, ja minä ihastelin hänen ulkonäköään, hän oli juutalainen, jonka fasistit olivat pakkosiirtäneet, ja fasistit tiesivät aina, mikä meille oli hyväksi.

Hienostunut Nicolas herättää Davidessa monenlaisia tunteita: ihailua, uteliaisuutta ja kateutta. Ennen pitkää pojat ystävystyvät. Nicolasin isän opettamana Daviden luku- ja kirjoitustaito kehittyy vauhdilla, hän löytää kirjallisuuden ja alkaa itsekin kirjoitella. Daviden isä rankaisee turhaan poikaansa juutalaisten kanssa vehkeilystä: Davide ei enää pelkää eikä kunnioita isäänsä.

Tietenkin Davide haluaa Nicolasin ja Teresan tutustuvan toisiinsa ja niinpä nämä kolme seikkailevat metsässä ja testaavat rohkeuttaan joella. Asiat etenevät kuitenkin tavalla, joka etäännyttää Daviden ystävistään ja saa hänet pakenemaan kenellekään kertomatta Napoliin. Siellä sinnikkyys ja onnekkuus vievät hänet jo aiemminkin kiinnostaneelle näyttelijän uralle.

Perhettään tai kotikyläänsä Davide ei missään vaiheessa ajattele tietoisesti, mutta kaikki koettu on silti pohjana hänen monologeilleen, jotka naurattavat pinnan alle kätkeytyvästä kivusta tietämättömiä katsojia. Teresaan ja etenkin Nicolasiin liittyvät ajatukset ovat sekavat, mutta lopulta Davide alkaa etsiä entisiä ystäviään. Onko Nicolas enää hengissäkään?

Alkuvuosina yritin säilyttää sen vahvan tunteen, joka oli liittänyt minut Nicolasiin ja Teresaan. He olivat minulle nyt vielä välttämättömämpiä kuin silloin, koska he määrittivät, millainen halusin olla, syyn, miksi olin lähtenyt, ja ainoan syyn, miksi voisin palata. On piikkejä, jotka tekevät kipeää vasta silloin, kun niitä yrittää vetää ulos lihasta. Minun tapauksessani piikillä oli nuo kaksi nimeä.

Ystävyyden oppimäärä on näkökulma Mussolinin aikaan, mutta ennen kaikkea kuvaus ystävyydestä, johon sisältyy monia eri vaiheita ja muotoja. Minäkertoja on Davide, joka kuvailee itseään, läheisiään ja maailmaa ympärillään tarkasti ja asiallisesti. Kieltä eri muodoissaan. Ymmärtämystä eläimiä ja luontoa kohtaan. Mainintoja puiden juurista eri yhteyksissä, myös kirjan kauniissa ja sovinnollisessa loppuhuipentumassa.