Kustantaja: Otava 2024
Alkuteos: Eftermiddag i augusti (2024)
Suomennos käsikirjoituksesta: Jaana Nikula
Ehkä kirjailijalla ei kerta kaikkiaan ole valinnanvaraa,
vaan hänen on kaiken aikaa oltava uskollinen totuudelle ja juuri se – pyrkimys
kuvailla maailmaa sellaisena kuin miltä se hänestä näyttää – ajaa häntä
eteenpäin.
Elokuun varjot -teoksen alkuluvussa ajatuksia omasta työstään selvittelee kirjailija, joka hyvinkin saattaisi olla Philip Teir itse. Hän on matkalla Suomeen ja hautajaisiin, mutta lukija tietää vasta koko kirjan luettuaan, mikä tilanteeseen on johtanut ja keitä tarinaan liittyy. Kirjailija pohtii, millaisen näkökulman monien mahdollisten joukosta kertomukseen valitsisi, ja pohdiskelun tulos selviää nyt.
Ollaan Pietarsaaressa 1990-luvun alkupuolella. Keski-ikää
lähentelevät Mona ja Mick ovat asuneet omakotitalossaan muutaman vuoden ja
järjestävät nyt grilli-illan naapureilleen, vaikka se ei alueella ole
ollut tapana. Mick työskentelee laivalla ja on paljon poissa kotoa, mutta Mona
hoitaa kodin ja lapset, tekee päivätyötä ala-asteen luokanopettajana ja toimii
vapaa-aikanaan vielä kirjallisuuslehden päätoimittajanakin.
Mickin parannellessa krapulaansa Mona syventyy täysillä
juhlien valmisteluun. Pikkutarkasti ja hitaasti valmistuu hänen elämänsä upein kermavaahdolla kuorrutettu mansikkatäytekakku, joka lumoaa yhdeksänvuotiaan
Josefin-tyttären niin, ettei hän malta syödä mitään muuta herkkupalaa
odotellessaan. Ja sitten koirat hotkivat koko komeuden ja
vieraat joutuvat tyytymään kaupasta otettuihin kekseihin!
… hän oli nauttinut tietäessään, ettei ollut nalkuttava
vaimo, joka purnaa heti kun mies pitää hauskaa kavereineen, hän ei ollut niitä,
jotka kitisevät koko ajan, hän oli sitä vastoin moderni nainen joka luki
moderneja feministikirjailijoita ja osasi keskittyä omaan päiväänsä antamatta
muiden pilata sitä, hänellä oli ylpeytensä, oma sisäinen onnensa…Mutta nyt hän
ei saanutkaan olla se nainen, joka on päättänyt nauttia ja myös osoittaa sen,
sitä roolia hänelle ei oltu suotu.
Perheen kaksitoistavuotias poika Robert on ystävystynyt luokkatoverinsa Jacobin kanssa, jonka äiti on jättänyt perheensä ja muuttanut Kööpenhaminaan. Ehkäpä siksi Jacob on rakastunut kauniiseen Monaan ja käyttää eri tekosyitä voidakseen olla tämän lähellä. Jotain tuntee Monakin, mutta onko se pelkkää sääliä? Ainakin Robert alkaa miettiä, olisiko Jacob Monalle parempi poika kuin hän itse.
Minusta tuntuu, että sinä havaitsit perheessämme jotain
mikä minulta jäi huomaamatta. Viihdyit meillä niin hyvin, että ajattelin
joskus, pitäisikö meidän vaihtaa perhettä.
Jossain vaiheessa Jacob muuttaa fammunsa ja paapansa luokse. Robert ihailee Jacobin fammua, joka hänen mielestään on cool. Fammu esimerkiksi taistelee Kosovosta Suomeen paenneen albaaniperheen puolesta ja jopa piilottaa perheen lapset viranomaisilta. Yksi noista lapsista on Besim, Robertin ja Jacobin ikätoveri, joka osaa jo puhaltaa täydellisiä savurenkaita – iso meriitti!
Josefin on kurinalainen opinnoissaan, mutta poikakolmikko keskittyy lähinnä rock-musiikkiin, päihteisiin
ja runkkaamiseen. Heistä kenelläkään ei ole ihannekotia: Jacobin perhe on
hajonnut, Robertin ja Josefinin vanhemmat ovat kykenemättömiä tukemaan lapsiaan, ja Besimin perheelle on jäänyt pakolaisen status. Silti jotkut heistä menestyvät jopa kansainvälisesti, kun
taas joku luopuu leikistä kokonaan.
Elokuun varjot -romaani päättyy Jacobin ja Monan tapaamiseen hautajaisten jälkeen. Ilmassa on haikeutta. Jokin aikakausi on
juuri päättynyt ja varhaisvuosista mieleen rakkaana jäänyt paikka jäämässä taakse.
”Minulla oli varmaan niin kiire
kasvaa aikuiseksi, että kaikki sai silloin valtavan merkityksen. Aikuisena olen
sitten muistellut tätä puutarhaa jonkinlaisena alkupisteenä.”
Mona oli hetken hiljaa ja sanoi sitten: ”Usko minua,
sellaisia paikkoja tulee lisää.”
Teir kuvaa asialliseen sävyyn pienen
kaupungin ilmapiiriä ja ihmisiä: mitä kaikkea näennäisesti
tasaisen arjen keskellä tapahtuukaan! Pienistä yksityiskohdista paljastuu koko
elämään liittyvää symboliikkaa kuten esimerkiksi Monan huolella hoitamaa puutarhaa
varjostavasta kuivuneesta puusta, jota Mick ei saa kaadettua.
Elokuun varjot ei sovi vauhdikkaista tapahtumista ja ilotulitusmaisesta tekstistä pitäville, mutta sen hillityssä tyylissä on oma viehätyksensä. Sitä voi myös verrata toisen pietarsaarelaisen kirjailijan eli Lars Sundin romaaniin Vaasan prinsessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti