HARBACH, CHAD: Pelin henki

Kustantaja: Otava 2013

Alkuteos: The art of fielding

Suomennos: Tero Valkonen

Chad Harbach (s. 1975) kypsytteli yhdeksän vuotta esikoisteostaan Pelin henki. Kirja on herättänyt myönteistä huomiota ympäri maailmaa ja nimetty Yhdysvalloissa yhdeksi vuoden 2011 parhaista teoksista. Ylpeämpi Harbach on kuitenkin ystäviensä kanssa perustamastaan n+1-kirjallisuuslehdestä.

Harbachin teoksessa pelataan baseballia, mutta kirjaa ymmärtääkseen ei tarvitse välttämättä tuntea baseballin sääntöjä tai tekniikkaa. Todellinen sisältö on yleisinhimillinen: aikuiseksi kasvaminen, ystävyys, rakkaus ja kohtalon oikullisuus.

… juuri tämä oli olennainen paradoksi baseballin, jalkapallon tai minkä tahansa urheilulajin ytimessä. Sitä rakasti, koska sitä piti taiteena: erityisen soveliaiden ihmisten harjoittamana näennäisen merkityksettömänä touhuna, joka ei antautunut yrityksille selittää sen arvoa mutta joka tuntui silti kertovan jotain todellista tai jopa olennaista ihmisenä olemisesta.

Pikkukaupunkilainen 17-vuotias Henry pääsee vapaaoppilaaksi collegeen, koska osaa ennakoida pelipallon lentorataa tavalla, jota harva on osannut. Westishin collegen joukkue ei ole koskaan menestynyt eikä usko koskaan menestyvänsäkään, mutta Henryn taianomainen kyky tuo ryhtiä koko joukkueeseen. Edetään mestaruustaistoihin asti. Henry nousee legendojen rinnalle ja ammattilaisuran tuntumaan. Sitten yksi epäonnistunut heitto muuttaa kaiken.

Henryn lisäksi kirjassa on neljä keskeistä henkilöä. Owen on Henryn huonetoveri ja ystävä, baseball-joukkueen sielu ja julkihomo. Hänen rakkaussuhteensa collegen rehtoriin on aikapommi,sillä paljastuminen merkitsisi rehtorille eroamista tai erottamista. Rehtorin tytär Pella puolestaan pakenee epäonnistunutta avioliittoaan isän hoiviin ja löytää miltei heti kumppanin baseball-joukkueen johtohahmosta Michael Schwartzista. Onko Schwartz kuitenkin liiaksi keskittynyt Henryn uran edistämiseen? Peitteleekö hän uhrautumisellaan tulevaisuudenpelkoaan?

Pelin henki tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman amerikkalaiseen elämäntapaan ja ajattelumaailmaan. Kieleltään ja tyyliltään se on sujuva ja viimeistelty ja pitää suurimman osan aikaa mielenkiinnon vireillä, vaikka pelikuvauksia onkin hieman liikaa. Kirjan henkilöt herättävät pikemminkin ärtymystä kuin sääliä: Henry on pakkomielteinen, Pella itsekeskeinen, Owen omahyväinen, rehtori Affenlight naiivi ja Schwartz marttyyri. Silti kirjaa ei voi jättää kesken, vaan henkilöiden kohtaloista täytyy saada selvyys. Puutteistaan huolimatta Pelin henki on miellyttävä tuttavuus.