Kustantaja: WSOY 2016
Opettajaksi kouluttautunut Anna
Otso saapuu pienen Lauri-poikansa kanssa evakkona Etelä-Hämeeseen ja sodan
loputtua saa sinne myös miehensä Olavin. Mies on elossa ja terve, mikä ilo ja
onni! Komeasta Pihlajan tilasta erotetaan Otsoille tontti, jolle Olavi rakentaa
omin käsin unelmiensa talon: käkiveistos ulko-oven yläpuolelle, värillisillä
lasiruuduilla koristeltu veranta, ikkunanpielikaiverruksia, koristemaalattuja
huonekaluja… Uuttera pariskunta otetaan kylällä hyvin vastaan, mutta erityistä
vieraanvaraisuutta osoittaa kuitenkin Pihlajan emäntä Heljä. Tästä Annalle jää
syvä kiitollisuudentunne ja halu korvata saamaansa apua jollakin tapaa. Anna
myös säälii Heljää, jonka mies on palannut sodasta henkisesti ja fyysisesti
niin murtuneena ettei enää pysty osallistumaan tilanhoitoon. Ehtiväisen Annan
rinnalla Heljä itsekin vaikuttaa kovin hitaalta ja vaisulta. Suurin suru
Pihlajassa on tietenkin perillisen puuttuminen, kun taas Otsoille syntyy jo
toinen lapsi, Riitta-tytär. Miten Anna pystyisi auttamaan Heljää?
Hän halusi tasata punnukset: hän
uskoi, ettei mikään tapahtunut sattumalta vaan kaikella oli merkityksensä. He
olivat kuin kiiltäväkoppaisia muurahaisia, jotka ahersivat ja ahnehtivat,
vuoron perään kumpaakin. Jokaisella korrella ja neulasella oli tarkoituksensa.
Vasta myöhemmin sitä osaisi sanoa, mikä johtui mistäkin. Jokaisen oli
yritettävä parhaansa ja toista oli autettava. Hyvä teko oli aina oikein, ja
asiat ratkaisivat ajallaan parhain päin.
Heljän näkemys Annasta ei sitten
olekaan kovin mairitteleva. Anna on joka paikkaan nenänsä pistävä touhuaja ja
turhannauraja, joka mielistelemällä yrittää saavuttaa muiden hyväksynnän. Annan
sääliä Heljä lähinnä halveksuu, mutta Otson miesväki on enemmän mieleen. Olavi
käy auttelemassa miesten töissä ja Lauri viihdyttämässä peräkammarissa kituvaa
potilasta. Mitä kaikkea kulissien takana oikein tapahtuukaan? Miksi Olavi
jättää kauniin talonsa ja muuttaa Australiaan? Vastauksien aika tulee vasta
2010-luvulla, kun pääosassa on jo Laurin aikuinen tytär Saana.
Lähteenmäki käsittelee teoksessaan
sukupolvelta toiselle siirtyviä salaisuuksia ja puhumatta jääneitä asioita.
Moniin näistä vihjataan hyvin hienovaraisesti tai asian aistii vain
tunnelmasta, mutta kyllä lukija hyvin ymmärtää mistä on kyse. Asiaa auttaa
sekin, että kertojia on monta (miltei joka luvussa eri kertoja), joten
tapahtumiin ja ihmisiin saadaan useampia näkökulmia. Yhteistä kaikille
sukupolville on se, että vanhemmuuden parissa kipuillaan, epäillään omaa
onnistumista tai pelätään lapsen puolesta. Jokainen myös epäröi valintojensa ja
vaihtoehtojensa edessä - ja syystäkin: hyväksi tarkoitettu teko ei sitä aina
käytännössä olekaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti