SAHLBERG, ASKO: Amandan maailmat

Kustantaja: Like 2017

Amanda on 85-vuotias. Vanhempiensa kuoleman jälkeen hän on asunut pienessä ränsistyneessä mökissä yksinään ja joidenkin näkökulmasta katsottuna jopa yhteiskunnan ulkopuolella. Amandalla ei ole sähköä, vaan lämmöstä huolehtivat kaakeliuunit, leivinuuni ja hella, valaistuksesta öljylamput ja kynttilät. Televisiota ei ole, mutta pattereilla toimiva radio kylläkin. Ei puhelinta. Paskahuusi pihan perällä. Juurekset ja kasvikset omasta maasta ja kaikki ruoanjätteet kompostiin. Vintille Amanda kerää roskalavoilta ja kaatopaikalta kenkiä, jotka aikoo jonakin päivänä jakaa torilla ilmaiseksi. Ei ystäviä, vain naapurin Jansson joka pientä rintojen vilauttelua vastaan auttelee ja suojelee Amandaa. Amanda on jossain vaiheessa luokiteltu ”jälkeenjääneeksi”, mutta miten se hänessä näkyy? Tyytyväisyytenä elämään, enkelimäisenä kiltteytenä?

Niin edistyksellinen Amanda sentään on, että hänellä on tili pankissa ja kortti, jolla nostaa automaatista rahaa. Eräänä päivänä laiha palavasilmäinen poika sieppaa Amandan rahat. Pakolainen, kerjäläinen, Samir. Seuraavalla tapaamiskerralla Amanda pakottaa pojan mukaansa, tarjoaa lämpimän kylvyn, ruokaa ja vaatteita, Hän tarjoaa kodin ja äidillistä huolenpitoa. Tämä ei kuitenkaan kaikille sovi, vaan väkivalta tunkeutuu Amandan rauhalliseen maailmaan. Yhteiskunta kiehuu.

Amandan maailmat on kooltaan pieni, vain 137 sivua. Sen kieli on tiivistä ja vailla turhia koukeroita, mutta jokainen sana mietitty ja ilmaisuvoimainen. Niinpä Sahlberg pystyy pienestä sivumäärästä huolimatta kertomaan kokonaisen elämäntarinan ja siinä ohella puuttumaan vaikkapa vanhustenhoidon tilaan.

Yhteiskunnan kannalta parasta olisi, jos raihnaiset eläkeläiset lyötäisiin roskapusseihin ja kärrättäisiin kaatopaikalle. Sama se olisi, kun ei meille näemmä kumminkaan riitä minkäänlaista kunnioitusta. Vaikka tuntuuhan se surulliselta, että kun on tehnyt ikänsä töitä ja ollut kiusaamatta toisia, niin sitten paljastuu loppujen lopuksi ongelmajätteeksi.

Amanda on ihastuttava päähenkilö, täynnä lämpöä, auttamishalua ja viisautta. Hän on uniennäkijä, jolla painajaisetkin saattavat kääntyä vapauttaviksi. Hän on kasvanut pelkäämään syntiä, ylenpalttista tuhlausta ja ylensyöntiä, mutta myös luottamaan pyhimysten apuun. Hän ei taistele kohtaloa vastaan, vaan suhtautuu tyynesti ja joustavasti kulloinkin eteen tulevaan tilanteeseen. Hän ymmärtää, että suru ja luopuminen kuuluvat ihmiselämään ja että eteenpäin on vain kolhuista huolimatta jatkettava.

Ihmiset vaelsivat päivissään toisinaan kuin kaatopaikan roskakasoissa, toisinaan kuin vihanalla niityllä ja himoitsivat kaiken aikaa jotain – toisten roskiin heittämiä kenkiä tai viattomuuttaan maasta nousseita kukkia – ymmärtämättä, että kaikki painolasti teki heidän liikkumisensa työlääksi…  Jos he olisivat haalimisen sijasta antaneet pois jotakin, heidän olisi ollut keveämpi kulkea eikä heidän niskaansa olisi alvariinsa pakottanut. Toisaalta luopumusta saatteli usein murhe, mutta jos ihminen ymmärsi, että murhe aikoinaan kuolisi tai ainakin vetäytyisi syrjään ja tyytyisi kuiskailemaan pysähtyneinä öinä, hän kykeni heittämään taipaleensa sivuun kaikenlaista turhaa ja niin hänen elämästään tuli yksinkertaisempaa.