Kustantaja:
Gummerus 2020
Alkuteos:
Agathe
Suomennos: Sanna Manninen
Tanskalainen Anne Cathrine Bomann on psykologi ja kirjailija
sekä pöytätenniksessä moninkertainen maansa mestari. Nuoruudessaan hän asui jonkin aikaa Ranskassa seudulla, jonne sijoitti myös esikoisteoksensa Agathen.
Rakastettava ja lämminhenkinen romaani voitti italialaisen Scrivere per
Amore -palkinnon vuonna 2019.
Ollaan Pariisin lähistöllä Fontenay-sous-Bois’n pikkukaupungissa vuonna 1948 ja seurataan käännekohtaa erään psykiatrin elämässä. Mies on 71-vuotias ja laskeskelee jo viimeisiä työtehtäviään ennen eläkkeelle jäämistä: 22 työviikkoa ja 800 keskustelua. Luotettava ja tehokas sihteeri madame Surrugue haluaa kuitenkin ehdottomasti ottaa tohtorille vielä yhden uuden potilaan. Kyseessä on vakavasti masentunut ja itsemurhayrityksiin taipuvainen keski-ikäinen saksalainen nainen nimeltään Agathe Zimmermann.
Oudosti Agathe herättelee tohtorissa uusia tunteita. Nainen on
suora ja rehellinen, välillä ahdistunut ja välillä suorastaan ilkikurinen. Hän
sanoo menettäneensä elämänhalunsa. Hän sanoo olevansa uupunut ja vihainen.
Miksi? Koska jätti nuorena huomattavan
lahjakkuutensa hyödyntämättä ja jättäytyi mitättömyydeksi. Koska tilannetta on
nyt jo myöhäistä korjata.
Luulen, että elämä on yhtä aikaa aivan liian lyhyt ja
aivan liian pitkä. Liian lyhyt, jotta ehtisi oppia elämään. Liian pitkä, koska
rappio muuttuu päivä päivältä näkyvämmäksi.
Agathe ei kuitenkaan pelkästään puhu itsestään, vaan tarttuu
myös suorasukaisesti tohtorissa vaistoamaansa alakuloon. Miten mies pystyy
auttamaan potilaitaan, jos ei ole itsekään kunnossa? Asiaa miettiessään
psykiatri joutuu tunnustamaan, että hänen otteensa on tosiaan livennyt ja uran
alkuaikojen kiihkeä halu auttaa ja ymmärtää kadonnut.
Tämä paikka oli minulle hyvin rakas. Täällä olin
ensimmäisen kerran löytänyt jotain, mikä oli minun omaani ja minkä ehkä jopa
osasin hyvin. Miksi olin antanut sen lipua käsistäni? Johtuiko se vain
laiskuudesta, vai olinko todella niin ylimielinen, että minua oli alkanut
tympiä muiden ihmisten onnettomuus?
Lisää ravistelua psykiatri saa vierailullaan kuolemansairaan
tuttavansa luona. Puhe ohjautuu luontevasti ihmistä vaivaaviin pelkoihin. Tohtorikin
pelkää, mutta mitä? Lähestyviä eläkepäiviä, tyhjän päälle jäämistä!
Tajusin olleeni siinä käsityksessä, että oikea elämä,
palkinto kaikesta raatamisesta, odottaisi minua eläkepäivinä. Nyt en pystynyt
kuolemaksenikaan ymmärtämään, mitä sellaista se elämä voisi pitää sisällään,
mistä kannattaisi iloita. Eikö ollutkin niin, että täysin varmasti tiedossa oli
vain pelkoa ja yksinäisyyttä?
Tohtori on ollut yksineläjä ja haluton sekaantumaan
mihinkään henkilökohtaiseen työelämänsä ulkopuolella, ollut ehkä hieman
itsetuhoinenkin. Agathella on suuri osuus siihen, että nyt tapahtuu muutos.
Tohtori uskaltaa etsiä ystäviä, auttaa apua tarvitsevia, iloita elämästä. Ehkäpä
rakastuakin.
Pienestä koostaan (122 sivua) huolimatta Agathe
sisältää monia kerrostumia ja mietiskelyyn johdattavia yksityiskohtia.
Esimerkiksi: ahdistunutta voi auttaa jo sekin, että häntä kuunnellaan ja hänen
annetaan puhua rauhassa tarjoamatta heti ratkaisuvaihtoehtoja. Tai: pelkojen
syyn tunnistaa, kun tietää mistä elämässä pitää eniten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti