Kustantaja: Otava 2021
Venla Hiidensalon (s. 1975) neljäs romaani Suruttomat
kertoo Suomen taidemaailman kapinallisesta ja uudistajasta Tyko Sallisesta ja
hänen elämänsä tärkeimmistä naisista. Kirjan nimi tulee nuorten miesten
porukasta, joka juhlii Brondassa illat ja aamuisin istuu Ateneumin portaikon
kaiteella viheltelemässä ja huutelemassa naisopiskelijoille, joita on
1900-luvun alussa alettu ottaa piirustuskouluun.
Yksi uusista naisopiskelijoista on Sortavalasta kotoisin
oleva Helmi Vartiainen. Heti ensimmäisenä koulupäivänä Helmi ja eräs mustasilmäinen
mies huomaavat toisensa. Muutaman päivän päästä tämä mies vie jo Helmin
mukanaan paikkoihin, joihin kunniallisen nuoren naisen ei kuuluisi mennä. Tunnettu
naistenmies Tyko Sallinen on saanut Helmin koukkuunsa.
Tykon oikukkuus paljastuu melko pian, mutta rakkaudesta huumaantunut
Helmi ei välitä. Hän suostuu pika-avioliitoon ja seuraa miestä tämän
stipendiaattimatkalle Pariisiin, vaikka Taideyhdistyksen matkastipendiä itse asiassa
oli suunniteltu Helmille itselleen. Rouvana Helmi ei voi enää jatkaa opiskelua,
mutta hän haaveileekin nyt työskentelystä yhdessä Tykon kanssa.
Tyko silittää poskeani ja painan käteni hänen kädellensä.
Rakkaus kiertyy ympärillemme kuin lämmin köysi, ja olemme yhtä niin kuin kaksi
pimeydessä kasvanutta lasta.
Avioliitto osoittautuu helvetiksi. Tyko on vuoroin kylmä ja
halveksuva, vuoroin kiihkeän mustasukkainen. Hän pahoinpitelee vaimoaan
fyysisesti ja alentaa tätä sekä sanoillaan että maalauksillaan. Pienikokoinen
Helmi muuttuu Tyko Sallisen tauluissa turpeaksi ja tyhjäsilmäiseksi Mirriksi, jolla on kärsä kuin sialla. Kuitenkin Helmi antaa miehelleen yhä uudestaan
anteeksi ja unelmoi yhteisestä tulevaisuudesta, johon kuuluvat taloudellisesti
turvattu elämä, lapsi, rauhoittunut Tyko ja oma taiteilijanura.
Kauheimmat tekonsa Tyko Sallinen tekee viedessään Helmiltä
tämän lapset. Esikoistyttö Tirsun antamisesta Tykon sisaren kasvatiksi Kööpenhaminaan
Helmi saa kuulla vasta jälkikäteen Jalmari Ruokokoskelta. Avioliiton lopulta
päätyttyä Helmi piiloutuu Viipuriin ja yrittää pitää nuoremman tyttärensä
Tajun turvassa Tykolta, mutta turhaan. Tyko kaappaa lapsen itselleen vedoten
Helmin vähävaraisuuteen ja yleiseen avuttomuuteen. Onko ihme, jos Helmiltä
menee elämänhalu? Silti hän ei koskaan lakkaa rakastamasta Tykoa.
Tyko pitelee sydäntäni nyrkissään niin kuin kiveä, ja kun
hän laskee sen rinnalleni, se on yhä lämmin.
Helmin tarinaan limittyy välähdyksiä hänen tyttäriensä
elämästä. Tirsu (uudelta nimeltään Eva) saa vasta aikuisena selville, että
hänen enoksi luulemansa mies onkin hänen oikea isänsä. Taju puolestaan kasvaa
isänsä kanssa siinä uskossa, ettei ole kelvannut äidilleen. Kumpaakin tytärtä ahdistaa
tunne hylätyksi tulemisesta, vaikka Evan elämä kasvattikodissa on ollut turvallista
ja rakkaudentäyteistä. Paljon kovemman tien joutuu kulkemaan Taju, joka aikuisena
tulee tunnetuksi kirjailija Irja Sallana.
Isä sanoi, että äiti oli helpottunut, kun pääsi hänestä
eroon. Tajun pitäisi olla kiitollinen, että isä sentään otti hänet luokseen.
Vain isä jaksoi häntä, Taju oli ajatellut. Isä kesti häntä, vaikka hän oli
paha, paha, paha. Isä sulki hänet arestiin saunaan ja heitti hänelle ruoaksi
perunankuoria, jotta hän katuisi tekojaan ja oppisi niistä. Sen kaiken isä teki
koska rakasti Tajua.
Tarina on kovin surullinen ja suututtava. Tyko Sallinen kuvataan kirjassa paholaismaiseksi mieheksi, jonka motiiveja on vaikea ymmärtää.
Hänen takiaan Helmin lupaavasti alkanut taiteilijanura kuihtuu. Hänen takiaan
Helmi jää vaille turvallista perhe-elämää ja äitiyttä. Hänen takiaan Helmin
itsetunto kärsii ja näkemys omasta itsestä vääristyy. Miten turhauttava
kohtalo!
Mirri elää sisälläni, vaikka olen yrittänyt kätkeä sen
itseltänikin. Olen kömpelö ja tahmea, ärsytän Tykoa tahallani ja ajan hänet
raivon partaalle. Tyko näkee perimmäisen avuttomuuteni ja sysimustan pimeyden,
jota kannan sisälläni.
Suruttomat-romaani perustuu tiedossa oleviin
faktoihin ja on niiden innoittama. Vaikka Helmin elämäntarina onkin monelta
osin fiktiivinen, se on kuitenkin hyvin todentuntuinen, uskottava ja tunteita herättävä. Kiitos,
että nainen ja taiteilija nimeltä Helmi Vartiainen saa vihdoinkin astua varjoista valoon!
Minulle tämä oli todella vaikuttava lukukokemus. Näin painajaisiakin siitä, kuinka minultakin viedään lapseni. Hiidensalo on todella hyvä kirjoittamaan hitaasta mutta vääjäämättömästä mielen murenemisesta.
VastaaPoistaSuketus, hyvä!En ihmettele painajaisiasi, sillä minäkin koin kirjaa lukiessani suurta ahdistusta ja suuttumusta. Se todistaa siitä, että Hiidensalo on onnistunut.
Poista