Kustantaja: S & S 2020
Päivä on pimeä, mustaa valoa / Vanhan naisen silmät
näkevät yksinäisyyden, surun, / kuin esineet, / ainoat esineet maailmassa. /
Hänen ovat suru ja yksinäisyys, / viimeiset pukimet, sydämen viimeiset
vaatteet. (Helvi Hämäläinen)
Kirjailija Katriina Huttunen suuntaa päivittäin askeleensa
Hietaniemen hautausmaalle, missä hänen tyttärensä hauta sijaitsee. Muistikirjaansa
hän tallentaa mietteitä surusta, mutta myös tietoja hautaustapojen ja
erityisesti Hietaniemen hautausmaan historiasta, kuvauksia yksittäisistä
haudoista ja puistomaisen alueen eläimistä ja kasveista.
Mustaa valoa -teoksen ensimmäinen osa on nimeltään
”Meno”. Hautausmaan portista astuttuaan nainen suuntaa kohti 26-vuotiaana
itsemurhan tehneen lapsensa viimeistä leposijaa ja katselee matkalla hautakiviä.
Presidenttien, taiteilijoiden ja muiden suomalaisten merkkihenkilöiden komeita ja
ympäristöstä erottuvia hautoja. Vanhoja hautoja, joihin on merkitty oppiarvo,
asema tai ammatti: senatorn, sjömanshustrun, skalden, metsänhoitaja, mummi äiti
ja puoliso, urkuinpolkija. Pienenä kuolleiden lasten koskettavia hautoja.
Nainen näkee myös hautausmaan kasvit ja eläimet.
Isomaksaruoho on hänen kummikasvinsa ja surunsa symboli, jonka avulla seurata
vuodenaikojen vääjäämätöntä vaihtelua. Entä sitten sammalet ja jäkälät! Entä hautausmaalla
liikuskelevat eläimet ja siellä pesivät linnut! Entä kunnianarvoisat puut!
Täällä ovat kaikki: sammal, saniainen, isomaksaruoho,
mustarastas, tilhiparvi, hauta, hauta, hauta, tuhka, jäkälä, kääpä, orava,
päästäinen. Käpytikka! Hauta. Uusi hauta, vanha hauta. Pyökki. Angervo, apila,
hautojen välissä pieniä kaupunkiniittyjä. Kolmen hautausmaakasvin, tammen,
plataanin ja muratin, samanmuotoiset kolmiolehdet. Lapinlahden vedenpinnan
korkeus. Mustarastas. Kärppä. Kuolemansurun keskittynyt, häiriintymätön
vaitonaisuus.
Kirjan toinen osa: ”Perillä”. Nainen on saapunut Hietaniemen
sisähautausmaalle, kolumbaarioon, jonka yhdessä lokerossa hänen tyttärensä
tuhkat ovat. Hän tarkistaa kukat ja kynttilät, juttelee lapselleen. Istuu
syrjäiselle penkille katselemaan muita kävijöitä, tekemään muistiinpanoja tai
lueskelemaan. Tuntee, miten lapsen ennen kuolemaa kokema kipu on nyt siirtynyt
hänelle. Tuntee vihaa ja pettymystä. Itkee, mutta kerää myös onnen pipanoita.
Enemmän kuin itseäni suren lastani, sitä että juuri hän
on tappanut itsensä. Sitä että juuri hän luopui ainoasta elämästään…Suren sitä
että kuolema oli hänelle parempi vaihtoehto kuin elämä. Että se vaihtoehto oli
hänelle ainoa.
Sureminen on muistamista. Kuollut sanoo, hauta sanoo:
Niin kauan kuin muistat, olen jossakin, olen olemassa, olen ollut. Tämän hauta
sanoo.
Istuskellessa naisella on aikaa pohtia menetyksen eri muotoja.
Lapsensa menettäneen vanhemman siviilisääty ei muutu, kuten ei myöskään siskonsa
tai veljensä menettäneiden. Entä suhtautuminen itsemurhaan? Omaisille
itsemurhaan päätynyt jättää perinnöksi valtavan syyllisyydentunteen, vaikka
siihen ei olisi aihettakaan, mutta voiko vainajaa tuomita? Eikö hänellä ole oikeus
tähän viimeiseen vapauden- ja itsenäisyydenosoitukseen?
Kolmas osa: ”Paluu”. Nainen lähtee kolumbaariosta
kiertelemään hautausmaata. Häntä kiinnostavat unohdetut haudat, uudet haudat ja
uudet hautaustavat. Etenkin hän ihastuu ajatukseen anonyymistä muistolehdosta, jossa
ei mainita erikseen ketään, vaan muistetaan kaikkia. Hän ihailee Hietaniemen
hautausmaan moninaisia merkityksiä – onhan se helsinkiläisten olohuone,
vaellusreitti, hiilinielu ja patsaspuisto, mutta myös osa historiaa kaikille
suomalaisille.
Olen täällä, jotta muistaisin sen mitä en saa unohtaa.
Hyvän surun ylläpitäminen on minulle hautausmaan tärkein yksittäinen henkinen
tehtävä.
Huttunen osaa käyttää sanoja. Kirjan kieli on kaunista,
tunteellista ja runollista, välillä vyöryvää ja välillä aforismiksi tiivistyvää.
Huttunen siteeraa kirjassaan monia kirjailijoita, jotka ovat menettäneet lapsensa
tai perehtyneet surun olemukseen. Tiedot näistä löytyvät kirjan loppuun
liitetystä listasta, kuten myös lista hautausmaakirjallisuudesta. Tässä on
tarjolla vertaistukea surun kokeneille.
En ole valinnut suruani. Suruni on valinnut minut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti