HISLOP, VICTORIA: Ne, joita emme unohda

Kustantaja: Bazar 2021

Alkuteos: Those Who Are Loved

Suomennos: Laura Jänisniemi

Themis Stavridis täyttää yhdeksänkymmentä vuotta ja päättää vihdoin paljastaa läheisimmille lapsenlapsilleen elämäänsä ja perheeseensä liittyviä asioita, joita kukaan muu tuskin enää tietää tai muistaa. Hänen muistelmansa kattavat Kreikan lähihistoriaa vuodesta 1930 aina vuoteen 2016 asti.

Themisin varhaisimmat muistikuvat liittyvät äidin perimään vanhaan taloon. Nelivuotias Themis on yksin kotona, kun pahasti rappeutunut talo romahtaa, ja tyttö pelastuu vain täpärästi. Isän äiti, kyría Koralis majoittaa perheen luokseen ja ottaa lopulta vastuun myös lasten holhoojana, kun hermoheikko äiti joutuu hoitolaitokseen ja isä muuttaa Amerikkaan. Lapsia on neljä: pojat Thanasis ja Panos sekä tyttäret Margarita ja Themis.

Lasten varttuessa syntyy kaksi keskenään katkerasti riitelevää rintamaa. Thanasis ja Margarita ovat oikeistolaisen hallituksen kannattajia, Eurooppaa valloittamaan lähteneille natseille myötämielisiä ja vihamielisiä pakolaisia kohtaan. Panos ja Themis taas ovat köyhien ja sorrettujen puolella ja kritisoivat sekä Kreikan hallitusta että Saksaa. 

Vuonna 1941 Saksan joukot vyöryvät Kreikkaan ja Ateena antautuu taisteluitta. Thanasis ja Margarita veljeilevät saksalaisten kanssa, mutta Panos liittyy vastarintaliikkeeseen, jota myös Themis auttaa parhaansa mukaan. Miehittäjät ajavat maan kurjuuteen. Ihmisiä nääntyy nälkään, näiden joukossa Themisin paras ystävä Fotini.

Pelkästään Ateenassa oli viime kuukausina kuollut aliravitsemukseen lähes viisikymmentä tuhatta ihmistä. Pakkanen ja elintarvikepula olivat tappava yhdistelmä. Jotkut lapset etsivät elämänsä viimeisinä hetkinä ruokaa tai makasivat täitä kuhisten kadulla niin heikkoina, etteivät kyenneet liikkumaan. He olivat niin tavallinen näky, että ihmiset vain astuivat heidän ylitseen ja jatkoivat matkaa.

Saksalaisten vetäydyttyä oikeiston ja vasemmiston välinen taistelu jatkuu yhä. Panos liittyy Pohjois-Kreikassa valtaa pitäviin kommunistijoukkoihin ja myöhemmin myös Themis kokee velvollisuudekseen lähteä mukaan. Hänen kokemuksensa kommunistisotilaana ja myöhemmin hallituksen armeijan vankina osoittavat, että valtaa pitävien julmuus ja kostonhimo voitettuja kohtaan ovat aatteesta riippumatta aina yhtä ylimitoitettuja.

”Valitettavasti jokainen teistä on poikennut naiselle luontaisesti kuuluvasta käytöksestä… Mutta olette onnekkaita. Tällä saarella voimme auttaa teidät takaisin oikealle tielle. Opitte ymmärtämään virheenne ja katumaan tekojanne. Älkää ajatelko tätä paikkaa vankilana vaan parannuksentekopaikkana.”

Themis on vaikeassa valintatilanteessa: säilyttääkö kommunistinen identiteetti huolimatta siitä koituvista seuraamuksista vai allekirjoittaa katumusilmoitus ja pelastaa itsensä lisäksi myös maailman tärkein henkilö – vaikka silloin pettäisikin aatteen, johon yhä uskoo. Rakkaus voittaa. Themis palaa kotiin.

Tulevat vuodet Themis vaikenee visusti poliittisista näkemyksistään. Oikeistodiktatuuri hallitsee Kreikkaa vielä pitkään, mutta lopulta odotus palkitaan. Järjestetään ensimmäiset vapaat vaalit. Säädetään laki, jossa sisällissotaa ei enää kutsuta ”rosvosodaksi” vaan hallituksen armeijan ja kommunistisen armeijan väliseksi sodaksi. Poltetaan kommunisteista ja vangeista kootut kansiot. Themisin perheessä vallitsee vihdoinkin rauha.

Hislopin sujuvasti etenevä ja tapahtumiltaan uskottava teos paikkaa aukkoja, joita itsekullakin saattaa olla Kreikan lähihistorian kohdalla. Keskiössä on perhe, joka on hajota vastakkaisten ihanteiden synnyttämiin kiistoihin, mutta joka lopulta kuitenkin tarjoaa turvapaikan kaikille jäsenilleen, olivatpa nämä kotimaassa tai maailmalle hajaantuneina. Tiedot suvun jäsenistä pitää siirtää sukupolvelta toiselle: se on Themisin perintö lapsenlapsilleen.

”Ne joita rakastetaan”, hän lainasi. ”Eivät koskaan kuole…”