Kustantaja: Atena 2021
Humoristina tunnettu sanataituri Roope Lipasti on nyt
kirjoittanut Suomen kirjakielen isää Mikael Agricolaa (n. 1510–1557) käsittelevän
historiallisen romaanin. Agricolan elämänvaiheista ei ole paljon tietoa ja
vielä vähemmän hänen persoonastaan, mutta Lipastin luoma kuva työstään
innostuneesta miehestä on kuitenkin ihan uskottava.
… kirjan kirjoittamisen piti olla pelkkää iloa ja uuden
löytämistä. Sikäli kuin sellainen edes oli mahdollista, sillä tyhjä sivu oli
kuin meri, josta ei tiedä missä se loppuu, ja hukkuuko ajatus matkalla. Jos
hyvin käy, niin tyhjää sivua musteella eteenpäin halkoessa löytyy uusi maa,
josta on mielessä vasta aavistus.
25. marraskuuta 1556 Turusta lähtee arvovaltainen
valtuuskunta kohti Moskovaa hieromaan sopua Pähkinäsaaren rauhassa sovitun rajan
tiimoilla ilmenneiden levottomuuksien vuoksi. Mukana ovat kuningatar
Margareetan veli Steen Eerikinpoika Leijonanpää, kuninkaallisen kanslian
johtaja Olavi Larsinpoika, Upsalan arkkipiispa Laurentius Petri ja Turun piispa
Mikael Agricola sekä toistasataa henkilöä saattoväkenä.
Mikael aikoo matkan aikana kirjoittaa uutta kirjaansa ja
tilaisuuden tullen kerätä lisää aineistoa sitä varten. Hän on kiinnostunut kansanparannustaidoista,
lääkekasveista ja vanhoista loitsuista, joita ei koe Pyhän sanan vastaisiksi,
vaan hyödyntämisen arvoisiksi viisauksiksi. Onhan hän jo julkaissut selittävän
luettelon Suomen kansan vanhoista jumalistakin.
Ei riittänyt, että hän oli luonut kirjoitetun kielen,
sillä kieli oli vasta lähtökohta. Se, mitä kielellä taottiin, oli päämäärä. Nyt
kielellä oli taottu jo Pyhä sana, mutta vaikka tärkein oli saatu valmiiksi, ei
se tarkoittanut, että siihen pysähdyttäisiin.
Matkaa taitetaan ankarassa talvisäässä ja tilanne muuttuu
sitä epämukavammaksi, mitä pidemmälle Venäjällä edetään. Venäläiset
nöyryyttävät mailleen saapuneita ruotsalaisia eivätkä aina tarjoa kunnon
majoitusta tai edes ruokaa. Mikael alkaa sairastella, mutta juuri hänen
diplomatiantajunsa ja sanataituruutensa ansiosta rauhansopimuksesta tulee
lopulta siedettävä. Paluumatkalla Mikael Agricola menehtyy ankaraan
sairauskohtaukseen 9. huhtikuuta 1557.
Rinnakkain Mikaelin matkan kanssa kerrotaan Birgitta-vaimon
elämästä Turussa. Birgitta on Mikaelin toinen vaimo, miestään parikymmentä
vuotta nuorempi ja ehkä hieman epävarma piispan rouvan mahtavassa asemassa. Mikaelin
ollessa poissa kaikki piispan talouteen liittyvät asiat kaatuvat hänen
niskaansa, lampuotien toimien valvonta mukaan luettuna.
Huolta Birgitalle aiheuttaa myös äidin sairastuminen. Vanha
rouva on loukkaantunut pahasti pudottuaan tikkailta omistamassaan
kauppahuoneessa eikä palaa tajuihinsa. Viimeisenä keinonaan tytär turvautuu
Mikaelin käsikirjoituksesta löytämäänsä loitsuun, mutta tapauksella on
valitettavasti silminnäkijä. Birgitta joutuu oikeuteen noituudesta epäiltynä onnistuen kuitenkin nokkelasti kääntämään tilanteen edukseen. Silti hänen
tulevaisuutensa leskenä ja viisivuotiaan Kristian-pojan yksinhuoltajana voi
olla vaikea.
Se, että kertomus vuorottelee Mikael Agricolan ja Birgitan välillä, tarjoaa lukijalle laajan näkymän 1500-lvun tapoihin ja ajatusmaailmaan. Sekä Mikael että Birgitta törmäävät ihmisten pikkumaisuuteen, kateuteen ja ahneuteen ja joutuvat puolustautumaan uhkia vastaan. Toisaalta tarinaa keventää monimuotoinen huumori, jota löytää niin hauskoista lauseenkäänteistä kuin keskenään kilpailevien herrojen välisistä piikikkäistä keskusteluista. Mikaelin kirja on mukaansa tempaava ja tunnelmaltaan kiehtova romaani.
Todella hyvä ja kiinnostava historiallinen kirja.
VastaaPoistaHei, Mai! Pidin tästä kirjasta kovasti. Roope Lipastistakin aukesi ihan uusi puoli.
Poista