Kustantaja: Otava 2022
Alkuteos: Sorrow and Bliss
Suomennos: Maria Lyytinen
Murhe ja autuus -romaanin kertoja on nelikymppinen Oxfordissa
asuva Martha Friel, joka pitää hupaisaa ruokakolumnia ja on asumuserossa
aviomiehestään Patrickista. Kertomuksen edetessä Martha muistelee mennyttä ja
kertoo elämänsä ihmisistä, mutta ennen kaikkea itsestään.
Marthan isä on hiljainen huolehtija, joka aikoinaan sai
kuuluisuutta erään runonsa ansiosta, muttei ole sittemmin onnistunut kirjoittamaan
mitään merkittävää. Kuvanveistäjä-äiti puolestaan tekee romusta taidetta eikä
osoita juurikaan kiinnostusta sen paremmin miestään kuin kahta tytärtään
kohtaan. Hänellä on taipumus ryypätä liikaa ja nolata humalassa sekä itsensä
että perheensä.
Äidillisin hahmo Marthan ja pikkusisko Ingridin elämässä
onkin Winsome-täti, joka rahoilla Marthan perhe elää ja jonka luo kaikki
kokoontuvat joulunviettoon. Winsomen kotona kuusitoistavuotias Martha tapasi ensi
kertaa serkkunsa koulutoverin, äidittömän ja isänsä unohtaman Patrickin, josta
tulee jatkossa suvun joulujuhlien vakiovieras. Martha ei kolme vuotta
nuorempaan poikaan kiinnittänyt juuri huomiota, mutta tämä rakastui koko
sydämestään Marthaan.
Pikkusiskonsa Ingridin kanssa Marthalla on jonkinlainen
kilpailuasetelma. Ingrid meni nuorena naimisiin ja oli muutamassa vuodessa kolmen
alle viisivuotiaan lapsen äiti. Martha puolestaan sairastui jo viimeisen
kouluvuotensa lopussa ahdistukseen ja väsymykseen, joita kesti vain pöydän alle
piiloutumalla. Sairausjaksot uusiutuivat tulevina vuosina, lääkärit ja lääkkeet
vaihtuivat ilman näkyvää muutosta. Onko Martha kelvoton elämään?
Normaalit ihmiset sanovat, etteivät voi kuvitellakaan,
että olisi niin paha olla, että haluaisi oikeasti kuolla. En edes yritä
selittää, ettei kyse ole halusta kuolla. Kyse on siitä, että tietää, ettei
kuuluisi olla enää elossa, että tuntee luidensa murenevan väsymyksestä, tuntee
kauhuntäyteistä uupumusta. Silloin elossa olon luonnottomuudelle täytyy lopulta
tehdä jotakin.
Ensimmäisen avioliittonsa Martha solmi kaksikymmentäviisivuotiaana
lyhyen tuttavuuden jälkeen taidemeklari Jonathanin kanssa, koska luuli miestä
hauskaksi, ja erosi yhtä nopeasti kun mies ei sitä ollutkaan. Vasta muutaman
vuoden kuluttua Martha tapasi uudelleen lääkäriksi opiskelleen Patrickin, jota
huomasi ajatelleensa yllättävän paljon. Seurasi avioliitto, jonka aikana Martha
koki suorastaan autuutta, mutta kohta jo taas tutuksi tullutta murhetta.
Minä olin ehtinyt muuttaa kerrostaloasuntoon ja takaisin,
olla naimisissa, käydä ulkomailla, sairastua ja tulla lempatuksi, kun taas
Patrickilla oli yllään sama pusero kuin Jonathanin illallisilla, silloin kun
olin hänet viimeksi nähnyt.
Martha vaikuttaa aluksi kovin ristiriitaiselta ja jopa ärsyttävältä
hahmolta. Hän saattaa toisaalta vaieta omasta mielipiteestään, jottei
aiheuttaisi toisille pahaa mieltä, mutta toisaalta olla pisteliäs ja raivonpuuskassa
jopa heitellä esineitä. Hämmästyttävän pitkään Patrick sietää Marthan
ailahtelevaisuutta ja jaksaa kääntää loukkaukset leikiksi, mutta lopulta voimat loppuvat.
Myötätuntoa Marthaa kohtaan alkaa tuntea siinä vaiheessa,
kun syy hänen käyttäytymiseensä selviää. Martha on vuosikymmeniä saanut
lääkäreiltä vääriä diagnooseja ja sen seurauksena myös vääränlaista lääkitystä.
Traagisinta on, että Marthaa on kehotettu horjuvan mielenterveytensä vuoksi välttämään
lapsen hankkimista, joten hän on alkanut uskotella itselleenkin, ettei pidä
lapsista. Tosiasiassa hän kaipaa vauvaa joka solullaan.
Mielenterveysongelmat vaikuttavat niistä kärsivän lisäksi
myös hänen läheisiinsä, jotka tarvitsisivat tukea jaksamiseen ja myös käsillä
olevien ongelmien ymmärtämiseen. Murhe ja autuus -teoksessa on ihmisiä,
jotka eivät halua tunnustaa rakastamansa henkilön sairautta leimaantumisen pelossa ja puhuvat vain poikkeavasta persoonallisuudesta. Entä
haluaako esimerkiksi Martha itse tosiasiassa ollakin erilainen?
Sinä olet ihan samanlainen kuin kaikki muutkin täällä.
Mutta se onkin sinulle vielä hankalampaa. Olisit mieluummin joko tai. Et kestä
ajatusta siitä, että ehkä oletkin ihan tavallinen.
Murhe ja autuus -romaani ei ihan heti tempaa
mukaansa, mutta lakoninen ja ironinen tyyli kantaa ja teos muuttuu
kiinnostavammaksi, kun tarinan pohja on rakennettu ja henkilöt esitelty. Aina
ei elämä ole helppoa, mutta epätäydellisyyteenkin voi ehkä tyytyä. Kirjan loppu
on yllättävän toiveikas.
Kaikki on rikkonaista ja sekaisin ja ihan hyvin. Sellaista
elämä on. Vain niiden välinen suhdeluku vaihtelee.
Tällä kirjalla on tainnut ollakin vähän ristiriitainen vastaanotto. Vähäsen kyllä kiinnostaisi, mielenterveysongelmat ovat aina kiinnostava ja tärkeä aihe.
VastaaPoistaAlkuvaikeuksien jälkeen pidin kyllä tästä kirjasta. Näkökulmia mielenterveysongelmiin oli useita.
Poista