Kustantaja: Kosmos 2023
Alkuteos: Spring (2019)
Suomennos: Kristiina Drews
Ali Smithin teos Kevät jatkaa hänen Vuodenaikakvartetti-sarjaansa.
Se on kiivas kannanotto brexitin jälkeiseen Britanniaan ja siihen, miten maahan
saapuneita pakolaisia siellä kohdellaan. mutta toisaalta myös hiljaisen
toiveikas. Tuleehan luonnossakin talven jälkeen aina kevät, joten eikö ihmisten
asenteissa voisi tapahtua sulamista?
Ajan mittaan tilanteet voivat vaihtua, ja se mikä näyttää
jossakin elämässä kiveen hakatulta, lukkoon lyödyltä ja suljetulta, voi muuttua
ja avautua, ja se mikä jonakin aikana näyttää mielettömältä ja mahdottomalta,
voi jonakin toisena aikana olla hyvinkin mahdollista.
Kirjassa on kaksi aluksi aivan erillisiltä tuntuvaa tarinaa,
joiden arvaa kuitenkin jossain vaiheessa yhtyvän Ensimmäisessä tarinassa
päähenkilönä on ikääntynyt ohjaaja Richard Lease, joka odottaa junaa pienellä
asemalla Skotlannissa. Richardilla on surua, sillä rakas ystävä Paddy on
kuukausi sitten kuollut syöpään. Lisäksi Richardin ohjaamaksi tarjottu ja
Paddyn elegantisti hahmottelema tv-sarja on tuottajan käsissä menossa aivan mahdottomaan
suuntaan.
Richard nousi junasta pienellä asemalla nähdessään taivasta vasten erottuvat vuoret, koska näkymä toi hänen mieleensä erään Tacita Deanin työn: seinän kokoiselle mustalle taululle valkoisella liidulla piirrettyn vuoren, jonka rinnettä alas syöksyy lumivyöry kohti katsojaa. Sen näkeminen oli vapauttavaa, mutta nyt aution pikkukaupungin lamaantunut maailmanlopuntunnelma masentaa miestä. Richard haluaa tehdä lopun kaikesta.
Kirjan toinen tarina kertoo Brittany ”Brit” Hallista, joka
työskentelee yhdessä Britannian säilöönottoyksiköistä. Sinne jopa vuosikausiksi
jumittuneiden ihmisten köyhyys ja turvattomuus on kuin jostakin Charles
Dickensin teoksesta. Henkilökunnasta moni suhtautuu ”turvakeihin” välinpitämättömästi
kuin esineisiin ja kahden kuukauden työskentelyn jälkeen myös Brit alkaa muuttua.
Ei tämä ole mikään hotelli. Jos ei viihdy, voi painua
kotiin. Ettäs kehtaat edes pyytää huopaa. Sinä päivänä, jolloin Brit kuuli
itsensä sanovan tuon jälkimmäisen lauseen, hän tiesi että jotain kauheaa oli
tapahtumassa – mutta nyt tuntui että se kauheus, yhtä kauhea kuin kuolema, oli
jossakin kaukana, ikään kuin sitä ei oikeastaan tapahtuisi hänelle, ikään kuin
se tapahtuisi jossain lasin takana…
Sitten yksikössä alkaa kiertää huhu koulutytöstä, joka on
saanut johtajan siivouttamaan yksikön vessat ja vapauttanut erääseen ilotaloon pakotetut
naiset. Tytön hypnoottisen vaikutuksen kokee myös Brit, joka eräänä aamuna ei
menekään työpaikalleen, vaan lähtee virkapuvussaan tytön huoltajana junalla
kohti skotlantilaista pikkukaupunkia. Siellä iäkäs ohjaaja saadaan luopumaan
itsemurha-aikeista ja joukko jatkaa eteenpäin autolla laulaen ja tarinoita
kertoen.
Cullodenin taistelupaikalla, missä 272 vuotta aiemmin
Charlie Stuartin ylämaalaiset hävisivät verisesti brittiarmeijalle, esitetään nyt uudenlainen loppunäytös. Joku löytää draamasta uutta sisältöä, joku huomaa työnsä
olevan tarpeellista, joku kerää hetken suosionosoituksia ja joku poistuu
näyttämöltä kasvavan kohun saattelemana.
Kirjan keskeisin hahmo on Florence-nimeä käyttävä koulutyttö,
eräänlainen shakespearelainen henkihahmo, joka saa asioita tapahtumaan ja jota
ovet ja portit eivät estä tekemästä taikatemppujaan. Kirjassa puhutaan lapsiin
kohdistuvasta vääryyksistä eri puolilla maailmaa: lapsityövoimasta, seksuaalisesta
hyväksikäytöstä ja vanhemmistaan erotetuista maahanmuuttajalapsista. Myös
Florencen elämään on kajottu.
Kevät-romaanissa huomio kiinnittyy erilaisiin
yksityiskohtiin. Esimerkiksi se, miten Beethovenin toivolle omistetun teoksen
nimestä An die Hoffnung voi väärin ymmärrettynä tulla henkilö Andy
Hoffnung. Entä Brittany Hall -nimen ironisuus säilöönottokeskuksen
virkailijalla? Kirjan tapahtumat eivät sijoitu yksinomaan kevääseen, mutta muutama
tapahtumien väliin ujutettu luku kertoo kauniin runollisesti kevätkuukausien
nimiin ja tapoihin liittyvää tietoutta.
Mikä tuo maailmaan heleät värit? Mikä on linnunlaulun
avain? Mikä muotoilee nokkaa munan sisään? / Mikä työntää hennoista hennointa
versoa läpi kiven, niin että kivi halkeaa?
Ilma kohoaa. Siinä tuoksuu uusi alku, initiaatio,
kynnyksen ylittäminen. Ilma antaa juhlallisesti ymmärtää, että jokin on
muuttunut. Esikot syvällä muratin kätköissä levittävät lehtensä laajalle. Arkiseen
roiskahtaa väriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti