Kustannuspäällikkö Laura Lähteenmäki (s. 1973) on julkaissut useita nuortenkirjoja ja ollut mm. Finlandia Junior- ja Topelius-palkintoehdokkaana. Vuonna 2007 ilmestynyt Marenkikeiju oli hänen ensimmäinen aikuisille suunnattu romaaninsa ja se voitti Arvi Lydecken -palkinnon.
Ikkunat yöhön alkaa varsin dekkarimaisella prologilla. Kirjoituspiiriä vetävä nuori nainen ihastuu yhteen ryhmäläisistä ja tulee illanvieton päätteeksi murhatuksi. Tässä vaiheessa ei ole tietoa sen paremmin uhrin kuin murhaajankaan henkilöllisyydestä, motiivista puhumattakaan, mutta varsinaisen tarinan kuluessa kaikki selviää. Murhan selvittely on kuitenkin vain yksi pieni osa kolmen sukupolven tarinassa, jossa riittää vihaa, katkeruutta ja ristiriitoja. Yhdistävänä tekijänä on Niitty, vanha sukutila, jonka laajat metsät tuottavat turvallisesti rahaa perheenjäsenten tileille.
Kirjassa on useita kertojia, joiden silmin tapahtumia tarkastellaan. Tällä tavalla joihinkin tilanteisiin saadaan toisistaan poikkeavia tai toisiaan tukevia näkökulmia ja samalla monipuolinen ja selventävä katsaus menneisyyteen. On Elsi, varakkaan tamperelaisen kauppiaan tytär, joka saapuu sotien jälkeen nuorena miniänä Niittyyn. Hän ei viihdy maatalon emäntänä, ei vaimona eikä äitinä, vaan vaipuu synnytyksen jälkeen syvään masennukseen. Siitä seuraa tragedia, joka varjostaa vielä sukupolvien jälkeenkin. On naimaton Asta-tytär, joka joutuu ottamaan vastuun tilasta ja omii sen lopulta niin, että kokee kaikki muut sukulaiset törkeiksi tungettelijoiksi. Uhkaavimmaksi hän luokittelee poikansa Roopen tyttöystävän, Teresan, joka on tahtomattaan joutunut muidenkin hampaisiin.
Henkilöhahmoista koskettavin on ehkä Elsi, jonka yltyvää pakokauhua pääsee seuraamaan läheltä. Sen arvaa, että jotain tulee tapahtumaan, mutta mitä? Astan kehittyminen riehakkaasta pikkutytöstä ivalliseksi ja suvaitsemattomaksi rautarouvaksi kuvataan hyvin. Elsin lapsenlapsista jää mieleen runoilija Riikka, joka kätkee epävarmuutensa raivoisan vihan alle.
Lähteenmäki ei suinkaan selitä kaikkea, vaan tapahtumat jäävät paljolti kesken ja osa asioista vain aavistelun varaan. Teoksen motto ja nimi ovat Uuno Kailaan runosta Talo ja samanlaista kohtalokkaan synkkää kajahtelua on Lähteenmäen kirjassa. Onko epätoivosta ulospääsyä?
Sillä totta kai jokaisella oli tarinansa. Aina sitä vain ei tiennyt, aina sitä ei kerrottu, jaettu toisten kanssa, ja silloin todellisuudessa oli pieni reikä, yhden ihmisen kokoinen kolo, ja se puuttuva pala oli se kaikista tärkein.
PS. Kirjan kansi on kaunis ja sen aihe poimittu hienosti oivaltaen kirjan sisällöstä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti