Kustantaja: Bazar 2013
Alkuteos: The Snow Child
Suomennos: Marja Helanen
Eowyn Ivey asuu keskellä Alaskaa,
missä perheen omavaraiseen arkeen kuuluu niin kotieläintenhoitoa kuin
metsästystä, niin hyötykasvien viljelyä kuin metsätöitä, niin juomaveden
hankintaa kuin kodin lämmittämistä puilla. British Book Awardilla palkittu Lumilapsi on Iveyn esikoisteos ja
ylistys kotiseudun villin kauniille luonnolle.
Venäläinen kansansatu Snegurotška
kertoo vanhasta pariskunnasta, joka ei hartaista toiveistaan huolimatta voi
saada omaa lasta. Eräänä talviyönä he tekevät lumesta pienen tytön, joka herää
eloon. Onnellista loppua tarinassa ei kuitenkaan ole, vaan lopulta tyttö sulaa
pois. Tämä satu on innoittanut kirjailijaa Lumilapsi-teoksessa.
Mabel ja Jack ovat lähes
viisikymppisiä lähtiessään 1920-luvulla Philadelphiasta uudisraivaajiksi Alaskan
asumattomille seuduille. Erämaan hiljaisuudessa he toivovat unohtavansa suuren
surunsa, vauvan kuoleman, ja pääsevänsä taas lähemmäksi toisiaan. Uusi elämä
osoittautuu kuitenkin pettymykseksi. Pellon raivaaminen sankkaan korpeen on
raskasta ja hidasta. Ruoka ja rahat alkavat loppua. Puolisoiden välille
laskeutuu uupunut hiljaisuus. Ankeassa yksinäisyydessään Mabel yrittää lopulta itsemurhaa,
mutta syksyinen jää ei petäkään hänen allaan. Sen sijaan löytyy ystäviä, jotka
vetävät vähitellen Mabelia ja Jackia ihmisten pariin, auttavat käytännön
asioissa ja opettavat nauramaan uudestaan. Kun ensilumi sataa eräänä iltana,
heittäytyvät Mabel ja Jack lapsekkaiksi ja pyörittelevät lumesta pienen tytön.
Aamulla lumilapsi on poissa, mutta metsänrajassa lymyilee kujeileva pieni tyttö,
Faina. Onko hän oikea ihminen vai puolisoiden lumesta luoma keijukainen?
Katoaako hänkin aikanaan kuten sadun lumineito katosi? Onko mahdollista muuttaa
kohtaloa ja saada surullisen lopun sijasta iloinen?
Lumilapsi on
kieleltään kaunis ja ennen kaikkea täynnä hienoja luonnonkuvauksia. Muutamalla
yllätyksellisellä adjektiivilla tai osuvalla verbillä Ivey saa lukijan tuntemaan
pakkasen kouraisun tai myllertävien lumihiutaleiden maun, mistä kiitosta
lankeaa tietysti myös suomentajalle Marja Helaselle. Huurretta, jäätä, lunta ja
routaa teoksessa todella riittää.
Kaikki kipunoi
kirkkaana, aivan kuin maailma olisi ollut uusi, sinä samana aamuna jäisestä
munasta kuoriutunut. Pajunoksia peitti huurre, vesiputouksia jäävaippa, ja
lumista maata täplittivät sadan metsäneläimen jäljet: punaselkäisten myyrien,
kojoottien ja kettujen, paksutassuisten ilvesten, hirvien ja hyppyharakoiden.
Kirjan
henkilöt ovat kautta linjan hyvin uskottavia ja moniulotteisia. He elävät
tavallisen ihmisen arkea, asuvat hatarissa ja kylmissä mökeissä, hankkivat
elantonsa maan ja metsän antimista, kokevat pieniä ilon ja onnenhetkiä
uurastuksen lomassa. Lukija seuraa läheltä Mabelin ahdistavaa surua, joka vähitellen
muuttuu araksi toiveikkuudeksi ja lopulta miltei jääräpäisen vahvaksi uskoksi.
Jack puolestaan on kaiken aikaa rauhallinen ja järkevä, mutta joissakin
suhteissa kovin miehinen: kyvytön ilmaisemaan tunteitaan ja luottamaan naiseen
tasa-arvoisena kumppanina. Naapurin Esther-rouva on remakkuudessaan varsin
riemastuttava hahmo ja samalla henkilö, jonka sydän on puhdasta kultaa.
Toisaalta
kirjassa on myös yliluonnollinen taso. Osa tapahtumista saa toki aikanaan
realistisen selityksen, mutta Faina-tyttö jää loppujen lopuksikin kutkuttavan salaperäiseksi
hahmoksi. Hän on kuin metsänhenki, joka tuntee korven läpikotaisin, metsästää
kettu kumppaninaan ja hallitsee sääilmiöitä. Siksi Lumilapsi sopii etenkin
lukijalle, jota viehättää fantasian hipaisu.
Minä tykkäsin kovasti tästä kirjasta :). Tähän se ripaus yliluonnollista sopi, tarina oli kaunis.
VastaaPoistaJos oikein tahtoisi, niin varmaan "Lumilapsen" tapahtumat voisi selittää realistisestikin. Minusta tarinan viehätys on silti siinä, että se antaa mahdollisuuden myös toisenlaiseen tulkintaan.
Poista