10.8.2020

OATES, JOYCE CAROL: Elämäni rottana

 

Kustantaja: HarperCollins 2020

Alkuteos: My Life as a Rat

Suomennos: Kira Poutanen

Elämäni rottana -romaani sijoittuu Yhdysvaltoihin South Niagaraan, joka on ollut ennenkin Oatesin teosten näyttämönä. Siellä asustaa irlantilaistaustainen, katolilainen ja työväenluokkainen Kerriganin perhe, jossa isä on perheen ehdoton pää ja aina vain väsyneemmäksi käyvä äiti vastuussa kodista. Lapsia siunautuu seitsemän kappaletta, joista viimeisimpänä kirjan päähenkilö Violet Rue. Tarinan alkaessa hän on kaksitoistavuotias.

Isälle, Vietnamin sodan veteraanille, on tärkeää kuulua Irlannista Yhdysvaltoihin muuttaneiden Kerriganien kunnialliseen sukuhaaraan. Siksi perheen nimeä ei saa häpäistä eikä sen sisäisiä asioita päästää julkisuuteen. Parhaimmillaan isä osaa olla hurmaava, mutta humalapäissään täysin arvaamaton. Poikiaan hän nöyryyttää ja kurittaa vielä sittenkin, kun nämä ovat jo lähes täysikäisiä, mutta tyttäriään hän jumaloi. Etenkin kuopustaan.

Vuosia sitten, kun olit pieni tyttö, isä paukkasi aina sisään: Hei, kotona ollaan! Hän huusi sinua: Hei, Violet Rue, isä on kotona! Missä isän paras tyttö on? Violet RUE!

Sitten tapahtuu jotain kamalaa. Neljä nuorukaista, joukossa Kerriganin kaksi vanhinta poikaa eli Jerome Junior ja Lionel, pahoinpitelevät mustan koulupojan niin pahasti, että tämä kuolee vammoihinsa. Violet sattuu näkemään jotain, jonka perusteella osaa myöhemmin laskea yhteen yksi plus yksi. Tieto on niin raskas, että aiemmin tasapainoinen tyttö muuttuu itkeskeleväksi ja uniinsa pakenevaksi.

Violet yrittää puhua äidilleen, mutta tämä vain raivostuu. Hän yrittää keventää sydäntään rippituolissa, mutta pappi keskeyttää tunnustuksen alkuunsa. Lionel-veli vainuaa uhan ja tönäisee sisarensa alas jäisistä rappusista niin että tämä loukkaantuu pahasti. Varoittaakseen? Tappaakseen? Äiti kieltäytyy viemästä tyttöä lääkäriin, mutta kouluterveydenhoitajan luona koko tarina lipsahtaa ulos.

Kukaan ei satuta sinua. Ei enää koskaan. Tästä eteenpäin olet turvassa, Violet.

Nuorukaisille määrätään pitkät vankeustuomiot. Mielipiteet vellovat. Monet uskovat, että pojat on pakotettu tunnustamaan ja heidät on tuomittu vain, koska he ovat valkoisia. Suurin syyllinen heidän kohtaloonsa on selvästikin nuorin sisar, vasikkahuora ja rottanarttu.

 Tytär ei koskaan sanonut olevansa pahoillaan. Ei koskaan pyytänyt anteeksi. Janosi vain rakkautta kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

 Jeromen sydän on haavoilla, tyttären petos oli vielä vuosienkin jälkeen kuin avoin haava. Sillä Violetia Jerome oli rakastanut eniten.

Violetin turvallisuuden vuoksi hänet otetaan huostaan ja sijoitetaan lapsettomaan sukulaisperheeseen. Irma-täti olisi valmis rakastamaan tyttöä ja antamaan tälle kaikkensa, mutta Violet vain odottaa paluuta kotiin. Hän ei käsitä, millainen paaria on perheensä silmissä, eikä osaa kuvitellakaan, että karkotus tulisi kestämään kolmetoista pitkää vuotta.

Minulla ei ollut yhteyttä ihmisiin, jotka olisivat voineet auttaa minua. Jos elämäni rottana jonain päivänä päättyy, voin muistella näitä vuosia kuin kuumeista unta, jossa uneksija juoksee jatkuvasti epätoivoisena pakoon jotakin.

Koko ajan Violetia kalvaa pelko siitä, että veljet – etenkin Lionel – vapautuisivat ennen aikojaan ja tulisivat kostamaan. Koettelemukset eivät lopu tähän, niin kohtuuttomalta kuin se tuntuukin, vaan Violetin tielle osuu hyväksikäyttäjiä toisensa jälkeen. Miehiä, joihin tyttö on luottanut ja joilta hänen olisi kuulunut saada turvaa ja huolenpitoa. Onko siis ihme, jos Violetille kehittyy vakavia itsetunto-ongelmia?

Tarina on rankka ja Oates kertoo sen kiihkolla, joka osoittaa hänen elävän teini-ikäisestä nuoreksi aikuiseksi varttuvan naisen mukana kaikkien epäoikeudenmukaisuuksien ja alistamisien läpi. Kehityskaari on kuitenkin hyvä, sillä kirjan lopussa Violet on jo valmis päästämään irti menneestä ja siirtymään eteenpäin. Päätökset tulevaisuuden suhteen tekee hän itse eikä kukaan ulkopuolinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti