SCHULMAN, ALEX: Eloonjääneet

Kustantaja: Nemo 2021

Alkuteos: Överlevarna

Suomennos: Jaana Nikula

Alex Schulman (s. 1976) on Ruotsissa tunnettu kirjailija, televisiopersoona ja podcastien tekijä. Häneltä on suomennettu autofiktiiviset teokset Unohda minut, jossa hän käsittelee äitinsä alkoholismia, ja Polta nämä kirjeet, jossa kuvaa isovanhempiensa kolmiodraamaa. Omaelämäkerrallisuutta on myös Schulmanin viimeisimmässä romaanissa Eloonjääneet, vaikka se onkin aiempia teoksia fiktiivisempi.

Kello on 23.59, kun poliisi kaartaa vuosikausia käyttämättömänä olleen kesämökin pihaan saatuaan hälytyksen siellä tappelevista miehistä. Tästä lähdetään kelaamaan kulunutta vuorokautta taaksepäin hetkeen, jolloin äitinsä hautajaisiin valmistautuvat miehet – kolme veljestä - löytävät kirjeen, jossa äiti ilmaisee viimeisen tahtonsa. Ei hautajaisia. Tuhkat ripoteltava mökkirantaan niin että veljekset tekevät sen yhdessä.

Nykyhetkeen limittyvät kuvaukset perheen viimeisestä kesästä mökillä parikymmentä vuotta aikaisemmin. Isä ja äiti ottavat aurinkoa, ryyppäävät ja viettävät siestaa, ryyppäävät lisää ja riitelevät. Pojat ovat oman onnensa nojassa. Vanhin veli, kolmetoistavuotias Nils, vetäytyy tilanteista omaan kuplaansa ja kaipaa vain pääsyä pois kotoa. Nuorin veli, seitsemänvuotias Pierre, on kovanyrkkinen ja uhmakas. Yhdeksänvuotias Benjamin yrittää havaita riidat jo ennakolta ja toimia sovittelijana joka suuntaan.

Veljekset kinastelevat keskenään ja muodostavat rintamalinjoja, mutta tositilanteessa kuitenkin pitävät yhtä. Riipaiseva on kuvaus siitä, miten isä lähettää pojat uimaan kilpaa, ja nämä selviävät odottamattoman pitkästä matkasta vain toisiaan tukemalla. Takaisin päästyään he huomaavat isän ja äidin menneen sisälle ja unohtaneen pojat jo kokonaan.

Poikien elämästä puuttuu lämpö ja turvallisuus. Isä on kyllä rakastava, mutta luonteeltaan kiivas, ja äiti taas arvaamaton mielialavaihteluissaan. Hän voi määrätä inhottavia rangaistuksia lapsellisista rikkomuksista ja kutsua poikia ”kammottaviksi mukuloiksi”. Jos äiti joskus innostuu lukemaan ääneen, pakkautuvat veljekset sylikkäin hänen lähelleen odottamaan rapsutuksia.

Aika mökillä päättyy äkillisesti. Tapahtuu jotain hirveää, mikä saa perheen lähtemään sekasorron vallassa pois palaamatta enää koskaan, mutta kirjan näkijä ja tekijä Benjamin ei muista tästä juuri mitään. Kotielämä joka tapauksessa muuttuu tämän jälkeen aina vain huonommaksi. Asunnosta tulee siivoton. Lakanoita ei vaihdeta ja roskapussit kasaantuvat eteiseen. Ihmiset ovat sottaisia ja hielle haisevia. Sitten perhe alkaa hajota eivätkä välit enää palaudu entiselleen.

Kuva on otettu mökkirannassa… Pojat nauravat katketakseen käsivarret toistensa ympärillä. Veljekset hohtavat omaa valoaan.

Mitä heille tapahtui?

Kun äiti oli juuri kuollut, he olivat sairaalahuoneessa yhdessä, mutta silti yksin… He eivät voineet auttaa toisiaan. Sellaista se on ollut niin kauan kuin hän jaksaa muistaa, niin kauan kuin hän on ollut aikuinen. Kukaan heistä ei oikein tiedä mitä tehdä jotta he pystyisivät edes katsomaan toisiaan silmiin tavatessaan, he juttelevat katse pöytäliinassa, keskustelu on nopeaa ja töksähtävää. Toisinaan Benjamin ajattelee kaikkea mitä heille on tapahtunut, miten he lapsena hakivat turvaa toisistaan ja miten omituista kaikki on nyt, kun he kohtelevat toisiaan kuin vieraita.

Alex Schulman on taituri kuvaamaan ihmisen tunteita ympäröivän maailman yksityiskohtien välityksellä. On surumieltä, yksinäisyyttä ja hapuilua, mutta myös yllättäviä läheisyyden hetkiä ja lämpöä. Lukijalle tulee koko ajan uutta kiinnostavaa tietoa ja jännitettävää aina kirjan loppuun saakka. Siellä paljastuu yllätys, johon ei ole osannut mitenkään varautua ja joka olisi jopa epäuskottava, jollei tietäisi perheen vaikenemiskulttuurista. Voi vain toivoa, että veljekset saavat vihdoinkin purettua sydämeltään kaikki todelliset ja kuvitellut kaunansa ja löytävät toisensa uudelleen. Jäävät eloon.