21.7.2022

AUBERT, MARIE: Mikään ei voisi olla paremmin

Kustantaja: Gummerus 2022

Alkuteos: Voksne mennesker

Suomennos: Aino Ahonen

Juuri neljäkymmentä vuotta täyttänyt norjalainen Ida menestyy hyvin työssään arkkitehtina, mutta on yksityiselämässään hukassa. Jostain syystä hän deittailee pelkästään varattuja miehiä toivoen, että joku heistä jättäisi vaimonsa ja lapsensa ja perustaisi perheen Idan kanssa. Mitään moraalista vastuuta käytöksestään tämä nainen ei tunne, mutta hänen epätoivoinen innokkuutensa pelottaa kaikki ehdokkaat tiehensä.

…onko minun velvollisuuteni sanoa topakasti mutta flirttaillen, että kuulepa, eiköhän tämä mene nyt liian pitkälle, ajattelisit vaimoasi ja lapsiasi, kun haluaisin heidän viis veisaavan vaimoista ja lapsista. Pitäisikö mennä nukkumaan yksin ylväine periaatteineni, halata itseäni sängyssä ja ajatella suurenmoista itsekunnioitustani, en saa hyvyyden ja kunnollisuuden vastineeksi yhtään mitään.

Neljäkymmenvuotispäivän lähestyessä Ida on havahtunut siihen, että aika lapsen saamiseen on käymässä vähiin. Niinpä hän päättää pakastuttaa munasolujaan ruotsalaisella lapsettomuusklinikalla siltä varalta, että voisi hyödyntää niitä lähivuosina. Tuntuu siltä, ettei Ida ole erityisen innostunut lapsesta sinällään, vaan pitää vauvaa keinona päästä jonkin yhteisön jäseneksi. Eroon yksinäisyydestä.

Nukun yksin ja herään yksin ja olen yksin lähtiessäni töihin ja palatessani töistä, en aio valittaa, en ala valittajaksi. Mutta yksinolo on yhä suuremmaksi kasvava kehä, ellen löydä poikaystävää, ellen löydä ketään, kenen kanssa käyttää tallettamani munasolut, ja edessäni voi olla viisi tai kymmenen, kaksikymmentä tai kolmekymmentä täsmälleen samanlaista vuotta, tästä ikuisuuteen.

Ruotsista palattuaan Ida matkustaa suvun kesämökille, missä on tarkoitus juhlia kuusikymmentäviisi vuotta täyttävää äitiä. Hän kuvittelee kertovansa siellä päätöksistään ja mahdollisista pikaisista vauvauutisista, joiden uskoo ilahduttavan etenkin äitiä. Idan pikkusisko Marthe nimittäin on jo vuosia yrittänyt saada lasta miehensä Kristofferin kanssa ja kokenut pari keskenmenoakin. Marthe ennättää kuitenkin kertoa ensimmäisenä oman ihanan uutisensa.

Idan sisimmässä myrskyää: pikkusiskolla on jo entisestään mukava aviopuoliso ja bonuslapsena miehen kuusivuotias tytär Olea – ei hän ansaitsisi enempää! Vanhat kaunat nousevat pintaan. Ida on aina tehnyt kaikkensa miellyttääkseen äitiä ja ollut esimerkillisen kiltti ja ahkera, mutta joutunut silti seuraamaan sivusta, miten äidin hellyys on keskittynyt sairastelevaan pikkusiskoon. Ida on varma, että Marthen sairauskohtaukset ovat voimistuneet juuri silloin, kun Idalla olisi ollut mahdollisuus loistaa.

Tämän lisäksi Marthe esiintyy kuin omistaisi mökin; ulkoseinien värikin on muiden mielipidettä kysymättä muutettu! Kiukuissaan Ida alkaa rapauttaa pikkusiskonsa onnea ja turvallisuudentunnetta. Hän nälvii. Hän jättää huomiotta Marthen yritykset saada myötätuntoa. Hän yrittää lyödä kiilaa perheenjäsenten välille. Ainoastaan äidin miesystävä Stein tuntuu huomaavan, mitä on tekeillä, mutta Ida ei välitä hänen varoituksistaan. Mitä tuleekaan vielä tapahtumaan?

Toki siskokset välillä uskoutuvat toisilleen ja tuntevat myötätuntoa, mutta sitten Idaan iskee taas ihana iso äkkikiukku ja sen seurauksena uusi kataluus. Pitkään mielikuva Idasta onkin pelkästään negatiivinen, mutta vähitellen selviää häntä piinaava ahdistus siitä, ettei ole kenellekään tärkeä. Onko hän siis oikeastaan edes olemassa?

…raavin ja ruoputan ihmisiä vain, jotta joku tietäisi minun olevan olemassa, vastaisi minulle.

Mikään ei voisi olla paremmin -teosta kuvataan kipeänhauskaksi, mutta kirja herättää pikemminkin myötätuntoa kuin naurua. Se on sekä tiheätunnelmainen kuvaus ihmisten välisistä jännitteistä että hienovarainen katsaus kutakin heistä muokanneeseen menneisyyteen, mitä tukee moniulotteinen kielikin. Kirjan loppu kuitenkin hämmentää – se jää avoimeksi ja lukijan tulkinnan varaan.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti