HASSINEN, PIRJO: Toisella tavalla onnellinen

Kustantaja: Otava 2022

Toisella tavalla onnellinen -teoksen kertoja on nelikymppinen Sanna, aikuislukion rehtori ja vakuutusmatemaatikko Y:n avopuoliso jo viidentoista vuoden ajalta. Hänen elämässään tapahtuu yhtäkkinen käänne, kun hän viedessään kelloa korjattavaksi kultasepänliikkeeseen joutuu keskelle ryöstöä ja tulee tönäistyksi nurin. Tietoisuudesta pois painettuja muistoja nousee pintaan, mutta samaan aikaan alkaa hahmottua myös tulevaisuudensuunnitelmia.

Alku on kuin sipuli: kun aloittaa yhdestä kohtaa, joutuukin kohta perumaan ja sanomaan, että oikeastaan on olemassa vielä sisempikin tapahtumasarja.

Kasvoille painetun käden tönäisy palauttaa Sannan mieleen elokuisen päivän vuonna 1995, jolloin hän oli seitsemäntoistavuotias ja ystävänsä Saran kanssa kaupungilla ahnehtimassa elämää ja kokemuksia. Sanna rakastui suinpäin rannalla näkemäänsä lippalakkipoikaan, mutta tilanne päättyi hänen kannaltaan kirvelevästi. Ahdistusta lisäsi Saran huvittunut suhtautuminen Sannan kokemaan nöyryytykseen.

Toinen satuttava asia Sannan elämässä on hänen isänsä tekemä itsemurha. Sannalla ei ollut murheellisessa tilanteessa ketään, jonka kanssa keskustella ja etsiä syitä isän tekoon, koska äiti sulkeutui katkeruuteensa ja veli vihaan. Miksi isän viimeinen viesti oli ”Jäänyt on päivän työ, ilta varjoja tielleni siirtää”? Nuo sanathan ovat laulusta Rakastan elämää! Vuosien päästäkin Sanna yrittää ymmärtää ja puolustella isäänsä.

Sannaa kaihertaa myös Y:n suhde kuvataiteilija Miiaan ja tämän perheeseen, sillä Miia oli Y:n salaa palvoma ensirakkaus vuosikausien ajan. Varsinaista yhteiseloa kesti lopulta vain kolme hurmiollista vuotta, mutta eron jälkeenkin Y huolehtii Miiasta ja lapsista, joista etenkin Elmeri pitää Y:tä isänään. Sanna ei pääse eroon tunteesta, että on Y:lle vain korvike, joka sysättäisiin syrjään, jos Miia vain niin haluaisi.

Kultasepänliikkeen tapahtumilla puolestaan on yllättävä seuraus: Sannan viemä kello paljastuu vuosia sitten kadonneeksi ryöstösaaliiksi ja liittyy jotenkin Y:n isään. Sannan päässä alkaa kehkeytyä surujen, kaunojen ja epävarmuuksien sekamelskassa ruma suunnitelma, vaikka hän tuskin tietää, mitä haluaa teoillaan aiheuttaa ja kenelle.

Niin kuin ihminen kaunistelee kaikkea sietämätöntä, minäkin järkeistän nyt mietteitäni sinä yönä. Liitän mukaan maustekakkuja ja polkupyöriä, joita en todellisuudessa sillä hetkellä muistellut. Sillä kaiken yllä, yönkin ja pakkasen ja kuusen mahtailevuuden yllä, sytkytti ylivoimaisena yksi ainoa ajatus. Tajusin kyllä, miten ruma se oli ja miten vastoin kaikkea sitä, mitä pidin oikeana.

Sisäinen taistelu uuvuttaa Sannan niin pahasti, että lopulta hänen edessään tuntuu olevan vain kaksi vaihtoehtoa: kuolla tai syntyä uudelleen. Sannan valinta on uusi alku elämälle ja siihen kuuluu kaikkien mielessä pyörineiden ajatusten ja tehtyjen tekojen tunnustaminen Y:lle, joka saisi kuulla kaiken niin rehellisesti kerrottuna kuin suinkin pystyn. Y:n päätettäväksi jää, onko kertomus tunnustus anteeksiantamattomista teoista vai ehkä sittenkin rakkaudentunnustus.

Ammattinsa osaavan kirjailijan ei tarvitse turvautua kikkailuun, koska tarina kantaa jo itsessään. Eri kerrostumat paljastuvat vähitellen kuin kuorisi sipulia ja lukija kokee oivalluksen iloa henkilökuvia rakennellessaan. Kertoja ei säästä itseään, mutta kuvaa kaunistelematta myös ystäviään, läheisiään ja rakkaitaan, jotka käyvät kukin omalla tavallaan selviytymistaistelua. Kuka voi heitä tuomita?

Sillä ihminen ei ole milloinkaan keveä eikä täysin vapaa. Ihminen on kärpäspaperi, maailmalle tahmea. Totaalisen puhdas on vain sen ohikiitävän ajan, kun käsittää kaiken juuri muuttuneen.