SANDBERG, RIIKKA: Ørja

Kustantaja: Otava 2023

Kuusikymppinen Tine pyörittää Bergenissä mummultaan perimäänsä Bio bio -elokuvateatteria ja kiertää kesäisin Pohjois-Norjan syrjäisillä saarilla esittämässä elokuvia. Tinen aviomies Runar, kuvanveistäjä, haluaisi vaimonsa myyvän teatterin pois ja lähtevän kanssaan maailmalle uusien maisemien ja ihmisten pariin. Tine puolestaan toivoisi Runarin hankkivan verstaan Bergenistä ja pysyvän jatkossa enemmän paikallaan tutussa ympäristössä.

Ollakseen yhdessä miehensä kanssa Tine kuitenkin lopettaa vuoden 1976 kesäkierroksen Ørjan saariryhmälle, missä Runar on viettänyt kaikki kesänsä lapsuudesta asti aina vuoteen 1957 saakka. Nyt Runar on kuuluisa, kylällä riittää selkääntaputtajia ja joku on asettanut jopa Runarin kehystetyn valokuvan majatalon makuuhuoneen pöydälle. Jostain syystä Runar muuttuu sen nähdessään kovin vaisuksi.

Viedessään projektoreita ja muita varusteita majatalon vajaan Tine löytää vanhan vihertävän laukun, joka avattuna osoittautuu lankamagnetofoniksi eli lankuriksi. Löytyy myös kolmisenkymmentä äänitekelaa, joista ensimmäinen on paikallaan laitteessa. Tinen ei tarvitse muuta kuin kytkeä laite päälle ja alkaa kuunnella. Kela on äänitetty toukokuussa 1950 ja sillä puhuu kaksitoistavuotias tyttö, joka kertoo juuristaan ja elämästään. Myöhemmät kelat kattavat ajan vuoden 1957 kesäkuuhun saakka.

Syksyllä 1944 kelat äänittänyt tyttö oli kuusivuotias. Kotikylää lähestyivät tuhoa kylvävät saksalaiset ja asukkaiden oli paettava nopeasti turvaan. He onnistuivat piileskelemään vuonon perällä jäätikkövuoren tuntumassa seuraavan vuoden alkukevääseen saakka, mutta lopulta piilopaikka paljastui, kyläläiset vangittiin ja sullottiin veneisiin. Sekasortoisen tilanteen vielä jatkuessa jäätiköstä irtosi jättimäisiä lohkareita, joista yksi upotti tytön äitiä kuljettaneen veneen. Lapsen mielestä äiti muuttui silloin ihmisestä jäätiköksi.

Vaikka olen jo kaukana, en ole unohtanut, kenen tytär olen. Sinä puhallat iholleni kylmää ilmaa ja kasvatat jäätäsi kuin pitkiä valkoisia hiuksia

Norjan vapauduttua vuonna 1945 tyttö muutti isänsä kanssa Ørjan saarelle. Jälleenrakennustyöt alkoivat ja ilmapiiri oli toiveikas, mutta oli eräs ihmisryhmä, jota kohtaan asenteet pysyivät kovina: saksalaisten kanssa seurustelleet naiset, tyskertøs. Pahoinpidellyt ja häpäistyt naiset suljettiin yhteisön ulkopuolelle, samoin heidän ”vialliset” lapsensa. Luokkatoverit kertoivat tytölle kauhujuttuja Ørjan saariryppään viimeisestä saaresta, joka sijaitsi muista erillään.

Minä kuulin, että saaren erakko houkutteli rikollisia naisia piiloutumaan saaren luoliin. Mutta saarella oli niin kamalaa, että yksi naisista yritti uida pois, ja kaksi pisti kiviä taskuihin ja käveli veteen.

Varttuessaan tytöstä tuli kolhokasvoinen, pitkä ja huomiota herättävän leveähartiainen nainen, monia miehiäkin voimakkaampi. Ihmisten tahdittomat lausahdukset eivät tietenkään voineet olla haavoittamatta herkkää nuorta naista, mutta onneksi hän sai mahdollisuuden opetella pianonsoittoa ja todistaa lahjansa aina Bergenissä asti. Välttyisikö hän kuitenkaan katkeruudelta?

Tytön tarinaa kuuntelevalle Tinelle äänitteistä on tullut miltei pakkomielle, mutta sitten kertomuksessa alkaa esiintyä hänelle tuttuja henkilöitä puhuen ja toimien aivan odottamattomalla tavalla. Onko kaikki pelkkää tytön mielikuvituksen tuotetta? Onko tyttö (jonka hän nyt tunnistaa Isabellaksi eli Isaksi) tulkinnut ihailemiensa ihmisten sanoja ja tekoja vastaamaan omia unelmiaan? Vai onko se Tina, joka on rakentanut elämäänsä valheiden varaan? Ketä uskoa?

Ørja-romaanin henkilöistä sinällään ihan mielenkiintoiset miehet jäävät sivuosaan ja naiset nousevat esiin: surumielinen Liv, elämäniloinen Aili, kohtalon kolhima Isa. Kahdessa aikatasossa liikkuva juoni on toimiva ja sisältää jännitystä, suurta rakkautta ja suurta pahantahtoisuutta. Loppuratkaisussa on ehkä dramatiikkaa jo hieman liikaakin. Kirjan kuvaamaa Ørjan saarirypästä ei oikeasti ole olemassa, mutta tarkkanäköinen luonnon, ihmisten ja tunnelmien kuvaus tekee siitä hyvin todentuntuisen.

En ollut ikinä nähnyt mitään niin rouheaa ja kivistä. Erikokoisia kallioita ja kiviä oli levittäytynyt ja jähmettynyt joka suuntaan. Ørja oli kuin uppoamaisillaan oleva kallioiden maa, viimeiset kuivat kiviselät keskellä vesireittejä.

Kristiinankaupunkilainen Riikka Sandberg (s. 1989) kirjoitti esikoisromaaniaan Ørja pienen ja karun norjalaisen saaren kirjoittajamökissä. Saari tarjosi kirjan tarinalle sopivan ympäristön, mutta lisäksi tarvittiin vielä jäätikkövuonossa meloneen miehen muistelmat ja Porin Jazzfestivaalien taustakangas, jotta palaset alkoivat loksahdella paikoilleen.