Kustantaja: WSOY 2025
Alkuteos: Den dagen Nils Vik døde (2023)
Suomennos: Sanna Manninen
Kansi: Ville Laihonen
Minä olen Nils Vik, minä olen mies jolla on vene. Minä
kuljin vuonon yli vene täynnä kasvoja, aika harvoja asioita voi verrata siihen,
tähän veneeseen, joka varovasti etsiytyi vuonolle aamulla, joka hiipi takaisin
illalla, löysi kotiin, purjehti tyyrpuuriin kohti kotia.
On 8. marraskuuta, sunnuntai ja Nils Vikin viimeinen päivä. Mies
siistii kodin, jossa on asunut koko ikänsä, ensin vanhempiensa ja sitten
Marta-vaimon ja kahden tyttären kanssa. Martan kuoltua ja lasten lähdettyä
maailmalle hän on ollut yksinään. Lähtiessään Nils jättää pöydälle lapun: Olen
lähtenyt tästä talosta enkä enää palaa. Pitäkää hyvää huolta toisistanne. Isä.
Jo matkalla venevajalle Nilsin luo juoksee iloisena
Luna-koira, joka aikoinaan kuoli auton töytäisemänä ja jonka kanssa Nils nyt
voi keskustella menneistä. Mies ja koira astuvat veneeseen, jolla Nils on sodan
loppumisesta lähtien kuljettanut vuonolla niin ihmisiä ja eläimiä kuin tavaraa.
Hän on päättänyt kulkea vielä kerran vakioreittinsä,
muistella mitä on elämässään rakastanut ja tehdä sille kunniaa.
Vuonon yli hän kulkee. Vuonon yli epäröimättä. Vuonon yli
kuten niin monta kertaa ennenkin. Myöhään ja varhain. Aamuin ja illoin.
Myrskyssä ja tyvenellä. Itään ja länteen. Häntä seuraavat ainoastaan lokit, ne
jupisevat ja valittavat, leijuvat luonnottoman valkeina veneen yllä.
Rannoilla, laitureilla ja silloilla näyttäytyvät kaikki Nilsin
lokikirjoissaan mainitsemat matkustajat: ostoksille menijät, hääparit, raskaana
olevat tytöt ja naiset, pois lähtevät. Veneeseen Nils poimii mukaan ne, jotka
ovat erityisesti koskettaneet häntä: perheväkivallan uhrit, rakkauden etsijät
ja itsetuhon tielle eksyneet. Joihinkin suhde on ollut hyvin henkilökohtainen.
Nils muistaa myös erityisiä tapahtumia, joissa oli veneensä
kanssa mukana. Esimerkiksi lumivyörytalvena 1973 kaikki maayhteydet olivat
poikki ja Nils joutui tekemään töitä kellon ympäri kuljettaessaan ihmisiä
turvaan. Hänen viimeinen asiakkaansa oli kiinteistönvälittäjä, joka etsi paikkoja
kaupunkilaisten loma-asunnoille – vuonon asukkaat olivat muuttaneet pois ja
jättäneet tilansa rapistumaan.
Yö on laskeutunut, kun vene suuntaa avomerelle. Matkustajat
keskustelevat kajuutassa ja elämän erottamat löytävät taas toisensa. Ja
yhtäkkiä myös Marta on siinä, ihan kosketuksen päässä. Marta, jota Nils on
rakastanut elämänsä jokaisena hetkenä. Marta, jonka vastarakkautta Nils ei ole
vaikeista hetkistäkään huolimatta koskaan epäillyt,
Vuonon yli hän kulki, hän kulki kohti valoa, kohti valoa
pimeydessä, valoa vuoren yllä, valoa tien, sateen, pilvien, talojen ja
horisontin yllä.
Päivä jona Nils Vik kuoli -pienoisromaani ei ole
ahdistava eikä surullinen, vaan lempeä ja kaihoisa. Näkökulma on Nilsin;
miehisen miehen, joka tuntee myötätuntoa ihmisiä kohtaan ja tekee
kärsivällisesti parhaansa heitä auttaakseen. Gryttenin tyylissä sekoittuvat
sopivassa suhteessa runollisuus ja karheus, joten lukeminen on miellyttävää.
Erityisen upeita ovat vuonon sääolojen, veden vaihtelujen ja luonnon kuvaukset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti