Kustantaja: WSOY 2016
Alkuteos: What Alice Forgot
Suomennos: Helene Bützow
Alice kaatuu steppitunnin aikana ja lyö päänsä pahasti.
Toinnuttuaan hän uskoo olevansa vuodessa 1998, onnellisesti aviossa Nickin
kanssa ja raskaana esikoisestaan Rusinasta. Kuitenkin näyttää siltä, että
ollaan vuodessa 2008, Nickin kanssa riidellään kitkerästi avioerosta ja lapsia
on kolme. Peilistä katsoo laiha ja tyylikäs nainen, jota kaikki kuvaavat
urheiluhulluksi kontrollifriikiksi. Ennen niin läheinen isosisko Elisabeth kohtelee
Alicea kylmän kohteliaasti, samoin monet naapurit ja ystävät. Kuka on Gina,
jota muut tuntuvat pitävän Alicen elämän tärkeimpänä ihmisenä?
Tärkeä teema on tässä kirjassa lapsettomuus. Elisabeth on
vuosikausia yrittänyt saada lasta ja on jatkuvien keskenmenojen murtama.
Milloin on aika luovuttaa ja harkita muita vaihtoehtoja? Onko biologinen side lapsen
ja vanhemman välillä sittenkään ratkaiseva? Tästä on hyvänä esimerkkinä
yksinäinen vanha Frannie, joka ryhtyy naapuritalon Alicen ja Elisabethin
korvikeisoäidiksi ja pääsee aikanaan näiden lasten isomummiksi. Heidän
välistään sidettä ja rakkautta ei voi kyseenalaistaa.
Toinen suuri teema on muistaminen. Ilmeisesti Alice on
kymmenen vuoden aikana muuttunut todella paljon eikä välttämättä kaikilta osin
hyvään suuntaan, mutta sama koskee muitakin. Pahoja sanoja on sanottu puolin ja
toisin ja ikäviä tekoja tehty, mutta onko niiden muisteleminen tarpeellista? Voiko
muistaa, antaa anteeksi sekä itselleen että muille ja jatkaa kaikesta
huolimatta? Onko se aikuistumista?
Lapset luulisivat
hänen herkuttelevan maulla (mustikoita, kanelia ja kermaa -aivan ihanaa), mutta
todellisuudessa hän herkutteli koko aamulla, yritti pitää siitä kiinni ja saada
sen talteen, ennen kuin kallisarvoinen hetki muuttuisi muistoksi muistojen
joukkoon.
Nainen joka unohti
on viihteellinen ja vetävä, muttei imelä. Se kuvaa kirpeän tarkkanäköisesti
ylemmän keskiluokan ihmisten elämää pintakiillon alla. Tarina rakentuu pääosin
Alicen ajatuksista ja huomioista, mutta saa lisää syvyyttä ja erilaista
näkökulmaa tapahtumiin Frannien pitämän blogin ja Elisabethin psykiatrilleen
kirjoittaman ”kotitehtävän” ansiosta. Nekään eivät paljasta etukäteen liikaa,
vaan asiat loksahtelevat paikalleen kutkuttavan hitaasti. Kannattaa lukea, kun
kaipaa jotain kevyehköä muttei kuitenkaan höttöä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti