Kustantaja:
Gummerus 2016
Alkuteos:
The Art of Hearing Heartbeats (englanninkielinen, uudistettu laitos)
Suomennos: Anuirmeli Sallamo-Lavi
Saksalainen Jan-Philipp Sendker (s. 1960) toimi useita
vuosia Stern-lehden kirjeenvaihtajana Amerikassa ja myöhemmin Aasiassa. Erityisesti hän ihastui salaperäiseen ja ystävälliseen Burmaan (nykyiseen Myanmariin), jossa vieraili 1990-luvulta lähtien lukuisia kertoja. Niihin kokemuksiin perustuu Sendkerin esikoisromaani Sydämenlyönneissä
ikuisuus (saksankielinen alkuteos Das Herzenhören, 2002), jonka kirjailija
uskalsi tarjota kustantajalle vasta saatuaan myönteisen ennustuksen
burmalaiselta astrologilta. Myynti ei aluksi näyttänyt lupaavalta, mutta niin
vain ennustus piti paikkansa ja kirjasta tuli kansainvälinen suurmenestys.
Jatko-osakin on jo ilmestynyt.
Nuori Tin Win lähetetään Burmasta Amerikkaan toisen
maailmansodan alkaessa levittäytyä Aasiaan. Hän opiskelee, saa Yhdysvaltain
kansalaisuuden, luo menestyksekkään uran lakimiehenä ja saa kaksi lasta
amerikkalaisen vaimonsa kanssa. Vuonna 1991 hän yhtäkkiä jättää työnsä ja
perheensä ilman hyvästejä ja selityksiä ja katoaa. Poliisi pystyy seuraamaan
jälkiä Bangkokiin asti, mutta siinä kaikki. Neljä vuotta myöhemmin tytär Julia
löytää vanhojen valokuvien ja papereiden joukosta lähettämättä jääneen kirjeen,
jossa Tin Win kertoo Mi Mi -nimiselle burmalaisnaiselle horjumattomasta
rakkaudestaan. Julia on kyllä urakeskeinen asianajaja, mutta tämä salaisuus
askarruttaa häntä niin paljon, että hän jättää kaiken ja matkustaa kirjeessä
mainittuun pieneen Kalawin kylään. Löytyisikö siellä tietoa isästä? Perillä Julian
puheille tuleekin heti ensimmäisenä iltana vanha mies, joka tuntuu tietävän
kaiken niin Tin Winistä kuin Mi Mistä. Päivien mittaan hän kertoo näiden kahden
tarinaa ja mullistaa samalla Julian ajatusmaailman täydellisesti. Raha ja
menestyminen eivät ehkä olekaan maailman tarkeimpiä asioita.
Kirja on kiehtova kuvaus 1900-luvun Burmasta, jossa
vanhoilla uskomuksilla ja tavoilla on vielä sijansa. Tin Winin syntyminen joulukuisena lauantaina
enteilee astrologin mukaan vanhemmille suurta surua ja hänelle itselleen vaikeaa
elämää, mutta myös harvinaislaatuisia kykyjä, taianomaisia voimia ja
suurenmoista rakastamisen lahjaa. Sitä rakkautta Sendker kuvaa kirjassaan: ei
omistamisenhalua ja katkeruutta vaan horjumatonta tietoutta toisen läsnäolosta ajan
ja etäisyyden halki. Kirja on tunteellinen, muttei onneksi kuitenkaan makean
sentimentaalinen. Virkistävää on sekin, että rakastavaisista toinen on sokea ja
toinen kampurajalkainen. Silti mietityttää, tekikö Tin Win oikein hylätessään
perheensä. Oliko sekin rakkautta?
Heijastamme
ominaisuuksiamme – niin hyvässä kuin pahassa – toiseen ihmiseen. Näin ollen
tunnistamme rakkaudeksi ensisijaisesti sen, mikä vastaa omaa mielikuvaamme
siitä. Toivomme, että meitä rakastetaan samalla tavoin kuin itse rakastaisimme
muita. Mikä tahansa muu tapa aiheuttaa epämukavan olon. Reagoimme epäilevästi
ja epäluuloisesti. Tulkitsemme merkit väärin. Emme ymmärrä kieltä. Syytämme
muita. Vakuutamme itsellemme, ettei kyseinen ihminen rakasta meitä. Mutta
ehkäpä hänen tapansa sittenkin on vain niin omaperäinen, ettemme tunnista sitä
rakkaudeksi.
PS. Joitakin kuvia vuonna 1981 tehdyltä Burman matkalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti