Kustantaja.
Aula & Co 2018
Alkuteos:
How to Stop Time
Suomennos: Sarianna Silvonen
Tom Hazardilla on poikkeuksellinen vaiva, anageria. Hän on pitkälti
yli neljäsataa vuotta vanha, mutta näyttää nelikymppiseltä. Hän on tavannut
Scott Fitzgeraldin ja Charles Chaplinin. Hän on esiintynyt yhdessä William
Shakespearen ja Josephine Bakerin kanssa. Hän on ollut mukana kapteeni Cookin
matkoilla.
Normaalia hitaammin vanheneva olemus on ongelma, jonka
vuoksi Tom on joutunut vaihtamaan asuinpaikkaa ja nimeä moneen otteeseen.
Vanhempina aikoina hän ja hänen läheisensä olivat kuolemanvaarassa
noituusepäilyjen vuoksi, uudempana aikana hän on vaarassa joutua koekaniiniksi
ikuista nuoruutta etsivien tiedemiesten laboratorioon. Nyt Tom haluaa edes
hetken kokea aivan tavallisen ihmisen huomaamatonta elämää, minkä luulisi
hyvinkin onnistuvan peruskoulun historianopettajana. Kunhan ei rakastu.
Saat tietenkin
rakastaa ruokaa, musiikkia, samppanjaa ja lokakuun harvoja aurinkoisia
iltapäiviä. Saat rakastaa vesiputousten katselua ja vanhojen kirjojen tuoksua,
mutta ihmisten rakastaminen on kiellettyä. Ymmärrätkö? Älä kiinny kehenkään ja
yritä tuntea mahdollisimman vähän tapaamiasi ihmisiä kohtaan. Muuten menetät
vähitellen järkesi…
Kirja seuraa Tomin elämää nykyhetkessä niin koulussa
oppilaiden parissa kuin vapaa-ajalla Abraham-koiran kanssa. Menneisyys väijyy
joka hetki taustalla. Milloin mikäkin tapahtuma, lause tai paikka voi tuoda jotakin kauan sitten koettua tuskallisen lähelle. Ovat ne ihmiset, joita ei ole pystynyt
suojelemaan ja ne, jotka on menettänyt. Ajoittain käy mielessä ajatus kaiken
lopettamisesta, mutta ei sittenkään ennen kuin on löytynyt se tärkein: oma
tytär.
Tom ei suinkaan ole yksin, anageriasta kärsiviä eli
albatrosseja on kokonaisen järjestön verran. Monet pakoilevat ja yrittävät olla
herättämättä tavallisten ihmisten eli päivänkorentojen huomiota, mutta on niitäkin
jotka haluavat elää avoimesti ja rohkeasti. Pystyisikö Tom muuttamaan
ajattelutapaansa ja nauttimaan juuri siitä hetkestä, jossa parhaillaan elää? Uskaltaisiko rakastua, vaikka tietää yhteisen elämän lyhyyden?
Nyt tajuan sen. Niinä
hetkinä, jotka pakahtuvat elämästä, nykyhetki kestää ikuisesti, ja tiedän, että
minulla on vielä monta nykyisyyttä elettävänäni. Ymmärrän se. Ymmärrän, että
aika pysäytetään siten, että lakataan antamasta sen määrätä.
Kuinka aika
pysäytetään on jännittävä. Selviääkö Tom? Löytääkö hän tyttärensä? Onko albatrossien joukossa petturi? Kirja on myös eräänlainen
historian oppitunti. Ollaan ruton vaivaamassa Lontoossa 1500-luvulla,
Tyynellämerellä 1700-luvulla, Amerikan Villissä lännessä 1800-luvulla,
iloisella 1920-luvulla Pariisissa, vankkaa johtajaa kaipaavan 1930-luvun
Euroopassa. Tuntuu, että samoja virheitä toistetaan ajasta toiseen ja samat
ennakkoluulot elävät ikuisesti.
Matt Haigin teos on nautinnollisen viihdyttävä, mutta se
tarjoaa myös ajattelemisen aihetta. Ajatus lähes ikuisesta elämästä voi tuntua houkuttelevalta, mutta millaista se olisi todellisuudessa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti