Kustantaja: S&S 2018
Franka on 33-vuotias, varakkaan ja anteliaan miehen vaimo ja
viisivuotiaan Leo-pojan äiti. Leo on ongelmalapsi, joka lopulta erotetaan
päiväkodista häiriköinnin vuoksi. Tarjolla on kuitenkin hyvä vaihtoehto: päiväkodissa
työskentelevä parikymppinen Alvar siirtyy Leon kokopäiväiseksi avustajaksi
tämän kotiin. Kehitys on Leon kohdalla suotuisaa, mutta uutta eloa saa myös Franka-rouva.
En vieläkään tiennyt,
mitä minulle oli tapahtumassa. En tiennyt, olivatko tunteeni aidosti omiani vai
heijastusta siitä kiintymyksestä, jonka poikani oli kehittänyt Alvariin. En
tiennyt, mikä oli synnyttänyt sen kivun, jonka olin tunnistanut hänen
lähtöpäivänään.
Alvar on kaunis, hurmaava ja persoonallinen nuori mies,
josta naiset helposti kiinnostuvat. Vastavuoroisesti Alvar itse ihastuu
herkästi – onhan hän Patologinen Ihastuja. Kun Alvar saa päähänsä muuttaa
Englantiin, on Frankan keksittävä syy yhteydenpitoon – hänestä tulee äidillinen
neuvonantaja Miss Lonelyhearts.
Tieto rakastetun
olemassaolosta valaisi yhtäkkiä yksinäisen hetken mutta yhtä hyvin kesken
onnellisen päivän mieleen saattoi hiipiä muiden naisten kuvia ja avuton tunne:
miksi me haluamme yhä uudelleen antautua rakkaudelle – vaikka tiedämme (tai
meidän pitäisi tietää), että jokaisen rakkauden alku, jokainen antautuminen,
pitää sisällään lopullisten jäähyväisten siemenen.
Ensimmäisestä tapaamisesta on kulunut kymmenen vuotta, kun
tilanne muuttuu. Frankan avioliitto on ohi ja kaipuu Alvaria kohtaan
voimistunut. Myös Alvar tunnustaa olevansa rakastunut, mutta matkassa on yksi mutka:
Alvar haluaa miltei pakkomielteisesti lapsia! Omia biologisia lapsia!
Franka on itse kokenut vanhemmuuden ja haluaa toki suoda
kokemuksen rakastetulleenkin, mutta pystyykö hän enää itse tulemaan raskaaksi?
Mitä muita vaihtoehtoja olisi? Avoin avioliitto, jossa Franka olisi ”toinen
äiti”? Kestäisikö rakkauden katedraali sortumatta Alvarin romanssia toisen
naisen kanssa?
Olimme kumpikin
luvanneet kärsiä rakkautemme takia. Tiesimme molemmat, miten paljon toinen
uhrasi voidakseen jatkaa yhdessä. Tunsin suurta sympatiaa tätä vaikealta ja
vanhanaikaiselta tuntuvaa lupausta kohtaan. Se tuntui käyvän niin
vastaansanomattomasti meidän aikaamme vastaan, tätä aikaa jossa rakkautta ei
enää odotettu eikä sen yllätykseen uskottu vaan se haluttiin suunnitella ja
valmistaa seuranhakupalvelujen monivalintatehtävillä.
Vilpitön sydän -romaani
kuvaa kahden ihmisen väkevää rakkautta kuin kyseessä olisi härkätaistelu –
mutta kuka on matadori ja kuka härkä? Vai vaihtuvatko osat tarpeen mukaan?
Toisaalta Frankan mielestä sekä rakkaus että härkätaistelu muistuttavat tangoa.
Aivan niin kuin matadorit,
me otimme nyt askeleemme hyvin tietoisina jokaisesta. Mekin tanssimme ja
tasapainottelimme hennolla rajalla, kutsuen ja kurottuen niin lähelle mustaa
otusta kuin mahdollista… ja me yrittäisimme saada sen tanssimaan kanssamme,
yhtä valmiina tuhoutumaan tai selviytymään hengissä.
Kirjan näkökulma on Frankan. Lukija saa seurata jokaista
ajatusta, jokaista ristiriitaista tunnetta, jokaista muutosta mielialassa. Välillä
tämä tunteissa vellominen on käydä ylivoimaiseksi: eikö vähempi jo riittäisi!
Loppu enteilee jonkinlaista rauhaa, joskin myös epävarmuutta.
Entä suuri taistelumme, etsikkoaikamme? Oliko se nyt ohi? Se tuntui nyt
melkein vain hämärältä unelmalta, väärään aikaan eksyneiden romantikkojen
harhailulta. Jatkuiko se vielä, vai olimmeko kuolleet jo viisi vuotta
aikaisemmin – ja kaikki nämä vuodet, jolloin olin laskenut ruhjeita ja
miekanpistoja, arvioinut väistöjä ja ohituksia, ja odottanut armahdusta,
olimmekin olleet vain aaveita areenalla?
En tiennyt, oliko härkä nyt kuollut vai
armahdettu. En tiedä vieläkään. Tiedän vain, että joskus härkä armahdetaan.
Vilpitön sydän on
Marjo Vilkon esikoisromaani ja perustuu paljolti hänen omiin kokemuksiinsa. Omakohtaisuuden
huomaa, niin koskettavaa, pitkälle pohdittua ja monipuolista asian käsittely on.
Teksti etenee viipyillen ja puntaroiden, luodaten kertojan tunteita
viimeisintä vivahdetta myöten. Tämä ei ole vauhdikas toimintaromaani, vaan täynnä hiljaista filosofista pohdintaa. Upean omaääninen esikoisromaani!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti