Kustantaja: Karisto 2018
Koti koivun alla
-romaani sijoittuu Kainuuseen, jossa kulttuurituottaja Tarja Leinonen (s. 1966)
on kasvuvuotensa viettänyt ja nuoruuden myllerrykset kokenut. Hänelle ovat
tuttuja alueen ihmiset, murre ja elämänkatsomukset. Ajankohta romaanissa lienee
1970-luvun loppupuolella.
Purolan Seija on kuusilapsisen lestadiolaisperheen 16-vuotias
esikoinen. Jo vuosia hän on kieltäytynyt osallistumasta Rauhanyhdistyksen
tilaisuuksiin ja sen sijaan tupakoinut, käynyt tansseissa, meikannut, lukenut
Angelika-romaaneja ja kuunnellut maailmallista musiikkia. Ja nyt hän on raskaana.
Lapsuuden lasinkirkas
ja köydenvahvuinen usko on auttamatta karannut ja hiutunut ohueksi naruksi ja
jo lähes katkennut, eikä hän osaa tuntea syyllisyyttä tekemisistään niin
paljon, että lähtisi parannuksen tekoon.
Perheen isä on vahvasti uskossa ja löytää kotona usein
loukkaantumisen aihetta, vaikka muut häntä miten hyysäisivät ja mairittelisivat.
Harvemmin isä soimaa sanallisesti, mutta pelkkä murjotus ja vetäytyminen riittävät.
Seijan raskaudesta ei hänelle uskalleta hiiskahtaakaan niin kauan kuin
salaaminen vain on mahdollista. Huumorintajuinen ja lämminsydäminen äiti sen
sijaan on alusta alkaen lapsensa tukena.
Talon ahtauden vuoksi Seija on saanut asustaa kesän
pihakoivun alle sijoitetussa asuntovaunussa. Siellä hänen on helppo pakoilla ja
vältellä isää ja puuhailla omia asioita. Sinne hän pakenee kyläläisten tutkivia
katseita ja uteluita. Sinne tuodaan myös iloluontoisten enojen yllätyslahja –
televisio. Sekin on asia, joka pitää salata isältä…
- Tuon takia sinut siirretään saatanan
valtakuntaan, isä sanoo äidille.
Seija katsoo isäänsä ja tietää, että tuo tarkoittaa häntä eikä televisiota.
Seijan kasvua aikuisuuteen kirja kuvaa kauniisti. Seija on
pikemminkin haaveellinen runotyttö kuin käytännön ihminen, mutta lapsensa hän aikoo synnyttää. Päätöstä ei muuta se, ettei lapsen isästä näytä olevan vastuunjakajaksi. Hannu
haluaa viettää huoletonta poikamieselämää ja ajella valkoisella Chevroletillaan
nätti tyttö vierellään. Suuren talon poikana mies olisi kyllä mieluinen
sulhanen jopa Seijan isälle.
Koti koivun alla
on sympaattinen. Mitään ihmeellistä ei tapahdu, vaan eletään suuren
lapsiperheen arkielämää. Sekä isä että äiti käyvät ansiotyössä, isä välillä
rakennustöissä Kostamuksessakin. Kotityöt hoidetaan porukalla. Tytöt on jo
pienestä opetettu taloustöitä tekemään ja heiltä onnistuvat niin sämpylät ja
pullat kuin perunapellon multaamisetkin. Pojille suodaan hieman enemmän vapautta.
Kirjan alussa hämmästelee hieman teinityttömäistä tunnelmaa,
kunnes tajuaa, että asioita todella seurataan nuoren naisen näkökulmasta.
Sisarusten yhteiselo sisältää humoristisia piirteitä, kun asiat tiedetään
tarkkaan ja niistä puhutaan suoraan. Toki Seijalla on ystäviä ja auttajia
perheen ulkopuoleltakin, mihin äiti suhtautuu hieman nuivasti, koska nämä eivät
ole oikeassa uskossa. On myös rakas, ihana mummu, joka odottaa avosylin ja
tuomitsematta tyttärentytärtään.
Uskonnollisista liikkeistä on viime vuosina ilmestynyt
kotimaista kaunokirjallisuutta. Ben Kallandin romaani Vien sinut kotiin (2017) kertoo Jehovan todistajista ja Terhi
Törmälehdon Vaikka vuoret järkkyisivät (2017) puolestaan
helluntailiikkeestä. Lestadiolaisuudesta Pauliina Rauhala on kirjoittanut romaanit Taivaslaulu
(2013) ja Synninkantajat (2018). Missään liikkeessä ei katsota hyvällä siirtymistä
toisen lipun alle. Koti koivun alla
-romaanissakin Seijan ystävätär Anni aiheuttaa melkoisen järkytyksen
liittymällä helluntaikirkkolaisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti