TŠIŽOVA, JELENA: Naisten aika

Kustantaja: Into 2018

Alkuteos: Vremâ ženŝin : romany

Suomennos: Kirsti Era

Venäjän kirjailijoiden sananvapausjärjestö Penin Pietarin osaston puheenjohtaja Jelena Tšižova (s. 1957) aloitti kirjoittamisen 1990-luvulla tehtyään sitä ennen töitä opettajana ja liike-elämässä. Hänen romaaninsa Naisten aika palkittiin Venäjän tärkeimmällä kirjallisuuspalkinnolla Bookerilla vuonna 2009. Se sijoittuu Leningradiin 1960-luvun alkupuolelle.

Antonina on tehtaalla töissä. Ammattiosaston tarmokkaan virkailijan ansiosta hän saa itselleen ja vauvalleen peräti yhdeksän ja puolen neliön huoneen kokonaan omaan käyttöön. Miinukseksi ei katsota sitäkään, että Suzanna on avioton lapsi, jonka isästä Antonina ei tiedä kuin etunimen.

Tehdas tarjoaa työntekijöilleen myös maitoa päivittäin, lastenvaunut ja hoitopaikan seimessä. Hoito on kylläkin melko puutteellista, koska yksi ainoa hoitaja joutuu vastaamaan kaikesta, myös useasta imeväisestä. Suzanna sairastuu vakavasti ja Antonina harkitsee jo lapsen lähettämistä äitinsä hoiviin maalle.

Naapurissa asuvat kolme vanhaa rouvaa tarjoutuvat ottamaan Suzannan hoidon vastuulleen. He ovat menettäneet sodassa omaisensa ja kuluttavat aikaansa muistelemalla menneitä, juoruilemalla ja kinastelemalla keskenään. Lapsenhoito on tervetullutta vaihtelua. Muorit haluavat tytölle parasta, myös kristillisen kasteen, vaikka se onkin annettava salassa. Kovin modernilta ja maailmalliselta kuulostavan Suzannan sijaan he nimeävät tytön Sofiaksi.

Muorien tarjoaman avun vastineeksi Antonina tekee kotityöt.

…menen töihin ja töistä kauppoihin, jonotan siellä sun täällä, ja kotona olen kuin palvelustyttö. Pyykkään kaikkien vaatteet, siivoan, laitan ruuat. Niitten eläkkeet on ihan onnettomat. Joutuu laittamaan omistaan. Toisaalta lapsi on kuin prinsessa. Saa sanoa että kolme hoitajaa yhtä lasta kohden – kyllä tulee tyttö hoidetuksi ja tukka kammatuksi. Ulkoiluttavat, lukevat kirjoja. Opettavat ranskaakin, kukapa voisi kuvitella.

Suzanna/Sofia on ilmiselvästi älykäs ja oppii kirjaimet jo nelivuotiaana, mutta puhumaan hän ei rupea. Antonina haluaa pitää tämän salassa eikä suostu viemään tyttöä sen paremmin lastentarhaan kuin esikouluunkaan, koska pelkää tämän joutuvan silmätikuksi ja jatkuvaan tutkimuskierteeseen.

Noin seitsenvuotiaaksi asti vaikenin mutta sitten aloin puhua, vaikka en muista sitä. Asia ei jäänyt mummojenkaan mieleen, edes ensimmäiset sanani. Kyselin heiltä tietenkin, ja he vastasivat, että ymmärsin aina kaiken ja piirsin kuvia, joten heistä tuntui kuin olisin jutellut heille. He tottuivat vastaamaan puolestani. Kysyivät itse ja vastasivat itse…

Aikuiset ovat tytön tulevaisuudesta huolissaan. Miten hänen käy, jos Antoninalle tapahtuu jotain ja vanhukset eivät enää jaksa tai saa hoitaa tyttöä? Olisiko Antoninan mentävä naimisiin? Siihen näyttää tähtäävän tehtaan naiskomiteakin, jolla hanakasti puuttuu ihmisten elämään myös työn ulkopuolella.

Neuvostoliiton järjestelmää Tšižova kuvaa toisaalta turvalliseksi ja kansalaisista huolehtivaksi, mutta myös ankeaksi. On jonotettava asuntoa, on jonotettava televisiota. Eläkkeet ja palkat ovat niin pienet, ettei kunnon ruokaa pysty hankkimaan (eikä sitä välttämättä ole tarjolla liikkeissäkään, ainakaan kaikille). Vaatteista ja kankaista on huono valikoima, joka silti myydään nopeasti loppuun. Monen unelmana ovat unkarilaiset tai tšekkiläiset kengät. Ja koko ajan urkitaan ja tarkkaillaan rahankäyttöä ja käyttäytymistä.

Naisten aika on kirja, jonka tunnistaa heti venäläiseksi. Venäläisyys huokuu ihmisten puheissa, käyttivätpä he kirjakieltä tai murretta. Venäläisyys kuvastuu ihmisten tavassa ajatella ja katsella maailmaa. Kertoja vaihtuu koko ajan miltei huomaamatta liukuen.

   Muorit taas ajattelevat omalla tavallaan: ”Mimmoseksi syntyi, semmoseksi kasvaa. Joskus voi kuuseenkin kasvaa omena, mutta joskus kasvaa omenapuuhun käpy.”

   Mitäpä tointaa yrittääkään tai pitää lasta silmällä, jos se kuitenkin on esmerkiksi käpy, niin eihän siitä omenaa saa”, minä sanon.

   Myöntelivät: ”Ei saakaan. Mutta jos on omena, niin se on sitten ihmisistä kiinni, jääkö se happamaksi villiomenaksi vai kasvaako mehukas puutarhaomena…”

Muorit pitävät huolen siitä, että Sofiasta kasvaa hyvä omena. He ovat itse selviytyneet tilanteessa kuin tilanteessa ja opettavat myös tyttöä selviytymään. Heissä on isoäitien ikiaikaista ja kokemuksen mukanaan tuomaa viisautta.